Matti Karhunen - luontoa rakastava humanisti

Aluk­si aja­tus kas­vok­kain haas­tat­te­le­mi­ses­ta jän­nit­ti, mut­ta jän­ni­tys lau­ke­si vä­lit­tö­mäs­ti, kun ovel­la oli vas­tas­sa hert­tai­nen pa­ris­kun­ta, Klas­si­kal­la pit­kään opet­ta­ja­na ja reh­to­ri­na toi­mi­nut Mat­ti Kar­hu­nen Tuu­lik­ki-puo­li­soi­neen. Kar­hu­nen oh­ja­si mei­dät soh­val­le esi­tel­len lu­kui­sil­la valo­ku­vil­la ko­ris­tel­tua ko­ti­aan. Kes­kus­te­lu au­ke­si heti ja vaih­doim­me aja­tuk­sia niin en­ti­ses­tä, kuin ny­kyi­ses­tä­kin lu­ki­os­tam­me.

Kar­hu­nen ker­toi kou­lun ni­men vaih­tu­neen use­aan ot­tee­seen hä­nen ol­les­saan siel­lä töis­sä. Aluk­si kou­lu oli vain poi­ka­kou­lu, jon­ne ty­töt tu­li­vat vuon­na 1965.

Vuon­na -32 syn­ty­nyt Kar­hu­nen tun­net­tiin op­pi­lai­den­kin kes­kuu­des­sa ”van­ha­na Nal­le­na”. Hän yrit­ti yllä­pi­tää mah­ta­vaa Klas­si­kan hen­keä par­haan­sa mu­kaan ja hä­nen oven­sa oli aina avoin opis­ke­li­joil­le ja opet­ta­jil­le. Kun ky­syim­me hä­nel­tä pa­ras­ta muis­toa, ei hän osan­nut sitä sa­noa, sil­lä ky­sy­mys tuli kuu­le­ma lii­an no­pe­as­ti.

Kar­hu­nen toi­mi en­sin maan­tie­don ja luon­non­tie­tei­den leh­to­ri­na vuo­teen 1972 asti, jol­loin hä­net ni­mi­tet­tiin reh­to­rin vir­kaan. Reh­to­ri­na hän toi­mi 23 vuo­den ajan, jol­loin hän oli mää­rä­tie­toi­ses­ti mu­ka­na mm. vie­mäs­sä kou­lu­am­me ur­hei­lu­lu­ki­ok­si. Sa­mal­la syn­tyi myös Poh­jois-Sa­von en­sim­mäi­nen luo­ka­ton lu­kio. To­sin Rou­va Kar­hu­nen en­ti­se­nä äi­din­kie­len leh­to­ri­na puol­taa luo­kal­lis­ta lu­ki­o­ta, jot­ta oli­si hel­pom­pi näh­dä opis­ke­li­joi­den ke­hi­tys esim. kir­joit­ta­mi­ses­sa.

Reh­to­ri­na Kar­hu­nen sai kou­lul­lem­me mer­kit­tä­vää ar­vos­tus­ta niin pai­kal­li­ses­ti kuin val­ta­kun­nal­li­ses­ti­kin. Syk­syl­lä -94 ope­tus­hal­li­tuk­sen jär­jes­tä­mäs­sä val­ta­kun­nal­li­ses­sa kou­lu­tuk­sen tu­los­fo­ru­mis­sa Klas­sik­ka mai­nit­tiin esi­merk­ki­nä yh­te­nä kuu­des­ta hy­vin toi­mi­vas­ta lu­ki­os­ta.

Opis­ke­lun säh­köis­ty­mis­tä ja lu­ki­on tek­no­lo­gi­aa Kar­hu­set kom­men­toi­vat poh­ti­mal­la, että käy­tän­nös­sä kaik­ki vai­keu­tuu. ”Aluk­si on ope­tel­ta­va moni­mut­kais­ten vem­pai­mien käyt­tö”. Toi­saal­ta nyky­aikais­tu­mi­ses­ta on myös hyö­tyä.

Her­ra Kar­hu­nen ker­too muis­ta­van­sa Yleis­ra­di­on pi­tä­män val­ta­kun­nal­li­sen vie­raan kie­len yli­op­pi­las­kuun­te­lun. Tek­no­lo­gi­an pet­tä­es­sä oli­si saat­ta­nut mo­nel­ta jää­dä kuun­te­lut te­ke­mät­tä. Hän ker­too, ett­ei ope­tus­suun­ni­tel­ma juu­ri muut­tu­nut vuo­sien saa­tos­sa. ”Bi­o­lo­gi­an kir­joi­hin tuli eni­ten muu­tok­sia, kun DNA-mo­le­kyy­li tuli tu­tum­mak­si Suo­mes­sa 50-lu­vul­la.”

Kun ker­roim­me Kar­hu­sel­le, että oppi­tun­tim­me kes­tä­vät 75 min put­keen, hän nau­rah­ti sa­no­en: ”nyt joku roti!” Hä­nen ai­ka­naan lu­ki­os­sa oppi­tun­nit oli­vat ly­heym­piä, ja sik­si hän kom­men­toi­kin mei­dän tun­te­jam­me ns. tup­la­tun­neik­si. Kar­hu­nen kom­men­toi, että nyky­päi­vä­nä kurs­sien li­säk­si teh­dään pal­jon enem­män töi­tä. Hä­nen ai­ka­naan kurs­seil­la ”opet­ta­ja opet­ti ja op­pi­laat op­pi­vat”. Sil­loin ei ol­lut yli­mää­räi­siä ryh­mä­töi­tä tai es­sei­tä oppi­tun­tien li­sä­nä. 

Kuo­pi­on Klas­si­kan his­to­riik­ki ja mat­rik­ke­li 1940-2010 tii­vis­tää Kar­hu­sen per­soo­nan luon­toa ra­kas­ta­vak­si hu­ma­nis­tik­si, joka toi­vot­ti aina uu­sil­le yli­oppi­lail­le ”Kor­keim­man siu­naus­ta”.

Pet­ra Komp­pu­la ja Vee­ra Kärk­käi­nen