Liikkuva Opiskelu -hanke
Valtakunnallinen liikkuva opiskelu hanke on toiminut Kuopion lukioissa pari vuotta hyvänä jatkumona. Klassikassa on onnistuttu tuomaan liikunnallista kulttuuria näkyväksi ja toimeenpantu toimivia käytänteitä haasteellisiinkin tilanteisiin. Valitettavasti koronatilanne peruutti joitakin liikuntasuunnitelmia hankkeen osalta.
Yksi tämänvuotinen teema oli istumisen vähentäminen. Elokuussa kouluvuosi alkoi lukio-opettajien VESO -koulutuksella ja siihen liitetyllä valtakunnallisella Selkäliiton Back to Move kampanjan esittelyllä. Tämä hanke on mukana toisen asteen oppilaitoksissa tuomassa selän hyvinvointia huomioivaa opiskelukulttuuria nuorten arkeen. Opettajia kannustettiin pitämään pieniä taukoja liikuntasuosituksen mukaisesti – ’mahdollisimman usein’.
Liikkuva opiskelu -toimintaa kohdistettiin sekä luokkatilanteisiin että välituntiliikuntaan. Syksyisestä Selkäliiton koulutuksesta saimme kouluun istumisen vähentämisen tärkeydestä muistuttavia julisteita. Liikuntasuositusta kuvaavat mallit tuotiin luokkiin/ oviin muistutuksena taukoliikunnan tärkeydestä.
Syksyllä liikuntatutorit organisoivat 3 pisteen heittokisoja salissa ja sisäpihan sählylaukaisututka -kisa – yhdessä Kestävän kehityksen projektin kanssa lokakuun kestävän kehityksen teemapäivänä.
Välituntiliikuntaan saatiin talvella aktivoitua opiskelijoita. Sen sijaan suunniteltu kuntosaliharjoittelun vertaisliikuntaohjaus ja Wappu -run sukkulaviestikisa peruuntuivat kevään ajalta koronan takia. Myöskään suunniteltua tutoreiden virkistyspäivää Tahkolla ei järjestetty.
Keväällä pyrittiin aktivoimaan opiskelijoita ja opettajia ’Päivän liike’ -tempauksella. Koulun instagram sivustoille kerättiin pieniä videoklippejä helpottamaan taukoliikunnan järjestämistä. Tätä toimintaa pyritään lisäämään tulevaisuudessa ja liittämään se arkirutiiniksi lukiolaisen koulupäivään.
Suunniteltu hyvinvointipäivä Pohjois-Savon liikunnan kanssa päätettiin toteuttaa myöhemmin. Koulussa alkanut hyvinvointitutor -toiminta mahdollistaa kuitenkin tulevaisuudessa liikunnallisen toiminnan toteutuksen koulun toiminnassa vaikka Liikkuva Opiskelu hanke loppuukin tähän kevääseen.