"...Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta..."

Sii­ri Jääs­ke­läi­nen

Ka­len­te­rin vii­mei­nen luuk­ku au­ke­aa vii­mein­kin – ell­ei sitä jo avan­nut ai­em­min ison suk­laa­pa­lan toi­vos­sa. Pie­ni lap­set sitä vain jak­sa­vat hil­lua ul­ko­na lumi­pen­kois­sa ja odot­taa in­nois­saan, että Jou­lu­puk­ki tu­li­si ky­lään. Jou­lu­kuu­si oli jo ko­ris­tel­tu sis­kon kans­sa pari päi­vää sit­ten ja aa­mul­la saa­tu pa­ket­ti avat­tu. Siel­tä oli pal­jas­tu­nut uusi peh­mo­koi­ra, ni­mek­seen se sai Ru­set­ti. Lah­jat oli­vat tie­tys­ti jou­lus­sa pa­ras­ta, eikä kos­kaan oi­kein malt­ta­nut olla et­si­mät­tä pa­ket­te­ja van­hem­pien kaa­peis­ta hei­dän ol­les­saan pois­sa. Lah­ja­toi­vo­muk­set tun­ne­tus­ti mel­kein mah­dot­to­mia, oma poni tai koi­ra, eh­kä­pä jo­kin hie­no elekt­ro­ni­nen här­ve­li, mis­tä van­hem­mat ei­vät ym­mär­tä­neet mi­tään. Ei­hän sel­lai­sia edes voi­si pa­ke­toi­da. Jot­kut lah­jat ovat jo var­ma nak­ki- mum­mol­ta mar­me­la­dia, äi­dil­tä ja isäl­tä kir­ja hei­dän pik­ku luku­tou­kal­leen ja se­däl­tä eh­kä­pä kir­jeel­li­nen ar­po­ja? Mitä van­hem­mak­si tuli, sitä vä­hem­män lah­jo­ja sai. Sen kun ta­ju­si, ei ha­lun­nut kas­vaa enää yh­tään isom­mak­si. Ny­ky­ään jou­lu­lah­ja­lis­ta on noin 3-10 koh­dan mit­tai­nen, si­säl­tä­en lah­ja­kort­te­ja ja muu­ta käy­tän­nöl­li­sem­pää- vaik­ka ei­hän se oma poni hai­tak­si­kaan oli­si… Ehkä emme sen suh­teen kos­kaan kas­va­kaan “isoik­si”.

Mitä jou­lu meil­le mer­kit­see? Yh­del­le se voi olla yh­des­sä­oloa per­heen, lä­heis­ten ja su­vun kans­sa, toi­sel­le jou­lu­a­te­ri­an herk­ku­ja ja kol­man­nel­le lah­jo­ja, lau­lua ja rau­haa. Suu­rim­mal­le osal­le se on var­mas­ti­kin kaik­kea yllä mai­nit­tua. Mi­nul­le jou­lu on tont­tu­lak­ke­ja ja pi­par­ka­kun tuok­sua, jou­lu­kuu­sen ko­ris­te­lua, rak­kaut­ta lä­him­mäi­seen, jou­lu­lau­lu­ja ja joka­vuo­ti­nen jou­lu­a­te­ria eli aa­mui­nen rii­si­puu­ro ja il­lan “juh­la-ate­ria”, eli pork­ka­na­laa­tik­koa ja to­del­la, to­del­la, to­del­la sää­lit­tä­vän pie­ni sii­vu jou­lu­kink­kua, vaik­ka pöy­däs­sä not­kuu ties mitä herk­ku­ja. To­si­aan, en ol­lut edes mais­ta­nut jou­lu­kink­kua en­nen jou­lua 2012… Äi­din kii­rei­sen oloi­nen hää­räi­ly keit­ti­ös­sä saa ai­kaan jou­lu­mie­len ja iso­van­hem­pien saa­pu­es­sa hymy on jo kor­vis­sa.

Olen etu­oi­keu­tet­tu saa­des­sa­ni viet­tää ai­kaa iso­van­hem­pie­ni ja muun su­ku­ni kans­sa, syö­dä hy­vin, sekä elää on­nel­lis­ta elä­mää. Meil­lä on kaik­ki hy­vin, toi­sil­la tääl­lä ei ole mah­dol­li­suut­ta sel­lai­seen. Heil­le jou­lu voi mer­ki­tä hie­man run­saam­paa ate­ri­aa kuin kui­vu­nut­ta lei­pää, jos si­tä­kään. Suo­kaa myös heil­le aja­tus jou­lu­na ja an­ta­kaa omas­tan­ne, ja­ka­kaa jou­lu­miel­tä vaik­ka­pa hy­vän­te­ke­väi­syy­den kaut­ta! Jou­lu on Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­la, jota vie­te­tään ym­pä­ri maa­il­maa. Ei jou­lu ole vain mei­dän suo­ma­lais­ten jut­tu, vaik­ka meil­tä Jou­lu­puk­ki aina Pet­te­rin ve­tä­mä­nä lah­jo­ja ja­ka­maan läh­tee­kin. Mis­sä­hän jär­jes­tyk­ses­sä Puk­ki käy kaik­ki ko­dit eri­puo­lil­ta maa­il­maa läpi..?

Rau­hal­lis­ta ja iha­naa jou­lua ihan jo­kai­sel­le!