Vinkkejä yo-kirjoituksiin syksyn kirjoituskokemuksista

Ta­voit­tee­na val­ko­lak­ki
Kuva: Ma­ri­ka Kaup­pi­nen

Eväät, la­tu­ri, kuu­lok­keet, kynä, kumi, tie­to­kone, aamu­tos­sut, vil­la­su­kat, vilt­ti, pas­si... Olin lait­ta­nut lä­hes kai­ken jo edel­li­se­nä il­ta­na val­miik­si, ett­ei mi­kään unoh­tui­si. Olin tei­pan­nut oman ni­me­ni ja ko­ke­las­nu­me­ro­ni ta­va­roi­hi­ni. Olin teh­nyt osan eväis­tä, lait­ta­nut ne läpi­nä­ky­viin pak­kauk­siin ja mais­tel­lut nii­tä ihan var­muu­den vuok­si. Lo­put eväis­tä tein vas­ta aa­mul­la, kos­ka en ha­lun­nut nii­den lös­säh­tä­vän.

Eväi­den mää­räs­tä joh­tu­en aa­mul­la puku­huo­nees­sa jou­duin te­ke­mään hie­man töi­tä, jot­ta sain kai­ken mah­tu­maan eväs­ko­riin, joka oli­kin yl­lät­tä­vän pie­ni. (VINK­KI niil­le, jot­ka ei­vät vie­lä ole kir­joit­ta­neet: eväs­ko­rit ei­vät suu­re­ne seu­raa­vaan kir­joi­tus­ker­taan men­nes­sä, jo­ten kan­nat­taa suun­ni­tel­la eväi­den koko tark­kaan ja pa­ka­ta ne tii­viis­ti. Eväs­ko­riin tu­lee mah­tua myös la­tu­rit, kuu­lok­keet, pas­si ja ky­nät.)

Olin etu­kä­teen jän­nit­tä­nyt sitä, mil­lai­nen ti­lan­ne yo-kir­joi­tuk­set oli­si­vat ja mi­ten pär­jäi­sin. Jän­ni­tin sitä, mi­ten hy­vin pys­tyi­sin kes­kit­ty­mään koe­suo­ri­tuk­seen häi­ri­ö­te­ki­jöis­tä huo­li­mat­ta.

Va­rau­duin häi­rit­se­viin ää­niin ot­ta­mal­la mu­kaan kor­va­tul­pat (VINK­KI 2: kor­va­tul­pat, 1,95e, voi­vat olla hin­tan­sa ar­voi­set) Yl­lä­tyk­sek­se­ni sa­lis­sa oli kui­ten­kin häm­mäs­tyt­tä­vän hil­jais­ta, enkä sik­si tar­vin­nut kor­va­tulp­pia.

Olin ol­lut huo­lis­sa­ni myös sii­tä, jää­tyi­sin­kö sa­lis­sa ja pi­lai­si­ko se kes­kit­ty­mi­se­ni. Va­rau­duin tä­hän pu­keu­tu­mal­la pol­vi­mit­tai­seen, pak­suun flee­ce­tak­kiin, pit­kä­var­ti­siin vil­la­suk­kiin ja aamu­tos­sui­hin. Li­säk­si mu­ka­na­ni oli vilt­ti. Sil­loin, kun vilt­tiä ei tar­vin­nut, se peh­mus­ti mu­ka­vas­ti penk­kiä. (VINK­KI 3: Kan­nat­taa ot­taa mu­kaan läm­pi­miä vaat­te­ta, jot­ta kyl­myys ei pi­laa koe­suo­ri­tus­ta. On kui­ten­kin hyvä huo­mi­oi­da, että ko­ke­laan odo­te­taan pys­ty­vän kan­ta­maan eväs­ko­rin­sa, tie­to­ko­neen­sa ja vilt­tin­sä sa­mal­la reis­sul­la, jo­ten ta­va­raa ei saa olla lii­kaa.)

Olin etu­kä­teen poh­ti­nut myös sitä, mi­ten re­a­goi­sin ym­pä­ris­tön hu­li­naan, kun ko­ke­laat ramp­pai­si­vat ves­sas­sa. Mi­nul­la kävi kui­ten­kin hyvä tuu­ri, sil­lä paik­ka­ni oli ai­van toi­ses­sa reu­nas­sa, eikä va­sem­mal­la puo­lel­la­ni is­tu­nut ke­tään. Sik­si häi­rit­se­vää lii­ket­tä oli vain vä­hän.

Ves­sa­käyn­nit an­toi­vat hy­vän syyn ja­loi­tel­la ja jum­pa­ta. Itse koin hy­väk­si sen, että sain vä­lil­lä nous­ta sei­so­maan, liik­kua ja aja­tel­la jo­ta­kin muu­ta kuin ko­et­ta. Kun pa­la­sin ta­kai­sin, pys­tyin pa­rem­min tar­kas­te­le­maan sitä, mitä oli ai­em­min kir­joit­ta­nut. (VINK­KI 4: Tauot! Jos tun­tuu vai­ke­al­ta pi­tää tau­koa ko­keen te­ke­mi­ses­tä omal­la pai­kal­la, voi olla hel­pom­paa ot­taa tau­ko ko­kees­ta kä­ve­le­mäl­lä ves­saan jump­paa­maan.)

Eten­kin re­aa­li­ai­nei­den ko­keis­sa suun­nit­te­lun mer­ki­tys ko­ros­tuu. Aloi­tin jo­kai­sen teh­tä­vän tu­tus­tu­mal­la mah­dol­li­siin ai­neis­toi­hin ja kir­joit­ta­mal­la ylös kaik­ki ne asi­at, jot­ka liit­tyi­vät ky­syt­tyyn asi­aan. Var­mis­tin myös, ett­en jou­tui­si har­mit­te­le­maan sitä, että unoh­tai­sin kir­joit­taa jon­kun ide­a­ni ko­kee­seen, mer­kit­se­mäl­lä pa­pe­ril­le ne asi­at, jot­ka olin jo li­sän­nyt vas­tauk­seen.

Vä­hi­tel­len puo­len­päi­vän jäl­keen sali al­koi tyh­jen­tyä. Olin päät­tä­nyt etu­kä­teen, ett­en läh­ti­si ko­kees­ta kuin kor­kein­taan aa­vis­tuk­sen en­nen kol­mea.

Vaik­ka vii­mei­sen puo­len­tois­ta­tun­nin ai­ka­na tun­tui sil­tä, ett­en enää jak­sa, en an­ta­nut it­se­ni lo­pet­taa vaan hi­oin vas­tauk­si­a­ni eväi­tä syö­den ja tau­ko­ja pi­tä­en. Olen to­del­la iloi­nen sii­tä, ett­en läh­te­nyt lii­an ai­kai­sin. (VINK­KI 6: Ko­et­ta saa teh­dä kuu­si tun­tia, jot­ka kan­nat­taa hyö­dyn­tää. Pit­kän val­mis­tau­tu­mi­sen jäl­keen ei kan­na­ta pie­nen­tää omia pis­tei­tä läh­te­mäl­lä lii­an ai­kai­sin.)

En­nen kir­joi­tuk­sia mi­nua oli ke­ho­tet­tu naut­ti­maan koe­ti­lan­tees­ta, mikä kuu­los­ti iro­ni­sel­ta. Koe­ti­lan­tees­sa olo­ni oli kui­ten­kin myön­tei­nen: tätä var­ten olin har­joi­tel­lut, nyt saan näyt­tää sen, mitä osaan.