Juuso Kääriäinen 11C
On tavallinen torstai-ilta. Kaupunkimme syke on täynnä erilaisia tapahtumia vauhdikkaasta jääkiekko-ottelusta perinteiseempään teatteriesitykseen. Ikäiseni nuoren oletetaan painelevan suorinta tietä seuraamaan KalPaa tai vilkaisemaan setin eläviä kuvia; olen kuitenkin ottanut tavakseni käydä seuraamassa kaupunginorkesterin soitantaa torstaisin Sinfoniasarjan matkassa.
Vuodenvaihteessa siirryimme elämään Suomen mittakaavassa suurkaupungissa, kun 100 000:n asukkaan raja pamahti rikki, joten kaupunkimme tarjoaa vastaavasti sen tason palveluita. Kaikki koossa. Kuopiossa. kuuluu kaupunkimme slogan. Näin ollen kulttuuripuolikin on tasokkaasti edustettuna. Kuopio onkin tunnettu merkittävänä kulttuurikaupunkina, ja tapahtumia on tasaisesti ympäri vuoden joka suuntaan. Kulttuuripalveluita on kaikenikäisille, myös nuorille ja opiskelijoille. Tästä huolehtii varsinainen Kulttuurikasvatus-ohjelma.
On hienoa, että Kuopio katsoo kulttuurikasvatuksen olevan tärkeä asia kaupunkimme nuorille asukkaille. Ysiluokkalaisena pääsimme K-9-kortilla teatteriesityksiin ja museoihin ainoastaan parilla eurolla! K-9-projekti on Suomen mittakaavassa historiallinen, jota ei muissa kaupungeissa ole viety näin pitkälle. Yläkoulun jälkeenkin me opiskelijat lunastamme lipun Sinfoniasarjaan, katsomon hintaluokasta riippumatta, vain yhdeksällä eurolla! Alennus on huomattava, sillä parhaimmillaan siitä koituu etuutta 17 euroa. Konsertissa kannattaa käydä pyörähtämässä ja kuulostelemassa ihan vain alennuksenkin vuoksi. Itse olen periaatteen mies ja juon kahvilassakin ilmaisen santsikupin vaikka pakolla alas, koska etuus on käytettävä. Siksi olen käynyt tähän mennessä kaikissa tämän vuoden sarjan konserteissa. Toki se ei ole ainoa syy, musiikki on hyvää ja täysin erikuuloista paikan päällä.
Itse konsertissa oli juhlava tunnelma. Sali tuli, kuten on tapana, melkein täyteen. Konserttiin sisältyivät suomalaisen Einojuhani Rautavaaran viulukonsertto, vierailevan tähden Anastasia Injushinan esittämä Edward Griegin pianokonsertto ja loppuun Sibeliuksen Sinfonia numero 3. Itse kaipaan klassilliselta musiikilta räväkkyyttä ja voimakkaita tahteja. Siispä meinasin nukahtaa ensimmäisessä, hyvinkin rauhallisessa, viulukonsertossa. Sain hämärällä permannolla tosissani taistella silmien pysymisestä auki. Sen päätyttyä siirryttiin omalle mukavuusalueelleni, nimittäin pianokonserttoon. En osaa itse soittaa mitään, mutta nautin erityisesti pianolla soitetusta musiikista sinfoniaorkesterin säestämänä. Ei tämä mikään huono tapa ole viettää iltaa joka toinen torstai.
Ei tarvitse ihmetellä, etten oikein saa kaveriporukastani ketään lähtemään konserttiin mukaan. Ikäiseni eivät oikein osu suurimpaan kohderyhmään. Viereeni istuneen rouvan kanssa keskusteltiin asiasta, ja hänenkin mielestään nuorten olisi hyvä oppia seuraamaan myös tällaista kulttuuria. Tyypillinen henkilö yleisössä oli jo sitä 60+ -luokkaa, mutta kyllä nuorempiakin kuuntelijoita löytyi, joskin vähemmän. Ikäisiäni oli tullut ihan porukalla paikan päälle, mikä on tietysti hieno asia.
Tämänkaltaisissa kulttuurillisissa iltatapahtumissa pyöriminen opettaa kaupungin iltaelämästä. Kulttuuri kasvattaa kaupunkiin kiinni. Lisäksi on kiitettävää, että kaupunki tulee paljon taloudellisesti vastaan opiskelijoiden kulttuurielämyksissä.
Rohkaistu ja hae lippu torstain konserttiin! Avekki ei ole välttämätön, sillä pääasiallinen siellä käymisen syy on itse musiikista nauttiminen. Minuun siellä ainakin törmää, jos ei muuhun.
Non SolumKevät 201322.2.2013