Piispan vierailu Kuopion klassillisella lukiolla
Salissa kävi kohina 9.11. Paikalle kokoontui likimain 300 oppilaan joukko paneeliluontoiseen piispantarkastukseen. Kyseessä on vanha perinne, jossa piispa kiertää seurakunnan tarkoituksena tiedustella, mitä alueella asuville henkilöille kuuluu. Klassikalla tämä tarkoitti keskustelua, piispa Jari Jolkkosen kanssa, johon myös oppilaat pääsivät osallistumaan.
Kysymyksiä kysyttiin kaiken kaikkiaan noin 12, joiden aiheet olivat laidasta laitaan tasa-arvoisesta avioliittolaista lempisupersankariin. Saimme tietää esimerkiksi, mitkä ovat piispan työtehtäviä, tai mitä me nuoret pystymme tekemään köyhien hyväksi.
Alussa oli vuorossa kysymys piispan tyypillisestä työpäivästä. Vastauksena se, ettei sellaista ole, vaan päivien toimenkuva vaihtelee. Usein aikaa kuluu kokouksissa, ongelmia ratkaistaessa, siulunhoidossa tai yrittäjien kanssa veljeiltäessä. Parhaiksi asioiksi työssään piispa luki sen, kun riitaisilla työpaikoilla saadaan sopu tai päädytään ratkaisuun, kun ihmisellä on suru.
Arkisista kysymyksistä siirryttiin nopeasti ajankohtaisiin aiheisiin, joita olivat tasa-arvoinen avioliittolaki, maahanmuutto, leipäjonot ja valtion leikkaukset. Piispa totesi tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyneeseen kysymykseen, että asioista on keskusteltava rauhallisesti. Mielipiteitä on paljon. Esille otettiin ajan kuluessa syntyneet, ehkä jopa käytännön, perinteet, jotka ovat muovanneet nykyistä mallia sellaiseksi, kuin se on.
Seuraavaksi puhuttiin pakolaiskriisistä, johon nuoret saivat sanoa omat mielipiteensä. Kirkon vastuusta pakolaiskriisistä piispa totesi kirkon omaavan osavastuun asian hoitamisesta. Kun resurssit eivät muilla toimijoilla riitä, kirkko auttaa parhaansa mukaan. Kun kysyimme mielipidettä leipäjonoista, oli vastaus se, että leipäjonot ovat merkki siitä, kuinka Suomi on epäonnistunut tehtävässään. – Kaikilla täytyisi olla mahdollisuus kotiin ja ruokaan.
Ihmisten tulisi tiedostaa myös köyhät ja antaa myötätuntoa sekä ymmärrystä, sillä se on vähintä, mitä voimme tehdä toiselle, – jakaa toisen taakka hetken aikaa. Opiskelijat ehdottivat seurakunnalle parempia tapoja olla yhteydessä nuoriin. Ehdotuksia olivat muun muassa sosiaalisen median käyttäminen ja erilaiset tapahtumat.
Nykyaikaisen maailman suurimmaksi ongelmaksi osoittautui itsekkyys, valtion leikkaukset kehitysapurahoista harmillisiksi ja usko Jumalaan ilon ja kiitoksen sävyttämäksi.
Ja lempisupersankari ei ainakaan löydy iltalehden otsikoista. Tapahtuma päättyi lähettämisen sanoihin, ja opiskelijat riensivät tunneilleen, ehkä mielissään uusia ajatuksia.
Noora Heiskanen
https://klassikka.kurssi.tv/permalink/v1253cbb39a415h9dood/
Non SolumMarraskuu 2015 - Klassikka 75 vuotta28.10.2015