Oujee

Ke­vät esiin nou­see, lap­si huu­taa ou­jee.

Läm­pö­mit­ta­ri hui­put­taa, lun­ta tus­kin La­pis­sa­kaan enään tuis­kut­taa.

Jäät ne vaan su­laa, koh­ta ka­lat in­nois­saan sku­laa.

Hau­ke­a­kin näl­kä pii­naa, mi­kä­hän ruo­ka­ka­lo­ja rii­vaa.

Tai­dan­pa ka­loil­le vie­het­tä näyt­tää, ei tar­vit­si­si koko ajan her­ne­keit­toa käyt­tää.

Kun kala lau­ta­sel­la le­pää, pit­kään hymy huu­lis­sa kes­tää.

Ruo­an jäl­keen on aika ulos läh­teä, ei tak­ki ole enään niin tär­keä.

Ke­vät, onko iha­nam­paa ai­kaa, las­ten rie­mu ul­ko­na rai­kaa.