Acta Classica MMXXIV – MMXXV eli lukuvuoden 2024 – 2025 tapahtumia latinanluokasta tarkasteltuina
Gratias quam maximas eli suuret kiitokset kaikille, jotka kävitte virkistämässä latinantunteja sekä lukiossa että peruskoulussa: Anates Prasinae -ryhmä esitteli latinaa valinnaisaineena Hatsalan 7.luokkien opo-tunneilla. Tutkija tavattavissa -konsepti toi antiikin tutkija Minna Seppäsen Turun yliopistosta etävierailulle latinanluokkaan joulukuussa 2024. Minna Seppänen kertoi omasta urapolustaan ja vastasi opiskelijoiden kysymyksiin.
Lupi Nigri -ryhmä kävi katsomassa opintojaksonsa teemaan sopivan elokuvan Gladiator II.
Opintomatka Roomaan – Länsimaisen kulttuurin lähteillä eli latinaa ja kemiaa käytännönläheisesti
Perinteinen opintomatka Roomaan toteutui yhdennentoista kerran keväällä 2025. Poikkitieteellisellä kulttuurimatkalla opiskeltiin tällä kertaa latinaa ja kemiaa viikon verran käytännönläheisesti ikuisen kaupungin puistoissa ja toreilla. Länsimaisen kulttuurin lähteillä –opintojakson (KVK04) puitteissa Kuopion lukioiden Rooman Ryhmä eli Turma Roma MMXXV tutki 27.4.-6.5.2025 yhdessä suunnitellun matkaohjelman mukaisesti keskeisiä ja hieman erikoisempiakin kohteita antiikista nykyisyyteen.
Opintojakson työskentely käynnistyi uuden lukuvuoden alkaessa syksyllä 2024 tiedotustilaisuudella. Kansainvälisen toiminnan projektimme herätti suurta kiinnostusta, ja lopulta ryhmään valikoitui 15 opiskelijaa. Hankkeemme teemat: Opiskelijat aktiivisina toimijoina, Kulttuurinen valveutuneisuus ja Kestävä kehitys soveltuivat erinomaisesti latina-kemia-yhteistyöhön. Opiskelijoiden panos oli alusta lähtien vahva: Kokoonnuimme viikoittain suunnittelemaan matkaohjelmaa ja tutustumaan toisiimme.
Kuopion lukioiden Erasmus+akkreditointihanke mahdollisti projektimme. Italialaiseksi kumppanuuskouluksi saimme Mia Pekkalan korvaamattomalla avulla Liceo Scientifico Primo Levi –koulun Rooman keskustan eteläpuolelta.
Matkan eteen tehtiin yhdessä kovasti töitä monin tavoin: luettiin Opasta Antiikin Roomaan, perehdyttiin Vatikaanin saloihin, tutkittiin antiikin kosmetiikan kemiaa ja harjoiteltiin matkailuitaliaa Alman ohjauksessa. Opiskelijat valmistelivat Rooma-aiheisia tietoiskuja tapaamisissamme ja myivät kotileivonnaisia vanhempainilloissa. Opettajat pitivät yhteyttä kumppanikouluun ja säätivät matkaviikon aikatauluja.
Koittihan se kaivattu huhtikuun viimeinen viikko! Nousimme sunnuntai-iltapäivänä Rissalassa koneeseen, lensimme Helsingin kautta illaksi Roomaan ja matkustimme kestävän kehityksen mukaisesti Leonardo da Vincin kansainväliseltä kentältä junalla Trasteveren rautatieasemalle. Haistelimme Rooman katujen tunnelmaa ja kävelimme lyhyen loppumatkan hotellille. Teimme lisäksi pienen iltakävelyn tutustuaksemme kotikontuihin, hankimme iltapalaksi katuruokaa eli palapizzat ja painuimme pehkuihin – Buona notte!
Maanantaina hotelli Villa Rosan aamupala yllätti makealla runsaudellaan – aah ensimmäinen cappuccino! Sitten syvään päähän: Aamun ensimmäisenä ohjelmanumerona oli Vatikaani. Jatkoimme tutustumistamme Rooman julkiseen liikenteeseen raitiovaunulla ja yli Gianicolo-kukkulan kimuranttien rinteiden pikkubussilla 115 – huh ahdasta! Loppumatka sujui kävellen piazza della Roverelta Pyhän Hengen portista sisään Vatikaanivaltioon, jonka museoissa riitti silmille nähtävää ja jaloille käveltävää. Vatikaanin maksupäätekin puhui suomea! Vatikaanin taideähkystä hotellilla toivuttuamme suuntasimme Trastevereen iltakävelylle ja pizzapäivälliselle.
Tiistain olimme varanneet italialaisen kumppanuuskoulun Liceo Primo Levin opiskelijoiden ja opettajien tapaamiseen. Matkustimme tyylillemme uskollisesti julkisilla eli ratikalla, metrolla, bussilla ja lopuksi vielä pellonreunaa kävellen. Meidät otettiin koululla todella lämpimästi vastaan. Pääsimme seuraamaan kemianluokan yhteisopettajuutta ja demospektaakkelia (demonstrare näyttää, esitellä; spectaculum näytös), minkä jälkeen oli vuorossa latinantunti eli rakkausrunoanalyysiä antiikin runoilija Catulluksen tapaan. Tämän jälkeen kuopiolaiset ja italialaiset lukiolaiset vaihtoivat natiivin Cambridge-opettajan johdolla ajatuksia englanniksi koulunkäynnistä ja opetusohjelmasta Italiassa ja Suomessa. Lisäksi italialaiset opiskelijat kierrättivät suomalaisia opiskelijoitamme koululla esitellen luokkia ja koulun toimintaa. Meille tarjottiin välipalaa koulun kahvilassa, ja lopuksi kokoonnuimme vielä yhteiskuvaan koulun pihalle. Yhteystietoja vaihdettiin, ja hienosti alkanut tutustumisemme toivottavasti jatkuu italialaisten vastavierailulla. Kouluvierailu oli opintomatkaviikkomme ehdoton kohokohta!
Keskiviikkona suuntasimme ratikalla Gaius Cestiuksen 2000 vuotta sitten rakennuttamalle pyramidille (sic! todellakin!), ja viereiseltä asemalta hyppäsimme Ostian junaan. Puolen tunnin jälkeen edessämme häämötti antiikin Rooman satamakaupungin Ostian arkeologinen puisto. Vietimme rennon päivän raunioita kierrellen: Kuvittelimme itsemme parin tuhannen vuoden taakse mm. muinaismäkkäriin katuruokaa syömään, katselemaan teatteriesitystä ja kylpylän lämpimään altaaseen lojumaan.
Torstaiaamuna varustauduimme kukkulakierrokselle hankkimalla runsaat eväät, ja hurautimme tottuneesti ratikalla & metrolla antiikin Rooman formularadalle eli Circus Maximukselle, jota ihailimme Aventinus-kukkulalta. Vastapuolella näkyi Palatinus-kukkula keisaripalatsien raunioineen. Kiipesimme luostarin appelsiinitarhaan vapunpäivän piknikille. Iltapäivän lopuksi tähyilimme Capitolium-kukkulalta Forum Romanumia, ja kävelimme keisariforumien katua Colosseumille. Illalla pyörähdimme vielä Euroopan suurimmassa ilmaisessa ulkoilmakonsertissa, Primo Maggio 2025.
Perjantaina ihailimme Suomen Rooman-instituutin upeaa renessanssihuvilaa Villa Lantea (remontin takia vain ulkopuolelta) Gianicolo-kukkulalla. Ajoimme siis vielä kerran kapeita serpentiinikatuja mahtavan ketterällä pikkubussilla numero 115. Aamuohjelman jälkeen oli runsaasti aikaa tutustua kaupungin ihmeisiin pienemmillä porukoilla omatoimisesti ennen yhteistä päätösillallista.
Matkaviikon aikana lepuutimme jalkojamme monessa viehättävässä kirkossa. Kuulimme myös monen monta jännittävää ja sivistävää tarinaa: Opiskelijat pitivät meille päivittäin opetustuokioita matkaohjelman aiheista. Näiden tietopläjäysten ansiosta tutustuimme monenlaisiin aiheisiin paavin valinnasta italialaisiin automerkkeihin.
Rakoilta ja hiertymiltä emme täysin välttyneet, paluulentokin siirtyi ilmailualan lakon vuoksi moneen kertaan, mutta matkaryhmämme loistava yhteishenki ja yhdessä syöminen (gelato, pasta, pizza etc.) auttoivat jaksamaan! Yllättävien lisäpäivien takia katsastimme lisäohjelmanumeroina Italian suurimman kirpputorin eli Porta Portesen sunnuntaimarkkinat, Testaccion kaupunginosan Mons Testaceus -ruukunsirpalekukkulan (kierrätystä antiikin tapaan) sekä neljä upeaa kirkkoa.
Kestävän kehityksen periaatteemme toteutuivat upeasti: Opiskelijat ottivat hienosti haltuun Rooman julkisen liikenteen, tottuivat täyttämään vesipullonsa ja juomaan lukuisista korttelihanoista ostopulloveden sijaan, sekä pitämään itsestään ja toisistaan erinomaista huolta.
Roomassa reissasi 15 opiskelijaa Klassikasta, Lumitista ja Lyseosta. Ryhmää luotsasivat projektivuoden ajan latinan lehtori Pia Ahtonen sekä rehtori ja kemian asiantuntija Anna-Maija Tiilikainen. Turma Roma MMXXV kiittää lämpimästi Erasmus+akkreditointihanketta, joka mahdollisti opintomatkamme. Mille grazie!
Seuraavan Rooma-projektin aika on lukuvuonna 2026 – 2027.
Ihanaa kesälomaa kaikille! Ferias iucundissimas omnibus!
