Kansainvälinen voimistelun suurtapahtuma Gymnaestrada sykähdytti Helsingissä

Elä­män jäl­ki

Hän odot­ti het­keä kuin kuu­ta nou­se­vaa. Nyt se ta­pah­tui­si. Hän teki vie­lä vii­mei­set nil­kan­pyö­ri­tyk­set läm­mit­te­lyk­si ja tsemp­pa­si it­se­ään. Kaik­ki jär­jes­täy­tyi­vät pai­koil­leen ja port­ti avat­tiin. He juok­si­vat va­pau­teen kuin var­sat lai­tu­mel­le. Hän vii­let­ti pit­kin kent­tää ja tun­si läm­pi­män tuu­len hiuk­sis­saan. Hän näki ylei­sön lois­ta­van kai­kis­sa sa­teen­kaa­ren vä­reis­sä.

Hän liik­kui vaa­le­an­pu­nai­sen me­ren mu­ka­na su­la­vas­ti ku­vi­os­ta toi­seen, kuin ka­pel­li­mes­ta­rin tah­ti­pui­kon mu­kaan. Het­kes­sä epä­mää­räi­ses­tä my­ki­ös­tä muo­dos­tui täy­del­li­set vi­no­ri­vit ja se­kun­nin ku­lut­tua ku­vio pur­kau­tui kuin säh­kö­is­kun saa­nee­na. Tai­an­o­mai­nen het­ki rau­ke­si yhtä no­pe­as­ti kuin syn­tyi­kin ja ylei­sön ihas­tuk­sen huo­kauk­set loi­vat hä­nel­le läm­mön­tun­teen. Jo­kai­nen hyp­py, ve­ny­tys ja tasa­pai­no vaa­ti­vat nor­maa­lis­ti täy­den kes­kit­ty­mi­sen, mut­ta nyt ad­re­na­lii­ni tur­rut­ti ajat­te­lun ja lii­ke pulp­pu­si ke­hos­ta luon­nos­taan.

Hän kuu­li ylei­sön huu­dot, ap­lo­dit ja suo­si­on­o­soi­tuk­set. Osa nou­si sei­so­maan. Hän ma­ka­si maas­sa ja kään­si kat­seen­sa suu­rel­le scree­nil­le, jos­sa lois­ti täy­del­li­nen kä­den­jäl­ki. Onni val­ta­si koko ke­hon. Hymy vään­si suu­pie­let kor­viin ja suus­ta pää­si nau­run­pyrs­käh­dys. Mu­siik­ki pa­mah­ti uu­del­leen soi­maan ja hän nou­si sei­so­maan. Lii­ke jat­kui, olo oli eu­fo­ri­nen. Hän ei ol­lut kos­kaan tun­te­nut olo­aan näin ko­toi­sak­si.

Ken­täl­le juok­si li­sää voi­mis­te­li­joi­ta ja muut 20 000 seu­ra­si­vat hal­ti­oi­tu­nei­na ylei­sös­sä. Nur­mi tuok­sui ke­säl­le ja Sta­di­on tul­vi hy­vän­tuu­li­sia ih­mi­siä. Voi­mis­te­li­jat ym­pä­ri maa­il­maa oli­vat tul­leet tätä ta­pah­tu­maa var­ten. Kaik­ki oli­vat iloi­sia, hän ais­ti sen.

He liik­kui­vat yh­des­sä kuin yksi ih­mi­nen, vir­taa­vas­ti ja ke­vy­es­ti. Vaa­le­an­pu­nai­sis­ta kä­sis­tä muo­dos­tui vä­hi­tel­len kak­si vä­ri­käs­tä jal­kaa var­pai­neen. Ja­lat liik­kui­vat vuo­ro­tel­len eteen­päin kuin kä­vel­len hi­taas­ti ken­tän hal­ki. Hän tun­si au­rin­gon läm­mit­tä­vän pais­teen ja ilma tuok­sui raik­kaal­le ke­säi­sen kuu­ro­sa­teen jäl­keen. Hy­myt ja kat­seet vä­läh­te­li­vät kil­paa au­rin­gon­sä­tei­den kans­sa.

Tun­nel­ma oli tii­vis ja ava­jais­ten fi­naa­li hui­pen­tu­mas­sa lop­puun. Viik­ko tu­li­si ole­maan iki­muis­toi­nen, hän ajat­te­li.

Kiia Ar­si­o­la