Hyvät ylioppilaat ja muu juhlaväki,
Tämä lauantai, 4. kesäkuuta 2022, on meille ylioppilaille kolmivuotisen lukiotaipaleemme finaalipäivä. Monista muuttujista, suurimpana varmasti koronapandemia, johtuen lukioajastamme saattoi muotoutua monelle meistä hieman erilainen kuin oli alun perin ajatellut. Lukioaikamme taas muovasi meitä ihmisiksi, joina hetki sitten painoimme valkolakit päähämme. Ehkä moni meistä tuntee olevansa nyt eri ihminen kuin syksyllä 2019.
Syksyyn 2019 palatakseni – yksi ensimmäisistä asioista, johon kiinnitin huomiota Klassikassa, olivat koulumme käytäville Klassikan 70-vuotisjuhlavuonna tuotujen taulujen latinankieliset sananlaskut. Nämä taulut kätkevät sisäänsä mielestäni paljon viisaita ajatuksia matkaeväiksi myös meille tuoreille ylioppilaille. Yhden sanoman haluan nostaa keskiöön juuri tänään: opohuoneiden luona olevassa taulussa lukee ”Humiliter roga – kysy nöyrästi”.
Lukioon tullessani koin suurta epävarmuutta kysymysten esittämisestä ja avun pyytämisestä oppitunneilla. Lukioaika muovasi minua tässäkin asiassa. Keväällä 2020 iskenyt koronapandemia oli yksi keskeinen syy ajattelutapani muutokselle. Todennäköisesti moni meistä jakaa kanssani saman kokemuksen etäopiskelusta: yksin tietokoneen ruudun äärellä opiskelu ei aina ollutkaan niin helppoa ja kivaa. Kerättyäni rohkeuteni ja esitettyäni mitä triviaaleimpiakin kysymyksiä moni opettaja totesikin vastatessaan ”hyvä kysymys” tai ”kiva, kun kysyit”. Kysyminen ja epävarmuuden ilmaiseminen alkoi kummasti helpottua. En tiedä, olisinko koskaan tajunnut kysymysten esittämisen voimaa, ellen olisi saanut edellisen kaltaisia vastauksia.
Kysymisen ja avun saamisen, monenlaisten oppimiskokemusten kautta olemme juuri nyt yleissivistyksemme huipulla ja tiedämme monista asioista paljon. Mielestäni yksi Klassikan vahvuuksista on ollut välitön ja miellyttävä vuorovaikutus opettajien ja opiskelijoiden välillä. Opettajat, te olette olleet meille täällä mittaamattoman arvokkaita tieteenalojenne taitajia. Yhdessä tieteen suurten kysymysten pohtiminen ja kinkkisten tehtävien ratkominen on ollut merkittävä tekijä opiskelijaidentiteettimme rakentumisessa. Meillä Klassikassa on mahdollistettu erilaiset ajattelutavat ja ratkaisumallit ja se on vahvistanut itseluottamustamme opiskelijoina ja luonut uskoa omannäköisille oppimis- ja elämänpoluillemme. Teidän opettajien innostus ja asiantuntijuus omissa oppiaineissanne on inspiroinut meitä opiskelijoita ja uskon saman tapahtuneen myös toisinpäin.
Elämässä ei kuitenkaan aina ole kyse jonkin konkreettisen asian tai tiedon kysymisestä. Yhtä lailla voimaa on siinä, että uskaltaa tarpeen tullen kysyä apua myös muissa elämän haasteissa. Näihin haasteisiin vastauksia ei välttämättä löydy Abitreenien hyvän vastauksen piirteistä tai kirjan takaa malliratkaisuista, mutta nämäkin haasteet ovat ratkaistavissa. Olemme saaneet lukea esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden uupumuksesta koronapandemian seurauksena. En kuitenkaan usko uupumisen olleen vain yksin korkeakouluopiskelijoiden haasteena, vaan yhtä lailla moni meistä hurjan uurastuksensa päättäneistä ylioppilaista on varmasti kokenut jonkinlaisia uupumuksen tunteita. Lukion ei silti kuuluisi olla jatkuvasti stressaavaa tai ahdistavaa. Yksikään arvosana ei saisi maksaa meille omaa hyvinvointiamme tai mielenterveyttämme, ei nyt eikä jatkossa.
Harva meistä kuitenkaan selviää elämästään ilman minkäänlaisia haasteita. Ne, jollakin tapaa menestyneet tai muuten ihailemamme ihmiset ovatkin mahdollisesti joutuneet käymään läpi jotakin sellaista, josta huolimatta tai juuri sen ansiosta he ovat tietyssä pisteessä elämässään. Välttämättä emme kuitenkaan olisi halunneet kulkea juuri samanlaista polkua. Joka ikisen onnistumisen takana on aina jonkinlainen uhraus, epäonnistuminen tai kantapään kautta opittu asia – samalla tavalla kuin positiiviseen suuntaan vaikuttavalla voimalla on Newtonin kolmannen lain mukaan aina yhtä suuri, mutta miinusmerkkinen vastavoima. Vahvin onkin se, joka kääntää fysiikan lakejakin uhmaten haasteet ja vaikeudet mahdollisuuksiksi onnistua. Me voimme jokainen kirjoittaa oman menestystarinamme. Mutta sitä ei tarvitse tehdä yksin. Olemme kaikki täällä toisiamme varten.
Sitä, että olemme täällä toisiamme varten, symboloi mielestäni erinomaisesti meille kaikille tuttu ja meissä kaikissa elävä Klassikan henki, jota ei voi jättää mainitsematta yhtenä merkittävänä muistona lukioajastamme. Koen, että tämä henki on kannatellut lukioyhteisöämme myös silloin, kun emme ole voineet fyysisesti olla toistemme lähellä, vaan kukin omien etäyhteksiensä päässä. Yhteishenkemme on luonut turvallisen ilmapiirin kysyä apua ja kertoa ajatuksiaan. Yhteishenkemme on auttanut ehkä jaksamaan vaikeinakin hetkinä. Haluankin kiittää teitä, hyvät opiskelijatoverit siitä, että pystyimme kaikista haasteista huolimatta luomaan monenlaisia hienoja yhteisiä hetkiä marraskuisesta Prom-gaalasta huhtikuisiin penkkareihin. Me olemme olleet monella tapaa ainutlaatuinen vuosikurssi.
Klassikan hengen lisäksi lukioaika jätti minulle valtavasti muutakin aihetta kiitokseen. Olen valtavan kiitollinen niin pienistä kuin vähän isommistakin asioista. Olen kiitollinen avartavista ruokapöytäkeskusteluista. Hyvän huomenen toivotuksista koulun käytävillä. Jännittyneistä katseista pukukopeissa ylioppilaskoepäivien aamuina. Yhteisistä teemapäivistä ja pitkän välkän aikana aulassa kaiuttimista raikuvasta musiikista. Olen kiitollinen meidän Klassikastamme ja meistä toisistamme, Klassikan ihmisistä: koko henkilöstöstä ja opiskelijakunnasta. Kiitos kuuluu myös meidän ylioppilaiden läheisille, jotka ovat kulkeneet rinnallamme ja ovat mahdollisesti myös jakamassa kanssamme tänään tätä erityistä päivää. Tämä aika oli jotakin sellaista, jonka juuri me saimme yhdessä kokea.
Venla Hämäläinen, 4.6.2022
