Haastateltavana on Jesse Honkanen. Hän oli Kuopion Klassillisessa lukiossa luokalla 03A ja hän valmistui ylioppilaaksi keväällä 2006. Hän kirjoitti viisi ainetta ylioppilaskirjoituksissa: ruotsin, englannin, matematiikan, fysiikan ja äidinkielen. Hän kertoo lempiaineinaan olleen matematiikka, fysiikka ja psykologia.
Vaikka yksi parhaiten mieleen jääneistä muistoista on vanhojen tanssit toiselta vuodelta, hän sanoo parhaan vuoden olleen silti kolmas vuosi, sillä silloin oli vähiten kursseja ja jaksoja.
Lukion jälkeen Jesse meni Kuopion yliopistoon opiskelemaan tietojen käsittelyä ja nykyään hän toimii yksityisyrittäjänä. Kymmenen vuoden päästä hän näkee itsensä luultavasti IT-alan töissä jossakin firmassa.
Nykyisiä ja tulevia Klassikkalaisia hän neuvoo miettimään jo ajoissa minne aikoo opiskelemaan lukion jälkeen, jotta osaisi valita oikeat aineet.
Haastattelin myös nykyistä abia Jemina Honkasta, joka on luokalla 13A ja valmistuu ylioppilaaksi siis keväällä 2016. Hänen lempiaineitaan ovat musiikki, liikunta ja biologia. Biologian lisäksi hän kirjoittaa kuusi muuta ainetta ylioppilas kirjoituksissa: englannin, ruotsin, äidinkielen, fysiikan, kemian ja matematiikan.
Jemina kertoo lempivuotensa olleen ensimmäinen luokka, koska silloin oli niin monia erilaisia kursseja valittavana. Parhaan muiston hän kertoo olevan muutaman vuoden takainen joulukirkko, jossa hän oli esiintymässä sekä tietenkin edellisen vuoden vanhojen tanssit.
Lukion jälkeen hän aikoo hakea Kuopion lääketieteelliseen yliopistoon opiskelemaan lääkäriksi. Kymmenen vuoden päästä hän toivoo olevansa jo suorittanut peruslääkärin koulutuksen ja olevansa ehkä erikoistumassa yleislääketieteen erikoislääkäriksi.
Muita Klassikkalaisia hän haluaa kannustaa sanoin: ”Non scholae, sed vitae discimus. Emme opiskele koulua, vaan elämää varten.”
Jannika Honkanen
Non SolumMarraskuu 2015 - Klassikka 75 vuotta28.10.2015