Lukioaika abin silmin

Va­loi­sa kesä on vaih­tu­nut pi­mei­siin syys­il­toi­hin ja ensi vii­kol­la syys­kuu­kin vaih­tuu jo loka­kuuk­si. Aika vain kul­kee eikä sitä voi py­säyt­tää, vaik­ka kuin­ka vä­lil­lä ha­lu­ai­sim­me. Ajan py­säyt­tä­mi­nen oli­si pai­kal­laan mo­nes­ti kai­ken kii­reen kes­kel­lä, jol­loin tun­tuu että aika vain hä­vi­ää ja vuo­ro­kau­des­sa on lii­an vä­hän tun­te­ja. Voi­sin väit­tää, että mel­kein jo­kai­nen lu­ki­o­lai­nen on tör­män­nyt tä­hän on­gel­maan. Va­li­tet­ta­vas­ti tämä ei kui­ten­kaan ole vain kou­lu­lais­ten on­gel­ma vaan sitä esiin­tyy myös työs­sä käy­vien ja jopa elä­ke­läis­ten kes­kuu­des­sa. To­del­li­suu­des­sa siis aika ei oi­ke­as­ti ka­toa mi­hin­kään vaan me vain eläm­me kii­rei­sen yh­teis­kun­nan ym­pä­röi­mä­nä.

Tul­tu­a­ni rei­lu kak­si vuot­ta sit­ten lu­ki­oon kaik­ki oli eri­lais­ta kuin ylä­kou­lus­sa. Kii­re sai ai­van uu­den mää­ri­tel­män ja ulot­tu­vuu­den. Jo en­sim­mäis­ten viik­ko­jen jäl­keen huo­ma­si, kuin­ka eri­lais­ta kou­lun­käyn­ti lu­ki­os­sa oli. Kou­lu­teh­tä­viä al­koi ker­tyä toi­nen tois­taan enem­män ja pian saat­toi­kin huo­ma­ta hau­tau­tu­neen­sa teh­tä­vien alle. Tun­tui, että kurs­seil­la paah­det­tiin niin ko­vaa eteen­päin, että puo­let asi­ois­ta meni ai­van ohi. Myös sa­tun­nai­set ko­keet sekä ly­hy­et koe­a­lu­eet sai­vat väis­tyä koe­viik­ko­jen ja 200-si­vuis­ten alu­ei­den tiel­tä. Me­nes­tys­tä ei saa­vu­tet­tu­kaan enää yhtä hel­pos­ti kuin ylä­as­teel­la, kun koe­a­lu­et­ta ei voi­nut lu­kea viit­tä ker­taa eikä ko­kei­siin eh­ti­nyt lu­kea mo­nia päi­viä niin kuin en­nen. Jos ha­lu­si me­nes­tyä, täy­tyi teh­dä pal­jon enem­män töi­tä sen eteen, mut­ta on­nek­si kii­ree­seen tot­tui no­pe­as­ti.

Toi­sen vuo­den al­ka­es­sa ol­tiin lä­hes sa­man­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa kuin en­sim­mäi­se­nä syk­sy­nä. Kii­re sai taas uu­den kä­si­tyk­sen. Tun­neil­la pai­net­tiin yhä ko­vem­paa asi­ois­sa eteen­päin ja teh­tä­vää oli vie­lä­kin enem­män. Uu­sia asi­oi­ta tuli toi­nen toi­sen­sa pe­rään ja opit­ta­vaa oli tup­las­ti enem­män kuin ai­em­min. Sa­mal­la asi­at tie­tys­ti vai­keu­tui­vat, mikä nä­kyi ai­na­kin mi­nul­la heti nu­me­rois­sa. Ylei­nen kä­si­tys on­kin, että lu­ki­on toi­nen vuo­si, ja var­sin­kin ke­vät, on kai­kis­ta vai­kein ja ran­kin. Ym­mär­ret­tä­vää­hän se on, sil­lä ke­vät­tal­vel­la tans­si­taan van­ho­ja joi­hin on val­mis­tut­tu kuu­kau­sia stres­sin kera, useim­mat käy­vät auto­kou­lua, ai­kuis­tu­taan ja tul­laan täy­si-ikäi­sik­si, jon­ka myö­tä myös bi­leet ja baa­ri­vii­kon­lo­put li­sään­ty­vät hel­pos­ti. Kai­ken kes­kel­lä pi­täi­si jak­saa vie­lä käy­dä kou­lua ja opis­kel­la lu­ki­on vai­keim­pia asi­oi­ta. Ai­van kuin ei oli­si jo muu­ten tar­peek­si rank­kaa ja lii­kaa te­ke­mis­tä.

Va­leh­te­le­mat­ta ai­kuis­tu­mi­nen vie pal­jon voi­mia, kun yht­äk­kiä kaik­ki na­rut on­kin omis­sa kä­sis­sä ja kaik­ki vas­tuu siir­tyy van­hem­mil­ta it­sel­le. Huo­maa­mat­ta pi­täi­si­kin tie­tää kai­kis­ta ai­kuis­ten asi­ois­ta, ku­ten ve­rois­ta ja las­kuis­ta. Omien syn­ty­mä­päi­vie­ni lä­hes­ty­es­sä mi­nul­le mei­na­si jopa is­keä pako kau­hu – en oli­si ha­lun­nut täy­si-ikäi­sek­si. Pel­kä­sin ehkä hie­man sitä ai­kuis­ten maa­il­maa, jo­hon mi­nua ol­tiin vas­tus­te­luis­ta huo­li­mat­ta työn­tä­mäs­sä. Toi­saal­ta ai­kui­suut­ta tie­tys­ti odot­taa, kos­ka sil­loin saa men­nä min­ne ha­lu­aa ja juu­ri sil­loin kuin sil­tä tun­tuu ja teh­dä lä­hes mitä ha­lu­aa eikä aina tar­vit­se olla ky­sy­mäs­sä lu­paa van­hem­mil­ta. Sil­loin tun­tee it­sen­sä va­paak­si, mut­ta sa­mal­la se on hy­vin pe­lot­ta­vaa. Mi­nul­la oli sil­loin ja on vä­lil­lä vie­lä­kin lu­va­ton olo, jos teen jo­tain mitä saan ny­kyi­sin teh­dä täy­sin lu­val­li­ses­ti. Ehkä aja­tuk­seen kui­ten­kin pik­ku­hil­jaa tot­tuu.

Vii­meis­tä vuot­ta aloit­ta­es­sa­ni, tänä syk­sy­nä, mi­nul­la oli to­del­la kum­mal­li­nen, jol­lain ta­val­la tyh­jä olo. Yht­äk­kiä jäl­jel­lä oli­kin vain kol­me jak­soa lu­ki­o­ta. Mi­hin koko lu­ki­o­aika on oi­kein ka­don­nut? Tämä puo­li­tois­ta kuu­kaut­ta on ol­lut aika­mois­ta hai­pak­kaa ja aika on jou­tu­nut en­tis­tä enem­män kor­til­le. Vii­mei­se­nä vuo­te­na jou­tuu oi­ke­as­ti poh­ti­maan asi­oi­den tär­keys­jär­jes­tys­tä ja lait­ta­maan vä­hem­män tär­ke­ät asi­at het­kek­si si­vuun. On pak­ko yrit­tää opis­kel­la ja val­mis­tau­tua sii­hen, jo­hon olem­me koko lu­ki­o­ai­kam­me täh­dän­neet eli yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­siin. Siel­lä mei­dät lai­te­taan to­del­li­seen tes­tiin, jos­sa kurs­si­ko­keet jää­vät to­del­la­kin toi­sek­si. Kir­joi­tuk­sia ei kui­ten­kaan kan­na­ta pi­tää täy­del­li­se­nä pää­mää­rä­nä, kos­ka tar­koi­tuk­sem­me­han on val­mis­tua lu­ki­os­ta ja saa­da val­ko­lak­ki pää­häm­me yleis­si­vis­tä­vän ope­tuk­sen mer­ki­ki­si ke­vät­juh­la­päi­vä­nä.

Nyt syk­syn kir­joi­tuk­set ovat ohi ja useim­mil­la meis­tä abeis­ta on rei­lus­ti alle 100 päi­vää kou­lua jäl­jel­lä. Pian huo­ma­taan­kin, että vie­te­tään penk­ka­rei­ta ja pää­sem­me kuu­kau­den luku­lo­mal­le val­mis­tau­tu­maan vii­mei­seen koi­tok­seen lu­ki­o­u­ral­lam­me. Mut­ta en­täs sen jäl­keen? Osal­la on sel­vä­nä mie­les­sä, mitä lu­ki­on jäl­keen ta­pah­tuu, mut­ta osa et­sii vie­lä it­se­ään vail­la seu­raa­vaa koh­det­ta. It­se­ä­ni hie­man kau­his­tut­taa aja­tus lu­ki­on päät­ty­mi­ses­tä sekä Klas­si­kas­ta luo­pu­mi­ses­ta. Itse kuu­lun myös nii­hin, jol­le jat­ko ei ole päi­vän sel­vä asia. Mi­nul­la on kyl­lä unel­ma ja tie­dän täy­sin min­ne alal­le aion suun­na­ta, mut­ta se mil­loin ja mis­tä löy­dän it­se­ni opis­ke­le­mas­ta on eri asia. Sa­no­taan, että mi­kään ei ole niin var­maa kuin epä­var­ma täl­lä het­kel­lä. On­nek­si on vie­lä muu­ta­ma kuu­kau­si ai­kaa pun­ta­roi­da eri vaih­to­eh­to­ja en­nen kuin täy­tyy ha­kea kou­lui­hin. Näin ko­ke­neem­pa­na abi­na voin sa­noa kai­kil­le yk­kö­sil­le, että käy­kää mah­dol­li­sim­man pal­jon kurs­se­ja ekoi­na vuo­si­na, sil­lä se hel­pot­taa tei­dän elä­mään­ne abi­vuon­na ja kak­ko­sil­le, että koit­ta­kaa jak­saa opis­kel­la ensi ke­vää­nä, vaik­ka mo­ti­vaa­tio oli­si­kin hu­kas­sa ja oli­si pal­jon pa­rem­paa te­ke­mis­tä kuin pän­tä­tä sekä val­mis­tau­tu­kaa ylp­pä­rei­hin huo­lel­la ja aloit­ta­kaa lu­ke­mi­nen tar­peek­si ajois­sa, jot­ta väl­tyt­te lisä­stres­sil­tä!

Ira Poi­me­la