Ajatuksia vanhasta ja uudesta normaalista

Poik­keus­olot muut­ta­vat ih­mis­tä. Ko­to­sal­la aher­ta­es­sa­ni huo­ma­sin, että aloin poh­tia asi­oi­ta, joi­ta en “nor­maa­lis­sa” ar­jes­sa vält­tä­mät­tä ajat­te­li­si. Tie­ten­kin niin, mitä nyt sit­ten ku­kin ajat­te­lee nor­maa­lik­si ar­jek­seen, mut­ta mi­nun ta­val­li­seen ar­kee­ni liit­tyi siir­ty­miä, ih­mis­ten ta­paa­mis­ta ja päi­väs­tä toi­seen syk­ki­mis­tä. Kun nämä asi­at kyt­ket­tiin pois pääl­tä, il­mei­ses­ti pää­hän al­koi muo­dos­tua muita­kin aja­tuk­sia kuin bus­si­aika­tau­lu. 

En­sim­mäi­se­nä muut­tui huo­neen jär­jes­tys ja si­sus­tus. Oli ai­kaa ja mie­len­kiin­toa poh­tia eri vä­rien yh­dis­tel­miä ja nau­la­ta sei­näl­le ai­van uu­det tau­lut. “Es­teet­ti­nen sil­mä” naut­ti täy­sil­lä luo­vas­ta te­ke­mi­ses­tä, joka ei ol­lut tul­lut mie­leen­kään arki­kii­reissä. Luku­vuo­den vii­mei­sil­lä vii­koil­la ei ol­lut enää ai­kaa si­sus­taa, mut­ta huo­nees­sa oli miel­lyt­tä­väm­pää työs­ken­nel­lä. Tyl­sis­ty­mis­tä vas­taan tais­tel­les­sa (tai pa­lau­tuk­sien te­koa vii­vy­tel­les­sä) sii­vo­sin kaap­pe­ja ja la­jit­te­lin kier­rä­tyk­seen vie­tä­vät van­hat vaat­teet. En var­mas­ti oli­si saa­nut tätä ai­kaan ta­val­li­se­na ke­vää­nä. Mie­les­sä pyö­ri it­sen­sä to­teut­ta­mi­sen ja ko­to­na viih­ty­mi­sen mer­ki­tys ar­keen. Sel­väs­ti po­si­tii­vi­nen vai­ku­tus. 

Mel­kein täy­del­li­nen val­ta ra­ken­taa ru­tii­nit uu­sik­si oli ko­et­te­le­mus, mut­ta myös ra­ken­ta­va ko­ke­mus. Kaik­ki ei­vät ole par­haim­mil­laan mi­nuut­ti­ru­tii­neis­sa. Ru­tii­ni-ih­mi­nen taas saa asi­at jär­jes­tyk­seen ja voi jopa naut­tia siir­ty­mis­tä va­pau­tuvas­ta ajas­ta. Joka ta­pauk­ses­sa ar­jen muu­tos on tuo­nut hy­viä ja huo­no­ja ai­nek­sia, joi­ta voi so­vel­taa tu­le­vai­suu­des­sa. Esi­mer­kik­si ko­to­na tree­naa­mi­nen yl­lät­ti sen ol­les­sa enem­män ke­hon toi­vei­ta ja tar­pei­ta kuun­te­le­vaa.  

Ko­din ja per­heen mer­ki­tys on ol­lut suu­ri. Me­di­as­sa pal­jon pu­hut­ta­neet on­gel­mat per­heissä ovat va­li­tet­ta­via. Jo­kai­ses­sa per­hees­sä vä­lit ovat saat­ta­neet muut­tua. On joko ta­pah­tu­nut yh­teen hit­sau­tu­mis­ta tai er­ka­ne­mis­ta ja konf­lik­teil­ta ei var­mas­ti olla pääs­ty vält­ty­mään. Ko­to­na pai­kal­laan ol­les­saan on jokaisella ol­lut ai­kaa pu­res­kel­la ja poh­tia sa­maa asi­aa, oli kyse sit­ten ma­ti­kan­las­kus­ta tai ar­jen pul­mas­ta. Toi­saal­ta taas sa­mo­jen asi­oi­den jau­ha­mi­nen päi­väs­tä toi­seen muut­tuu vä­hi­tel­len kier­teek­si, joka ei tun­nu au­keavan mil­lään. Täl­löin ai­noa hel­po­tus on­kin pu­hua asi­as­ta jol­le­kul­le, jol­loin jou­tuu jä­sen­te­le­mään asi­oi­ta ja näin voi ta­ju­ta uu­sia puo­lia ja saa­da sen rat­ke­a­maan. 

Poik­keus­olot muut­ta­vat siis koko­nais­val­tai­ses­ti ih­mi­sen aja­tus­maa­ilmaa. Olem­me esi­mer­kik­si tot­tu­neet nyt odot­ta­maan koko ajan jo­ta­kin ja sie­tä­mään epä­var­muut­ta. Ih­mi­set har­voin kui­ten­kaan pi­tä­vät odot­te­lus­ta, jo­ten se si­nän­sä on ris­ti­rii­tais­ta: “Sit­ten kun pa­laam­me nor­maa­liin, niin…” Tätä mie­len tasa­pai­noa hor­jut­taa se, ett­ei voi olla var­ma, mil­loin tämä ko­ro­na ka­to­aa vai ka­to­aa­ko mil­loin­kaan. Poik­keus­o­lois­sa olles­sam­me myös ar­vos­tam­me ehkä eri asi­oi­ta, ta­voit­teem­me ja toi­veem­me ehkä muut­tu­vat, jopa pa­kon­kin edes­sä. Täs­tä konk­reet­ti­nen esi­merk­ki voi­si olla esi­mer­kik­si mo­nen kor­ke­a­kou­lu­tuk­sen muut­tu­neet haku­ta­vat ja va­lin­ta­peri­aat­teet. Monta vuot­ta unel­mien­sa eteen työs­ken­nel­lyt ih­mi­nen on saatta­nut jou­tua kai­ken ohel­la vie­lä so­peu­tu­maan no­pei­siin muu­tok­siin. Toi­saal­ta myös kau­an loma­reis­su­aan suun­ni­tel­lut ih­mi­nen jou­tuu so­peu­tu­maan sii­hen, että nyt kesä vie­te­tään­kin täällä Suo­men vähä­lu­mi­ses­sa sääs­sä.  

Ylei­ses­ti prio­ri­teet­tim­me ovat jou­tuneet ko­e­tuk­sel­le: on tul­lut var­mas­ti poh­dit­tua kai­va­tes­saan en­ti­sen nor­maa­lin ar­jen hu­ve­ja, onko val­mis nyt pan­de­mia-ai­ka­na ot­ta­maan sitä ris­kiä. Ter­veyt­tä yleensä pi­de­tään pri­o­ri­teet­ti­na nu­me­ro yksi. Nämä pri­o­ri­teet­ti­poh­din­nat ovat kyl­lä nä­ky­neet myös val­ti­o­ta­soil­la: toi­nen on men­nyt yh­teis­kun­nan ta­lous ja toi­min­ta edel­lä sa­mal­la kun toi­nen on sul­ke­nut koko maan. Var­mas­ti on itse kul­la­kin use­as­ti käy­nyt mie­les­sä, että on­nek­si ei tar­vit­se itse nii­tä val­ti­o­ta­son suu­ria pää­tök­siä teh­dä. Tais­te­lu nä­ky­mä­tön­tä, ulko­puo­lis­ta uh­kaa vas­taan on ol­lut en­nalta-ar­vaa­ma­ton­ta ja vaih­te­le­vaa. Jo­kai­nen yh­teis­kun­nan osa-alue, yk­si­lö ja suu­ri tai pie­ni yh­tei­sö ovat kaik­ki jak­saneet hie­nos­ti ja eh­kä­pä to­si­aan olem­me op­pi­neet ja saa­neet elä­määm­me jo­ta­kin uut­ta, ehkä uu­den nor­maa­lin.  

 Kai­kes­ta huo­li­mat­ta -tai oi­ke­as­taan juu­ri sik­si- toi­vo­tam­me kai­kil­le au­rin­kois­ta ja ren­tout­ta­vaa ke­sää! 

Sa­mal­la toi­vo­tam­me uu­det klas­sik­ka­lai­set ter­ve­tul­leik­si Klas­sik­kaan – ja tie­ten­kin Non So­lu­min toi­mi­tuk­seen 🙂

Non So­lu­min toi­mi­tus: Sii­ri Pöl­lä­nen ja Ven­la Hä­mä­läi­nen 

Nyt on kesä!