Spiritus Classicus – Klassikan Henki

Lukuvuonna 2024 – 2025 on koulussamme tapahtunut monenlaista mukavaa Klassikan hengessä. Tässäpä muutamia poimintoja:

Joulujuhlassa nähtiin abien itse käsikirjoittama ja ohjaama hieno joulunäytelmä.

Musiikkitoiminta

Klassikassa on tänä lukuvuonna toiminut aktiivinen kuoro, joka on esiintynyt soittajien säestämänä koulun juhlissa. Koulun bändi esiintyi mm. kevätjuhlassa.

Tapahtumissa oli myös yhteisöllisyyden teemaankin liittyen yhteislauluja, joita vetivät mainiosti sekä opiskelijat että opettajat musiikinopettaja Mervi Kovasen ohjaamina.

Vanhojenpäivää juhlittiin 7.2.2025

Vuoden 2025 vanhojenpäivä alkoi perinteisesti tanssinäytöksellä Hatsalan 9. luokkalaisille. Jännittävän ensiesityksen jälkeen nautittiin hieno brunssi koulun ruokalassa. Iltapäivällä toinen esitys tanssittiin jo rennommissa tunnelmissa oman koulun väelle. Iltatanssit huoltajille jaettiin kahteen osaan. Perinteisen Avaustanssin jälkeen jammailtiin Countrytanssi. Loistokas Tyttöjen tanssi ja humoristinen poikien Tikkuristi oli treenattu sujuvaksi kurssin aikana, ja ne saivatkin suuret suosionosoitukset yleisöltä. Sokerina pohjalla Vanhat esittivät oman ’Revittelynsä’, joka oli tänä vuonna viihdyttävä ja kekseliäs.

Kiitos kaikille osallistujille ja yleisölle Vanhojen päivästä. Erityiskiitokset vielä toisen vuosikurssin ryhmäohjaajille järjestelyistä!

LUMA-kahvila

Lukuvuonna 2024-2025 LUMA-kahvila järjestettiin noin kolme kertaa jakson aikana.  Matematiikan, fysiikan ja kemian opiskelijat kerääntyivät oppituntien jälkeen ruokalaan ratkomaan opintojaksojen ajankohtaisia pulmia. Kavereiden kanssa on ratkottu niin integraalilaskennan palautettavia tehtäviä ja GeoGebran toimintalogiikkaa kuin voimakuvioiden ja isomerian kiemuroita. Jos eteen on tullut erityisen kinkkisiä tehtäviä, jotka eivät porukallakaan ole ratkenneet, on LUMA-kahvilassa paikalla myös opettajia, jotka auttavat eteenpäin. Parhaina päivinä LUMA-kahvila on tavoittanut noin 60 laskijaa ja vakiokasvojakin on useampi kymmenen.

Matemaattisten aineiden lisäksi LUMA-kahvilassa on aina tarjolla myös koulun tarjoamaa välipalaa, jonka voimalla tehtäviä jaksaa ratkoa vielä koulupäivän jälkeenkin. Monelle laskijalle eväs onkin välttämättömyys pitkän päivän jälkeen: aivonystyrät tarvitsevat polttoainetta!

Kiitos kaikille LUMA-kahvilaan osallistuneille opiskelijoille, opettajille ja muulle henkilökunnalle, jotka ovat aina olleet valmiita tarjoamaan auttavaa kättä!