Sanna Turunen osallistui jobshadowing-jaksolle Badajozissa, Espanjassa 2. – 15.4.2018. Colegio Diocesano San Atón on vanha yhteistyökumppanimme jo kahden kv-hankkeen myötä. Sanna ei ollut kuitenkaan vielä käynyt Badajozissa, mutta nyt mahdollisuus tarjoutui.
Tavoitteena omaa opettamista kehittäessä oli reaaliaineiden näkökulma, koska opetusaineet Sannalla ovat psykologia, filosofia ja uskonto. Tarkkailun keskeisenä kohteena oli opettajajohtoisen opetuksen määrä sekä muiden käytettävien opetusmenetelmien tarkastelu suhteessa perinteiseen opettajajohtoiseen opetukseen. Tämä projekti antoi mahdollisuuden tutustua perinpohjaisesti espanjalaiseen kouluun oppitunteja seuraamalla, mihin muissa projekteissa ei ole ollut mahdollisuutta. Tavoitteena oli myös hankkia ajankohtaisia materiaaleja käytettäväksi opetuksessani sekä saada kehitysideoita omaan opetukseen (yhteisöllisyys, tietotekniikan käyttö yms.).
Jobshadowing palveli hankkeen tavoitteiden toteutumista erinomaisesti. Sanna kuvailee kokemustaan seuraavasti: ”Suhteellisen pieni koulu, jossa on oppilaita sekä yläkoulu- että lukiotasolla (13-19-vuotiaita) otti minut lämmöllä vastaan. Yhteisöllisyys niin koulun henkilökunnan kuin oppilaidenkin osalta oli hämmästyttävää ja mukaansatempaavaa. Sen sijaan digitalisaation osalta koulutuksella ei ollut uutta innovatiivista annettavaa, mutta toisaalta koulutus osoitti käytännössä, että joskus vähemmän voi olla enemmän. Kielitietoisuuden osalta hämmästyin omaa kielitaitoani ja sain sitä kautta runsaasti itsevarmuutta englannin kielen käyttämiseen. Lisäksi jo solmitut suhteet espanjalaisiin opettajiin syvenivät ja se edesauttaa mahdollista yhteistyötä myös jatkossa. ”
Oman opetuksen kehittämisessä Sannan ajatukset suuntautuivat keskustelevaan otteeseen ja oppiainerajoja ylittävään oman työn kehittämiseen. Espanjalaisen koulutukseen ja kulttuuriin tutustuminen avarsi runsaasti ajattelumaailmaa ja toi uusia näkökulmia oppituntien toteuttamiseen keskustelua hyödyntäen. Oman opetuksen kehittäminen yhteistyössä myös muiden reaaliaineiden opettajien kanssa sai ajatuksen hyrräämään (Espanjassa opettaja opetti yhdessä mm. historiaa ja maantiedettä. Uskaltaisiko Suomessakin rikkoa oppiainerajoja rohkeammin yhteistyötä tekemällä?). Lisäksi espanjalaisten kollegoiden oppituntien seuraaminen sai reflektoimaan omaa opetusta ja herätti kehittämisajatuksia, vaikkakin itse systeemit ovat hyvin erilaisia.
Jatkokehitysideat ovat Sannalla niin kansainvälisessä toiminnassa kuin oppituntien keskustelukulttuurin kehittämisessä. Koulutuksen myötä innostus muihin vastaaviin projekteihin kasvoi hurjasti, Sanna haluaisi toteuttaa tai osallistua myös opiskelijoiden kanssa tuleviin Erasmus-hankkeisiin. Toisaalta omaan opetukseen Sanna tavoittelee jatkossa enemmän keskustelua (ja mahdollisesti sitä tukevaa kirjallisuutta), erityisesti filosofian opetuksessa.
Tutustu Sannan koosteeseen espanjalaisesta koulusta.