Spiritus Classicus – Klassikan Henki

Lukuvuonna 2022 – 2023 on koulussamme tapahtunut monenlaista mukavaa Klassikan hengessä. Tässäpä muutamia poimintoja:

Opettajien perinteikäs joulujuhlaesitys

Musiikkitoiminta

Klassikan kuoro- ja bänditoiminta on ollut edellisten vuosien tapaan monipuolista. Valtavan suosion saavuttaneet yhteislaulutuokiot ovat koonneet lähes koko Klassikan väen Forum Classicumille laulamaan yhdessä. Aulajamit ovat virkistäneet välituntejamme ja tarjonneet opiskelijoille esiintymisareenan. Klassikan torilla tavataan!

Aulajamit ja fanit

Klassikan ja Kallaveden lukion kuorot esiintyivät musiikinopettaja Matti Sariolan opastuksella Tuomiokirkossa joulukuussa 2022.

Opiskelijoiden musiikillisesta ohjauksesta lukuvuonna 2022-2023 ovat huolehtineet Matti Sariola ja Vertti Aittola.

Musaope Matti sekä Klassikan ja Kallaveden lukion kuorot joulukirkossa 2022

 

Vanhojenpäivää juhlittiin 10.2.2023

Jenna, Matti ja Maija säestivät osan tansseista

 

Vanhojenpäivä alkoi wanhojen itsensä suunnittelemalla päivänavauksella:

Hyvää huomenta Klassikka, erityisesti kaikki Uudet Vanhat,

joista tosin suurin osa taitaa vielä olla

kotona tai missä lie kampaajalla

panikoimassa

kun tukka ei asetu tai

puku ei pysy päällä tai

iskän vanhat kengät ei mahdukaan jalkaan…

 

Muuutta sitten on myös meitä hurrrjia kapinallisia

jotka kieltäytyy noudattamasta odotuksia ja tanssimasta vanhoja,

koska

lukujärjestykseen ei mahdu,

paria ei kuitenkaan löytyisi,

askeleet on aivan liian vaikeita

tai sitten liian helppoja…

Ja koska nuorena on paljon kivempaa kun vanhana ja jos ei tanssi vanhoja niin pysyy ikuisesti nuorena!

 

Ööö kuule, ei tässä yhessä yössä vanhaksi tulemisessa oo kyse pelkästään tanssimisesta.

Ai ei?

Halutaan tai ei, niin vanhat vanhat on nyt poistuneet keskuudestamme parempaan paikkaan

jonka jotkut tuntevat myös lukulomana.

Nyt on meidän vuoro olla vanhoja,

ja vanhuus ei tule yksin.

Vanhetessa vastuu kasvaa

ja pitää olla jatkuvasti esimerkkinä nuoremmille.

 

On yleisesti tunnustettu tosiasia, että vanhuus tuo mukanaan viisautta.

Viisautta, joka kertoo ihmisen olevan sivistyksen huipulla.

Viisautta, joka saa aikaan valtavaa kunnioitusta ja ihailua nuorempien sukupolvien keskuudessa.

Viisautta, joka saa ihmisen miettimään yhä kuumeisemmin,

mitä ihmettä aion jäljellä olevalla elämälläni tehdä,

miten ihmeessä selviydyn siitä hengissä

ja kuka voisi tehdä päätökset puolestani.

 

Vanhuus tuo muuten mukanaan myös liudan sairauksia,

jotka alkaa yleensä kuin taikaiskusta joskus syntymäpäivän aikoihin.

Kipeän kurkun, nyrjähtäneen nilkan tai

päähän kasvaneen patin vuoksi

joutuu usein jäämään kotiin lepäämään,

mutta onneksi nämä poissaolot

voi vanhana itse kuitata aiheellisiksi.

 

Näitä kaikkia vanhenemiseen liittyviä seikkoja

on juhlittu Suomessa 1930-luvulta lähtien.

Perinne alkoi Helsingin normaalilyseosta,

mistä se rantautui muihin lukioihin ympäri Suomen.

Alun perin vanhojenpäivän tarkoituksena

oli nimenomaan pukeutua vanhaksi hyödyntäen esimerkiksi isovanhempien pukineita.

 

No sähän se viralliseks heittäydyit.

Ehkä parempi että nyt lopetetaan tää oppituntien häiritseminen.

Me toivotetaan kaikille uusille vanhoille hyvää vanhojenpäivää

ja pyydetään anteeks kaikilta muilta,

varsinkin niiltä oikeesti vanhoilta abeilta jotka täällä vielä sinnittelee.

 

Non Solum -lehti 2022-2023

Klassikan perinteistä Non Solum -lehteä julkaistiin kaksi kertaa lukuvuoden aikana. Molemmissa numeroissa kerrottiin Klassikan ajankohtaisista kuulumisista. Lukuvuoden hyvinvointi-teema on myös ollut vahvasti esillä. 

Klassikan lukuvuotta ovat värittäneet monet kansainväliset vieraaat ja ulkomaan matkat. Non Solumin välityksellä jokainen klassikkalainen on saanut tilaisuuden jakaa esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden elämyksiä uudessa kotimaassa ja  Keke-ryhmän Agenda2023-tavoitteisiin liittyvää teemaviikkoa.

Tänä lukuvuonna Non Solumin toimitukseen saatiin poikkeuksellisen vähän uusi opiskelijoita. Toivottavasti ensi vuonna opiskelijoilla  on enemmän aikaa ja kiinnostusta pitää Klassikan OPISKELIJOIDEN oma lehti elossa ja virkeänä.

Lämmin kiitos kaikille tänä vuonna lehden tekemiseen ahkerasti osallistuneille toimittajille ja avustajille.

 Uusimpaan Non Solumiin voit tutustua täällä.