Rehtorin katsaus lukuvuoteen
Rehtori Anna-Maija Tiilikainen
Rehtorin katsaus lukuvuoteen:
Lukuvuosi 2024 – 2025 on Klassikan toiminnan 85. vuosi. Lukuvuoden aloitti 648 opiskelijaa, joista urheilulukiolaisia oli 185. Klassikasta valmistui syksyllä 30 ja keväällä 160 uutta ylioppilasta.
Rehtorina toimi Anna-Maija Tiilikainen ja apulaisrehtoreina lehtorit Kerttu Happonen ja Nina Partanen, lukiosihteerinä Päivi Savinainen. Kehittämis- ja suunnitteluryhmän jäseninä toimivat rehtoreiden lisäksi Lari Härkönen, Marjo Martikainen, Santtu Silmäri, Ruut Lustig ja Maija Tusa.
Kuopion klassillisen lukion lukuvuoden 2024–2025 toiminnan painopisteet olivat opiskelutaidot ja vuorovaikutus, hyvinvointi sekä laatutyö. Näiden teemojen kautta olemme vahvistaneet oppimisen edellytyksiä, yhteisöllisyyttä ja koulun toimintakulttuuria.
Opiskelutaidot ja vuorovaikutus
Opiskelutaitojen ja vuorovaikutuksen kehittäminen on ollut yksi lukuvuoden keskeisistä tavoitteista. Toimintaa koordinoi erillinen työryhmä, johon kuuluivat Marjo Martikainen, Hanna-Maria Antikainen ja Ella Koistinen. Teemat ovat näkyneet konkreettisesti oppitunneilla ja koulun tapahtumissa, jotka ovat lisänneet yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta. Työryhmä suunnitteli yhteistyössä kehittämis- ja suunnitteluryhmän kanssa jaksokohtaisia teemoja, joita käsiteltiin oppitunneilla. Kokemuksia ja ideoita jaettiin yhteisesti opettajainkokouksissa.
Syksyllä otettiin käyttöön opiskelijakunnan kanssa yhteistyössä rakennettu puhelinten käyttöön liittyvä toimintamalli: oppitunnin alkaessa puhelimet siirrettiin reppuun. Tämä yksinkertainen toimintamalli on tukenut opiskelijoiden keskittymistä ja oppimista.
Henkilökunnalle järjestetty Tiina-Maria Päivänsalon koulutus tarjosi konkreettisia työkaluja opiskelutaitojen tukemiseen ja herätti arvokasta pedagogista keskustelua.
Laatutyö – tavoitteellista kehittämistä ja hyvinvoinnin vahvistamista
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi vuonna 2022 Lukiokoulutuksen laatustrategian, jonka tavoitteena on edistää lukiokoulutuksen laatukulttuurin ja toiminnan kehittymistä sekä luoda yhdensuuntaiset periaatteet laadunhallinnalle ja sen johtamiselle lukiokoulutuksessa vuoteen 2030 mennessä. Strategian mukaisesti olemme panostaneet laadukkaaseen oppimiseen, hyvinvointiin, osallisuuteen sekä kehittyvään toimintakulttuuriin.
Koulun toimintakulttuuria on kehitetty opiskelijoiden ja henkilöstön palautteen pohjalta. Opiskelijakyselyiden tulosten perusteella opiskelijat ovat tyytyväisiä erityisesti ohjaustyöhön, opetuksen laatuun ja mahdollisuuksiin vaikuttaa opintojen toteuttamiseen. Kehittämiskohteiksi nousivat mm. itsenäisen opiskelun tilojen kehittäminen sekä vertais- ja itsearvioinnin näkyväksi tekeminen. Opiskelijakyselyjen tulokset ja toimenpiteet julkaistiin koulun sivuilla.
Pedagogiselle keskustelulle annettiin aikaa, ja henkilöstön osaamista tehtiin näkyväksi. Osaamista jaettiin mm. pedagogisissa kahviloissa ja arviointi-iltapäivissä. Myös opettajainkokouksissa keskusteltiin ajankohtaisista pedagogisista teemoista ja jaettiin toimivia käytänteitä. Lukuvuonna 2024–2025 pedagogisen kahvilan teemoja olivat esimerkiksi samanaikaisopettajuus, tekoälyn hyödyntäminen ja erilaisten oppijoiden huomioiminen oppitunnilla. Osaamista jaettiin myös aineryhmätapaamisissa, joita jokainen aineryhmä järjestää noin kerran jaksossa.
Oppiainerajat ylittävää yhteistyötä ja yhteisopettajuuden kehittämistä jatkettiin. Samanaikaisopettajuus osoittautui toimivaksi ja tehokkaaksi rakenteeksi, ja samanaikaisopettajuutta jatketaan myös seuraavina lukuvuosina. Ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnattu tiimijakso toteutettiin jo kahdeksatta kertaa, tarjoten mahdollisuuden harjoitella laaja-alaisia taitoja oppiaineiden sisältöjen rinnalla.
Oppituntitallenteet tukivat opiskelua erityisesti matemaattisissa aineissa. LUMA-kahvilan toimintaa jatkettiin. LUMA-kahvilassa opiskelijat voivat tehdä kemian, fysiikan ja matematiikan tehtäviä yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa ja saada tarvittaessa opettajalta ohjausta tehtävien tekemiseen.
Aineryhmien kehityskeskusteluissa hyödynnettiin laatuhankkeessa rakennettuja opettajien osaamiskuvauksia sekä häirintäilmoituslomake otettiin käyttöön. Lukuvuoden aikana pilotoitiin uusien opettajien perehdytyskurssia, johon kuului mm. tapaaminen pedagogisen valmentajan Riikka Korosalmen kanssa. Näissä tapaamisissa hyödynnettiin opettajan osaamiskuvauksia, joiden avulla tunnistettiin vahvuuksia ja kehittymisen kohteita sekä varmistettiin opetuksen tasalaatuisuus.
Opiskelijan jatko-opintovalmiuksia sekä työelämäosaamista tuettiin vahvasti järjestämällä Kuopion kaikissa lukioissa ensimmäisen kerran työelämä- ja korkeakouluviikko. Yhteistyötä tehtiin yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, yritysmaailman ja eri organisaatioiden kanssa. Työryhmä Maija Tusan ja Tiina Karjalaisen johdolla tekivät upeaa työtä.
Oppimisen tukea ja erityisopetusta koskevat lukiolain muutokset tulevat voimaan 1.8.2025. Uudistuksen aiheuttamat muutokset opetussuunnitelmaan tehtiin kevään aikana, ja opettajille järjestettiin asian tiimoilta koulutusta.
Urheilulukion juhlavuosi
Klassikan päivässä juhlistimme 30-vuotiasta urheilulukiota. Aamunpäivän lajikokeiluissa opiskelijat pääsivät tutustumaan monipuolisesti eri lajeihin. Päivän lopuksi kokoonnuimme yhteiseen tilaisuuteen salissa. Entiset urheilulukiolaiset Matti Hautamäki, Ilkka Herola, Tuomas Kiiskinen, Kirsi Mykkänen, Jarkko Perttula, Saku Savolainen ja Jaakko Uhlbäck osallistuivat juhlaamme ja jakoivat muistoja niin urheilulukioajoilta kuin myös uran varrelta. Kiitän lämpimästi Jyrki Blomia, Nina Partasta ja Jarmo Heikkistä juhlapäivän järjestelyistä.
Urheilulukion tehtävänä on mahdollistaa opiskelun ja huipulle tähtäävän urheilun yhdistäminen. Urheilijakyselyjen tulokset osoittivat, että kaksoisuraa suorittavat opiskelijat olivat tyytyväisiä aamuvalmennustoimintaan ja opintoihin liittyvään tukeen. Tämän lukuvuoden aikana olosuhteita parannettiin ottamalla käyttöön uusi tuntikiertokaavio, joka mahdollisti tarvittaessa pidemmän aamuvalmennuksen tiistai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin.
Urheilulukion kulunut lukuvuosi oli erittäin menestyksekäs. Opiskelijamme saavuttivat menestystä kansainvälisillä areenoilla ja kotimaassa aikuisten sekä nuorten pääsarjoissa. Erityisesti nuoret urheilijamme saavuttivat menestystä kansallisesti aikuisten sarjoissa lentopallossa, jalkapallossa ja jääkiekossa. Menestyneitä urheilijoita nostettiin esille koko koulun yhteisessä tilaisuudessa ja juhlistettiin kakkukahvein. Kansainvälisesti menestynyt yhdistetyn urheilija Minja Korhonen valittiin vuoden urheilulukiolaiseksi.
Yhteistyö muiden urheilulukioiden, Kuopion alueen urheiluakatemian, ammatillisen puolen kaksoisuratoimijoiden ja eri seurojen kanssa jatkui tiiviinä.
Opiskelijatoiminnan voima
Opiskelijakunnan hallitus järjesti lukuvuoden aikana teemapäiviä ja tapahtumia. Kiitän hallitusta erityisesti liikunta- ja kulttuuripäivän ja yhdenvertaisuuspäivän järjestelyistä. Tapasimme hallituksen jäsenten kanssa säännöllisesti jaksoittain rehtorikahveilla keskustellen Klassikan toimintakulttuurin kehittämisestä. Tutorit olivat uusille ykkösille vahva tuki lukuvuoden aloituksessa ja olivat mukana toteuttamassa ykkösten päivää Hietasalossa. Kansainvälisten vieraiden vastaanottajina toimivat kv-tutorit, jotka esittelivät kansainvälisille vieraille suomalaista lukiokoulutusta, Klassikan toimintakulttuuria ja vahvuuksia.
Erilaiset tapahtumat ja juhlat vahvistavat ja lisäävät osallisuutta. Opiskelijat osallistuvat aktiivisesti eri tapahtumien ja juhlien suunnitteluun ja järjestämiseen. Perinteiset penkkarit ja Wanhojen päivä olivat lukuvuoden kohokohtia, mutta lukuvuoden aikana järjestettiin edellä mainittujen lisäksi joulujuhla, potkiaiset, vappujuhla, kevätjuhla ja erilaisia tempauksia. Syksyn rekrymarkkinat tarjosivat opiskelijoille mahdollisuuden tutustua koulun monipuolisiin opiskelijatoimintoihin kuten koulun kuoroon, tutortoimintaan, aktiivisen kansalaisen passiin, opiskelijakuntatoimintaan, kestävän kehityksen kerhoon, kansainväliseen toimintaan (kuten Erasmus+) ja monipuoliseen vieraiden kielten tarjontaan.
Lopuksi haluan erityisesti kiittää pitkäaikaista musiikinopettajamme Mervi Kovasta vuosien työstä. Mervi siirtyy syksyllä muihin tehtäviin. Mervi on rautainen musiikin ja opetustyön ammattilainen. Olemme juhlissamme saaneet nauttia Mervin suunnittelemista ja ohjaamista upeista musiikkiesityksistä. Toivotamme Merville kaikkea hyvää jatkoon.
Lämpimät onnittelumme kevään 2025 uusille ylioppilaille!
Olette juhlapäivänne ansainneet. Toivotamme teille vahvoja siipiä tulevaisuuteen.
Kiitän lämpimästi kaikkia opiskelijoita ja koko henkilöstöä tästä lukuvuodesta. Kiitän lämpimästi myös kaikkia yhteistyötahoja.
Syksyllä koulutyö alkaa 07.08.2025.
Toivotan kaikille hyvää kesää.
Kuopiossa toukokuun 31. päivänä 2025
Anna-Maija Tiilikainen





