Elämä alkaa siitä, mihin mukavuusalue loppuu

Ku­vi­tel­laan ti­lan­ne, jos­sa olet kau­pas­sa. Huo­maat pie­nen pöy­dän, jon­ka pääl­lä on ar­von­ta­li­puk­kei­ta, kynä sekä laa­tik­ko. Joku on­nel­li­nen li­puk­keen täyt­tä­jä ja pa­laut­ta­ja voit­taa it­sel­le ja ka­ve­ril­le mat­kan ulko­mail­le. Ajat­te­let mie­les­sä­si: ”Enpä viit­si vai­vau­tua kir­joit­ta­maan yh­teys­tie­to­ja­ni, kui­ten­kaan onni ei taas­kaan pot­kai­se. Sitä pait­si, en ha­lua enää yh­tä­kään uu­tis­kir­jet­tä tuk­ki­maan säh­kö­pos­ti­a­ni!”

Kuulostaako tutulta?

Moni meis­tä on jä­mäh­tä­nyt omal­le mu­ka­vuus­a­lu­eel­le, jol­ta pois­tu­mi­nen tun­tuu to­del­la vai­vaan­nut­ta­val­ta ja epä­mu­ka­val­ta. Pel­ko epä­on­nis­tu­mi­ses­ta kas­vaa usein niin suu­rek­si, ett­ei us­kal­le­ta ot­taa as­kel­ta oi­kein mi­hin­kään suun­taan. ”Kun­pa vain kaik­ki py­syi­si sa­ma­na, ei ai­na­kaan tar­vit­si­si iki­nä pet­tyä” tun­tuu ole­van kaik­kien aja­tus­ten pe­rus­ta­na. Useim­mi­ten tätä piir­ret­tä ei it­ses­tään edes osaa tun­nis­taa, mikä vai­keut­taa ti­lai­suuk­siin tart­tu­mis­ta har­mil­li­sen pal­jon.

Lu­ki­on al­ka­es­sa vii­me vuon­na huo­ma­sin, että olin jä­mäh­tä­nyt viet­tä­mään ai­kaa sekä kou­lus­sa että sen ulko­puo­lel­la vain van­han ka­ve­ri­pii­ri­ni kans­sa. Mut­ta sit­ten si­taat­ti ”Elä­mä al­kaa sii­tä, mi­hin mu­ka­vuus­alue lop­puu” sai pääs­sä­ni nap­sah­ta­maan. Ta­ju­sin, ett­ei sii­nä ole mi­tään vää­rää men­nä jut­te­le­maan jol­le­kin tu­tun tu­tul­le väli­tun­nil­la. Päin­vas­toin, tuol­la kei­nol­la tu­tus­tuin ny­kyi­siin par­hai­siin ys­tä­vii­ni.

It­sen­sä kri­ti­soin­ti sekä ti­lan­tei­den yli­a­na­ly­soin­ti on vain kuor­mi­tus­ta kai­ken tär­ke­äm­män ajat­te­lun pääl­le. Iki­nä ei pi­täi­si läh­teä ra­ken­ta­maan aja­tus­ta sa­noil­la ”keh­tai­sin­ko­han”, ”olen­ko­han nolo jos…” tai muil­la­kaan kriit­ti­sel­lä poh­jal­la sei­so­vil­la asi­oil­la. Se saa vain luo­pu­maan alku­pe­räi­ses­tä suun­ni­tel­mas­ta.

Kan­nus­tan siis eh­dot­to­mas­ti tart­tu­maan mi­hin ta­han­sa eteen osu­vaan ti­lai­suu­teen, kos­ki se sit­ten mitä ta­han­sa, vaik­ka­pa uu­den har­ras­tuk­sen aloit­ta­mis­ta tai jut­te­le­mis­ta puo­li­tu­tun kans­sa.

Pa­la­taan­pa vie­lä ta­kai­sin kau­pan ar­von­ta­ti­lan­tee­seen. Sen si­jaan, että ajat­te­li­sit val­miik­si epä­on­nis­tu­va­si, täy­tä li­pu­ke. Ei­hän sitä voi tie­tää, vaik­ka sai­sit­kin tie­tää voit­ta­nee­si sen ulko­maan­mat­kan!

Pet­ra Komp­pu­la