Hankkeen tavoitteita
Hankkeen Individually and Collectively, on Behalf of the Community (ICBC) lähtökohtana on lukion uudessa opetussuunnitelmassa vahvasti esille tulevan yhteisöllisen oppimisen ja opetuksen kehittäminen. Tavoitteena on kehittää yhteisöllisiä opetusmenetelmiä ja parantaa opettajien yhteistyötä oppiainerajoja ylittävän opetuksen tuottamiseksi. Hankkeen avulla haetaan myös kansainvälistä verkostoa ja kehitetään kielitaitoa niin opetuksen kuin koulun muun kansainvälisyystoiminnan tarpeisiin. Kielitaidon kehittämisessä myös vahvistetaan kielitietoisuutta oman opetusalan kansainvälisen terminologian monipuolistamiseksi. Hankkeessa integroidaan digitalisaatio opetuksessa ja arvioinnissa yhteisölliseen oppimiseen hakemalla konkreettisia malleja.
Hankkeen tuloksia
Nuo hankkeen suunnitteluvaiheen tavoitteet ovat edelleen olemassa. Niitä tuodaan koko ajan osaksi opetuskulttuuriamme. Yhteisöllisyys näkyy opetussuunnitelman mukaisessa opetuksen kehittämisessä. Olemme kahtena vuotena toteuttaneet 1. opintovuoden opiskelijoiden kanssa tiimijakson. Yhteisopettajuutta laajennetaan: seuraavana vuonna tavoitteena on useita kahden oppiaineen yhteistyöhön perustuvia kursseja ja toisaalta samaa kurssia voi opettaa kaksi opettajaa. ICBC on antanut eväitä opiskelumetodien monipuolistamiseen.
Kielitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen ovat vahvistaneet opettajakuntamme motivaatiota kansainvälisyystoimintaan. Se vahvistuu niin laajenneen kansainvälisen verkoston myötä, kuin yksittäisten opettajien koulusanaston ja arkikielen käytön myötä. Olemme ICBC:n ansiota valmiimpia ottamaan vastaan kansainvälisiä vieraita, vaihto-opiskelijoita ja -opettajia. Kansainvälisyys on jokaisen oppiaineen oikeus ja mahdollisuus.
Erilaiset digitaaliset sovellukset ovat konkreettisia tuliaisia, jotka ovat tulleet käyttöön. Lisäksi saimme lisävahvistusta jo käytössämme olevan Office 360 -ympäristön hyödyntämiseen. Digitaalisten sovellusten yhteisölliset käyttötavat on haaste, johon olemme tarttuneet. Yksin ja yhdessä – yhteisön hyväksi!