Hienostunutta runoutta suoraan Antiikin Roomasta

Jere Ny­man

Muo­don­muu­tok­sia

Kir­joit­ta­nut Ovi­dius

Jul­kai­su­vuo­si 1935

Kus­tan­ta­nut WSOY

Suo­men­ta­nut V.Arti

Pub­lius Ovi­dius Naso (43 eaa. – 17 jaa.) oli eräs An­tii­kin Roo­man ru­noi­li­jois­ta. Hä­nen on sa­not­tu ole­van koko Roo­man val­ta­kun­nan lah­jak­kain ja tuot­te­li­jain ru­noi­li­ja. Hä­nen tun­ne­tuim­mat te­ok­sen­sa ovat pää­osin rak­kau­des­ta ker­to­via runo­ko­ko­el­mia, esi­mer­kik­si Ra­kas­ta­mi­sen tai­to, Rak­kau­den pa­ran­nus­kei­not ja Amo­res.

Ovi­diuk­sen tun­ne­tuin teos on kui­ten­kin runo­kir­ja Muo­don­muu­tok­sia, jon­ka ru­not hän kir­joit­ti jo vuon­na 8 jKr. Teos on kir­joi­tet­tu alku­pe­räi­ses­ti la­ti­nan kie­lel­le ja te­os­ta voi­daan pi­tää Ovi­diuk­sen pää­te­ok­se­na. Se si­säl­tää 15 eri­lais­ta ly­hyt­tä runo­kir­jaa. Tiet­tyä tyy­liä, ai­het­ta tai tee­maa te­ok­sel­le ei oi­ke­as­taan voi­da mää­ri­tel­lä, sil­lä sii­nä on ru­no­ja pal­jon eri ai­heis­ta. Kir­jas­sa on kui­ten­kin pal­jon ru­nout­ta, joka ker­too yli­luon­nol­li­ses­ta. Eri­tyi­ses­ti An­tii­kin Roo­man ju­ma­lia ja myyt­te­jä kä­si­tel­lään kir­jas­sa hy­vin pal­jon. Runo­kir­jat on esi­tet­ty te­ok­ses­sa aika­jär­jes­tyk­ses­sä.

Kir­jan kie­li on var­sin­kin nuo­rel­le to­del­la vai­ke­a­lu­kuis­ta ja ää­rim­mäi­sen hie­nos­tu­nut­ta, ja jo­kai­sen sä­keen mer­ki­tys­tä pi­tää miet­tiä ai­na­kin kak­si ker­taa en­nen kuin pää­see koko juo­nes­ta kiin­ni. Teks­tis­sä on pal­jon sa­no­ja jot­ka ovat kir­joi­tet­tu ”van­han­ai­kai­ses­ti”, esi­mer­kik­si lop­pu­vo­kaa­lei­ta on sa­nois­sa kor­vat­tu heit­to­mer­kein. Kie­li on hy­vin ru­nol­lis­ta, ja se si­säl­tää pal­jon ver­tauk­sia, me­ta­fo­ria ja per­so­ni­fi­kaa­ti­oi­ta. Tämä te­kee te­ok­ses­ta hy­vin ras­kas­ta lu­et­ta­vaa.

Kir­ja on siis tyy­pil­li­nen An­tii­kin roo­ma­lai­nen teos, erit­täin ru­nol­li­nen ja ehkä hie­man mys­ti­nen­kin. Luku­ko­ke­muk­se­na kir­ja voi­si olla mo­nel­le vart­tu­neem­mal­le hen­ki­löl­le hy­vin­kin mie­len­kiin­toi­nen, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti se ei yk­sin­ker­tai­ses­ti pys­ty he­rät­tä­mään nyky­nuo­ren mie­len­kiin­toa.