Poissaolokäytänteet
Lupa poissaoloon on anottava hyvissä ajoin
Opiskelujen etenemisen kannalta säännöllinen osallistuminen opetukseen on välttämätöntä. Opetukseen osallistumista seurataan ja opettaja kirjaa poissaolot Wilmaan välittömästi, jotta niitä ei pääse kertymään liikaa. Poissaoloon oppitunnilta tai koulun yhteisestä tapahtumasta on aina oltava hyväksyttävä syy.
Yksittäisen tunnin poissaolon, esim. lääkärikäynnin takia, huoltaja voi selvittää etukäteen (edellisenä päivänä klo 12 jälkeen tai samana päivänä) suoraan Wilman tuntimerkintöihin. Tällaisesta poissaolosta ei tarvitse lähettää ryhmänohjaajalle tai aineenopettajalle erillistä viestiä. Kohteliasta on kuitenkin, että opiskelija kertoo tulevasta poissaolosta opettajalle edellisellä oppitunnilla.
- Yksittäisen tunnin poissaoloselvitykseksi riittää myös terveydenhoitajan, kouluhammashoitajan tai opinto-ohjaajan todistus vastaanotolla käynnistä.
- Täysi-ikäisen opiskelijan ei tule itse selvittää poissaoloa pelkällä Muu syy -selityksellä, vaan hänen tulee kirjata Lisätietoja-kenttään poissaolon syy ryhmänohjaajalle tiedoksi.
Kun tarvitset vapaata koulusta kokonaisen koulupäivän tai enemmän ennalta tiedettävän syyn vuoksi, on lupa poissaoloon hankittava ajoissa etukäteen.
- Poissaolot yhdestä (1) viiteen (5) koulupäivään myöntää ryhmänohjaaja. Huoltaja anoo ryhmänohjaajalta luvan poissaoloon Wilma-hakemuksella ”Lukion lomahakemus 1 – 5 päivää”. Yli viisi (5) päivää kestäviin poissaoloihin luvan myöntää rehtori. Lupa anotaan Wilma-hakemuksella ”Lukion lomahakemus yli 5 päivää”. Luvan antaja, joko rehtori tai ryhmänohjaaja, kirjaa myönnetyn poissaolon Wilmaan. Ohje poissaolohakemuksen tekemiseen.
-
Jos joudut olemaan sairauden vuoksi poissa koulusta enemmän kuin kolme (3) koulupäivää, ilmoita asiasta ryhmänohjaajalle.
-
Huoltaja selvittää poissaolot Wilmassa.
- Poissaolot on selvitettävä Wilmaan, kun poissaolo tiedetään tai poissaolo on merkitty Wilmaan, viimeistään ennen seuraavaa oppituntia, viimeistään kahden päivän kuluessa poissaolosta. Jos poissaoloa ei selvitetä ajoissa, kyseessä on luvaton poissaolo.
-
Autokoulun normaalit ajotunnit eivät ole hyväksyttävä syy poissaoloon; vain autokoulun ajokokeet, kirjalliset kokeet ja liukkaan ajon harjoittelu voidaan hyväksyä poissaoloihin.
-
Jos huomattava osa kurssista jää aiheettomien poissaolojen vuoksi suorittamatta, kurssi keskeytyy.
Tarvittaessa aineenopettaja keskustelee opiskelijan kanssa poissaoloista. Keskustelun tavoitteena on varmistaa, että opiskelijalla on osaamista ja edellytykset opintojakson/kurssin suorittamiseksi. Aineenopettaja ilmoittaa opiskelijan kanssa käydystä keskustelusta ryhmänohjaajalle ja opinto-ohjaajalle.
Ryhmänohjaajan tehtävä on seurata opiskelijan opintojen etenemistä. Jos poissaoloja on paljon tai niiden syy on epäselvä, ryhmänohjaaja ottaa yhteyttä opiskelijaan ja alaikäisen opiskelijan huoltajaan asian selvittämiseksi. Tarvittaessa ryhmänohjaaja ohjaa opiskelijan opiskeluhuollon palvelujen piiriin.
Lukio-opiskelu on lähtökohtaisesti lähiopetusta. Mahdolliseen etäopiskeluun tulee olla painava terveydellinen syy ja lääkärin todistus. Luvan etäopiskeluun antaa rehtori. Opiskelijan tulee osallistua etäopetukseen opettajan ilmoittamalla tavalla. Jos tunti järjestetään etäyhteydellä, tulee opiskelijan osallistua opetukseen lukujärjestyksen mukaisena aikana, ellei opettajan kanssa ole toisin sovittu. Myös poissaolot etäopetuksesta on selvitettävä.

Toimintaohje poissaoloihin ja opintojen etenemättömyyteen Kuopion lukioissa




