Menneen kevään tunnelmia

Kuva: Jaak­ko Saa­no

Stres­si­aal­to vyö­ryy nis­kaan hii­ren­kor­via odo­tel­les­sa…

  Pääl­lim­mäi­se­nä on aja­tus seu­raa­van päi­vän suo­ri­tuk­sis­ta ja vii­kon­lo­put ovat täyn­nä pa­lau­tet­ta­vien töi­den par­si­mis­ta ko­koon. Eri­tyi­ses­ti täl­lä vii­kol­la muis­ti­la­put ovat ol­leet ah­ke­ras­sa käy­tös­sä. Toi­saal­ta, hy­vin ra­ken­net­tu päi­vä­ru­tii­ni tu­kee suo­ri­tuk­sia, vaik­ka vä­lil­lä tun­tuu, että vii­kos­ta toi­seen sa­mat asi­at tois­tu­vat. Au­rin­gos­sa kim­mel­tä­vä si­ni­nen vesi on kuin lu­paus tu­le­vas­ta ke­säs­tä. Päi­vää­ni pi­ris­tää kou­lu­päi­vän jäl­kei­nen kä­ve­ly­lenk­ki va­ki­o­rei­til­lä Kal­la­ve­den ran­nas­sa. Saan nol­lat­tua aja­tuk­set kun­nol­la, kun kuun­te­len sa­mal­la ääni­kir­jaa.  Vii­me päi­vien au­rin­gon­las­kut ovat myös ol­leet hy­vin vä­rik­käi­tä. Luon­non vä­rit­ty­mi­nen pit­kän har­mau­den jäl­keen on­kin ke­vään pa­ras asia. Mitä ke­säl­tä oi­kein pi­täi­si odot­taa?  Tu­le­vai­suu­teen liit­tyy iso epä­var­muus.  Vii­mei­sin jak­so on ku­lu­nut niin no­pe­as­ti, ett­ei oi­kein edes tah­do us­koa, että taas yksi opin­to­vuo­si on pian val­mis. Kesä tu­lee ole­maan eri­lai­nen kai­kil­ta osin, ihan jo­kai­sel­la. Ei­kö­hän sii­tä­kin sel­vi­tä, päi­vä ker­ral­laan. Hii­ren­kor­via odo­tel­les­sa… Vilu­kis­sa ra­kas­taa au­rin­gos­sa ren­tou­tu­mis­ta. Tä­män ke­vään au­rin­koi­si­na päi­vi­nä olen is­tu­nut par­vek­keel­la ja naut­ti­nut sii­tä, kuin­ka au­rin­ko läm­mit­tää ihoa.  Tie­dän, että aja­tus ”Suo­men au­rin­gos­sa ei iho pala”, on kaik­kea muu­ta kuin tot­ta, mut­ta sil­ti vä­lil­lä ryn­tään naut­ti­maan au­rin­gos­ta lait­ta­mat­ta yh­tään au­rin­ko­ras­vaa. Kun tu­len si­säl­le, iho­ni pu­noit­taa ja ensi­re­ak­ti­o­ni on myön­tei­nen: täs­sä­hän voi­si rus­ket­tua! (Pai­no sa­nal­la voi­si, sil­lä yleen­sä rus­ke­tus jää vain haa­veek­si.)

Tänä ke­vää­nä olen al­ka­nut aja­tel­la myös ne­ga­tii­vi­sia lop­pu­tu­lok­sia, joi­hin ihon kä­ris­tä­mi­nen polt­ta­vas­sa ke­vät­au­rin­gos­sa voi joh­taa. Jos iho­ni vau­ri­oi­tui­si pa­has­ti, syyt­täi­sin­kö it­se­ä­ni sii­tä, ett­en lait­ta­nut au­rin­ko­ras­vaa en­nen kuin me­nin ot­ta­maan au­rin­koa? En aio luo­pua au­rin­gos­ta naut­ti­mi­ses­ta. Mut­ta ehkä voi­sin naut­tia sii­tä ly­hy­em­mis­sä pät­kis­sä tai käyt­tää au­rin­ko­ras­vaa use­am­min, muu­al­la­kin kuin ran­nal­la. Jos toi­mi­sin näin, sai­sin sil­ti iloa au­rin­gon läm­mös­tä – jopa enem­män kuin ai­em­min.

Kevään mukana koronarajoitukset ovat alkaneet hiljalleen vähenemään, ja arjesta tulee asteittain taas tavallisempaa.  Kesäkuun alussa toteutettavat monien rajoitusten purkamiset ovat mukava alku jo lähellä olevalle kesälomalle.  Myös kasvien silmut ja lehdet ovat alkaneet tuoda väriä ja kesätunnelmaa ympäristöön. Jotkin kukat jo kukkivatkin, ja lisää on tulossa. Vaikuttaa myös siltä, että ikuiselta vaikuttanut nollan ympärillä pyörinyt lämpötila on lähtenyt nousuun, joten ulkona on nyt miellyttävämpi oleskella.  Nyt onkin siis entistä parempi tilaisuus liikkua, oleskella tai tehdä koulutöitä ulkona. Voi myös vaikka kehittää lajintunnistustaitoja tarkkailemalla lähiaikoina kasvavia lukuisia kasveja ja etelästä palanneita lintulajeja.Ke­vään tul­len myös runo­suo­ni pulp­pu­aa:Vaikutuksen luonnon huomaa poikkeustilassa,

Kun tulee ulkoiltua vaikka omassa pihassa.

Aika usein auringon näät,

Järvistäkin lähtee jäät,

Lähempänä on kesäsäät

Eikä enää palele päät,

Kun pipon sijasta voi käyttää lippalakkia 

Ja ulkonakin tarkenee jo ilman takkia. 

Näkyy pääskyjä, peippoja ja västäräkkiä,

Aikakin kuluu niin äkkiä,

Lomaa ei tarvitse kauaa enää odottaa

Joten tsemppiä loppukevääseen haluan toivottaa.

Ke­vät­aa­tok­sin Non So­lu­min toi­mit­ta­jat Ven­la Har­ti­kai­nen, Ella Mus­to­nen, Sii­ri Pöl­lä­nen ja Jaak­ko Saa­no

Non So­lumKe­vät 202014.6.2020