Saksan Wilhelmshavenissa

Ke­väis­tä kuk­ka­lois­toa

Järkytysten kautta voittoon

Alku­jär­ky­tys iski päin nä­köä jo heti len­to­ko­nees­ta. Tääl­lä­hän on kesä! Suo­mes­sa oli vas­ta sa­ta­nut uu­des­taan lun­ta het­kel­li­sen ke­vään jäl­keen, mut­ta Sak­san maa­pe­räl­lä nur­mi jo vi­her­si ja vä­rik­käät ku­kat vä­rit­ti­vät mai­se­maa. Läm­pöä riit­ti, mut­ta ei tu­kah­tu­mi­seen asti. Mat­ka­lauk­ku­ja­kin rou­dai­li vie­lä mie­lel­lään.

Ei­vät­kä jär­ky­tyk­set sii­hen­kään lop­pu­neet, puo­lin eikä toi­sin. Suu­rin osa toki oli­vat­kin po­si­tii­vi­sia jär­ky­tyk­siä, mut­ta aina mu­kaan mah­tuu myös pari ei toi­vot­tua yl­lä­tys­tä. Host-per­hee­ni äiti nau­res­ke­li en­sim­mäi­se­nä il­ta­na ran­nal­la käy­des­säm­me kuin­ka kyl­mä meri­vesi ei näyt­tä­nyt pa­lel­lut­ta­van pie­nen suo­ma­lai­sen jal­ko­ja.

Van­nou­tu­nee­na li­han­syö­jä­nä olin kau­hul­la odot­ta­nut ja huo­leh­ti­nut ruo­an suh­teen. Mi­nua odot­tai­si viik­ko kas­vis­syö­jä­per­heen luo­na. Iloi­se­na yl­lä­tyk­se­nä kui­ten­kin huo­ma­sin pi­tä­vä­ni mi­nul­le tar­jo­tus­ta kas­vis­ruo­as­ta nii­nä pa­ri­na päi­vä­nä jol­loin jopa söim­me ko­to­na. Löy­sin myös ko­toa har­hai­le­mas­ta kak­si kar­vais­ta ys­tä­vää, jot­ka joka ker­ran toi­sen­sa jäl­keen tu­li­vat seu­rak­se­ni huo­nee­see­ni ker­jää­mään huo­mi­o­ta.

Pie­ni­muo­toi­nen jär­ky­tys ja pa­niik­ki iski pa­luu­mat­kal­la, kun po­ruk­ka ja­kaan­tui kah­tia ju­naan nous­tes­sa. Puo­let po­ru­kas­ta jou­tui jää­mään odot­ta­maan seu­raa­vaa ju­naa. Aina ei ole suo­ta­vaa läh­teä ihan aika­tau­lus­sa ;). On­nek­si kaik­ki kui­ten­kin päät­tyi par­hain päin ja vä­sy­neet mat­ka­lai­set pää­si­vät kuin pää­si­vät­kin il­lan päät­teek­si ku­kin omiin sän­kyi­hin nuk­ku­maan.

Iri

Ellojen vesihiihtoseikkailut

Par­hain reis­su­muis­tom­me oli eh­dot­to­mas­ti maa­nan­tain vesi­hiih­to. En­nen ur­hei­lu­suo­ri­tus­ta tank­ka­sim­me brat­wurs­tia ja puim­me mär­kä­pu­vut pääl­lem­me. Kuun­te­lim­me vesi­hiih­to-opet­ta­jan oh­jeet tark­kaan ja ete­nim­me­kin ra­taa jo en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la var­sin pit­käl­le. Rata oli jän­nit­tä­vä ja kään­nök­siä sai jän­nit­tää. Lop­pu­jen lo­puk­si kier­sim­me suk­sil­la jopa vii­si ko­ko­nais­ta kier­ros­ta. Lop­puun ko­kei­lim­me vie­lä ”vesi­hiih­toa” il­man suk­sia eli lii­sim­me ve­den­pin­nan ra­jas­sa vat­sal­lam­me. Toi­nen meis­tä ko­kei­li myös Ing­ma­rin kans­sa vesi­lau­tai­lua pol­vil­laan – se­kin su­jui on­gel­mit­ta! Il­lan kruu­na­si vie­lä herk­ku­a­te­ri­at ra­vin­to­las­sa hy­väl­lä ka­ve­ri­po­ru­kal­la. 🙂

Saksan tunti Wilhelmshavenissa

Huo­noin muis­tom­me reis­sus­ta oli sak­san tun­ti maa­nan­tai­na. Opet­ta­ja ei osan­nut pi­tää ku­ria luo­kas­sa ja kaik­ki me­te­löi­vät. Runo­a­na­lyy­sin läpi­käy­mi­ses­tä ei mei­nan­nut tul­la mi­tään, kun ku­kaan ei ol­lut hil­jaa ja kes­kit­ty­nyt. Ou­toa oli myös se, että op­pi­laat saat­toi­vat läh­teä kes­ken tun­nin pois luo­kas­ta, em­me­kä kie­li­muu­rin ta­kia oi­kein ym­mär­tä­neet mik­si.

Han­ka­luuk­sia ai­heut­ti­vat myös pu­he­li­met, joi­ta ei oppi­tun­nin ai­ka­na oli­si saa­nut käyt­tää. Sil­ti mo­net käyt­ti­vät pu­he­lin­ta esi­mer­kik­si kir­jo­jen ta­ka­na, ett­ei opet­ta­ja huo­mai­si. Opet­ta­ja huo­ma­si kui­ten­kin vain ker­ran erään op­pi­laan käyt­tä­vän pu­he­lin­ta ja meni ot­ta­maan sitä pois hä­nel­tä, vaik­ka lä­hes kaik­ki käyt­ti­vät pu­he­lin­ta. Sii­nä kes­ti kau­an, kos­ka op­pi­las al­koi väi­tel­lä opet­ta­jan kans­sa eikä mei­nan­nut suos­tua luo­vut­ta­maan käsi­pu­he­lin­taan hä­nel­le. Lo­pul­ta opet­ta­ja sai pu­he­li­men pois ja tun­ti jat­kui. Oppi­tun­ti oli ka­tast­ro­faa­li­nen, ja läh­dim­me­kin siel­tä kes­ken pois. Pääl­lim­mäi­sek­si reis­sus­ta jäi kui­ten­kin hy­vät muis­tot.

Mee­rit

Kol­men ka­lan an­nos

Only Food Things

Läm­pi­mim­piin muis­toi­him­me kuu­luu eh­dot­to­mas­ti ra­vin­to­la­reis­su Bar Ce­lo­naan. Ruo­ka oli odo­tet­tua pa­rem­paa ja tie­tys­ti iso­na li­sä­nä se, että olim­me ke­rän­neet ra­hat ra­vin­to­laa var­ten, jo­ten itse ei tar­vin­nut her­kul­li­ses­ta ruu­as­ta mak­saa .

Pa­hin­ta Sak­sas­sa oli hei­dän  ruo­kai­lu­tot­tu­muk­set. Evääk­si­kin saim­me usein suk­laa­ta tai kek­se­jä. Jopa se, että sai nor­maa­lia vet­tä ki­ven­näis­ve­den si­jas­ta, tun­tui luk­suk­sel­ta vii­kon ai­ka­na. Kou­lu­ruo­ka mais­tui pää­osin pa­hal­ta ja jos se jä­tet­tiin vä­lis­tä, men­tiin ko­tiin syö­mään ras­vai­sia let­tu­ja Nu­tel­lal­la taik­ka hil­lol­la.

Mil­la and Iita

Junatunnelmaa

Jo kau­an en­nen kuin olim­me edes saa­pu­neet Wil­helms­ha­ve­niin, mat­ka­fii­lis oli jo hui­pus­saan. Meil­lä oli tar­kat suun­ni­tel­mat aika­tau­lu­jen suh­teen, mut­ta suun­ni­tel­mat A, B ja C ei­vät riit­tä­neet, kun aina joko me tai ju­nat oli­vat myö­häs­sä. Ai­kai­nen he­rä­tys, pit­kä mat­ka ja odot­te­lu vai­kut­ti­vat kaik­kien mie­len­ti­laan. Tun­nel­ma oli odot­ta­vai­nen ja hiu­kan jän­nit­ty­nyt.

Mat­kan vii­väs­ty­mi­nen ei hai­tan­nut ke­tään, vaan ko­hot­ti reis­su­tun­nel­maa. Ham­pu­rin vil­kas rau­ta­tie­a­se­ma sai mei­dät suo­ma­lai­set vih­doin­kin ta­ju­a­maan, että nyt ol­tiin ulko­mail­la ja isos­sa kau­pun­gis­sa. Ni­men­o­maan pit­kät juna­mat­kat an­toi­vat suo­ma­lai­sil­le mah­dol­li­suu­den tu­tus­tua toi­siin­sa uu­del­la ta­val­la.

Mut­ta pa­luu­mat­ka se vas­ta mie­leen­pai­nu­va oli­kin! Hai­ke­an läh­dön jäl­keen ryh­dyt­tiin pur­ka­maan ku­lu­neen vii­kon ta­pah­tu­mia hil­peis­sä, mut­ta vä­sy­neis­sä mer­keis­sä. Ju­nan­vaih­dot su­jui­vat jo ru­tii­nil­la ja ehkä vä­hän lii­an­kin var­moin ot­tein. Tuli kyl­lä sel­väk­si, että sak­sa­lai­set ju­nat ei­vät ihan jo­kais­ta jää odot­te­le­maan.

Juok­sim­me ni­mit­täin vii­mei­sen eta­pin tu­li­ai­sia pur­su­a­vien pai­na­vien mat­ka­lauk­ku­jen kans­sa len­to­ken­täl­le me­ne­vään pai­kal­lis­ju­naan. En­sin sak­san­kie­len opis­ke­li­joil­le oli koi­tos tar­kis­taa, että koko po­ruk­ka me­nee nii­hin muu­ta­maan vau­nuun, jot­ka me­ni­vät len­to­ken­täl­le asti. Ja sit­ten kaik­ki yrit­ti­vät tun­kea it­sen­sä ajois­sa eri ovis­ta lauk­ku­jen ja ih­mis­ten seka­mels­kaan juna­vau­nui­hin.

Ja kun ju­nan ovat sul­keu­tu­vat, niin ne­hän sul­keu­tu­vat ja py­sy­vät kiin­ni. Osa po­ru­kas­ta ker­ke­si si­sään, osa jäi ulos ja lo­put jäi­vät vä­liin. Ai­na­kin yksi eväs­kas­si kär­si pa­ho­ja vau­ri­oi­ta ja liha­pul­lat ja man­si­kat vie­ri­vät rai­teil­le. On­nek­si tämä ta­pah­tu­ma vain ko­hot­ti mat­ka­tun­nel­maa. Seu­raa­va juna tuli kym­me­nen mi­nuu­tin ku­lut­tua ja lo­put hyp­pä­si­vät sii­hen.

Vii­meis­tä juna­mat­kaa pi­ris­ti hui­kea flash­mob-esi­tys ja jäl­lee­nä­ke­mi­nen oli rie­mu­kas Ham­pu­rin len­to­ken­täl­lä pa­rin­kym­me­nen mi­nuu­tin eron jäl­keen. Vii­mei­set het­ket Sak­sas­sa koit­ti­vat ja niis­tä otet­tiin kyl­lä kaik­ki irti.

Sii­ri ja Anni

 Worth it

Mat­kam­me koho­koh­ta oli vii­mei­sen il­lan dis­ko Twist­e­ris­sä. Dis­koon pää­se­mi­nen oli aluk­si hie­man on­gel­mal­lis­ta, sil­lä olem­me alle 18-vuo­ti­ai­ta. Mei­dän täy­tyi pyy­tää van­hem­mil­ta kir­jal­li­nen suos­tu­mus, mikä kui­ten­kin on­nis­tui tek­nii­kan avul­la. Meis­tä suo­ma­lai­sis­ta dis­koon osal­lis­tui nel­jä sak­sa­lais­tem­me kans­sa. Sak­sa­lai­sem­me oli­vat ke­hu­neet paik­kaa to­del­la haus­kak­si, mik­si se osoit­tau­tui­kin.Paik­ka oli tu­pa­ten täyn­nä iloi­sia juh­la­tuu­lel­la ole­via ih­mi­siä mei­dän li­säk­sem­me. Oli­han vii­mei­nen il­tam­me. Il­tam­me ku­lui no­pe­as­ti pyö­ri­väl­lä tans­si­lat­ti­al­la tans­sies­sa mu­sii­kin pau­ha­tes­sa mui­den juh­li­joi­den kans­sa. Aluk­si huo­les­tut­ti, kuin­ka myö­hään meil­lä me­ni­si ja mi­ten sel­vi­äm­me seu­raa­van päi­vän, mut­ta se unoh­tui hu­mus­sa no­pe­as­ti. Ilta ve­nyi­kin pik­ku­tun­neil­le ja läh­dim­me vä­sy­neet ja­lat ra­koil­la ja kor­vat soi­den ko­tiin nuk­ku­maan en­nen koti­mat­kaa.

Ja­ni­ta ja Kris­ta

Kaiken kaikkiaan hyvä matka

Mat­kal­lam­me oli mon­ta hy­vää het­keä, jois­ta on vai­kea va­li­ta pa­ras­ta. Koho­koh­tiin kuu­lui­vat muun mu­as­sa kou­lun lii­kun­ta­tun­nit, vesi­hiih­to ja vii­mei­sen il­lan gril­laa­mi­nen. Lii­kun­ta­tun­neil­la saim­me esi­mer­kik­si tu­tus­tua kamp­pai­lu­la­jei­hin, mikä oli mu­ka­vaa. Vesi­hiih­to oli mär­kää, mut­ta haus­kaa. Ruo­ka­kin oli vesi­hiih­to­pai­kal­la erin­o­mais­ta. Vii­mei­se­nä il­ta­na saim­me viet­tää ai­kaa yh­des­sä koko po­ru­kal­la gril­li­juh­lis­sa, naut­tien jäl­leen hy­väs­tä ruu­as­ta.  Ko­tiin läh­dön tul­les­sa eteen il­man val­ta­si hai­kea tun­nel­ma.

Olli ja Jaak­ko

El­lat val­mii­na vesi­hiih­toon.

Val­mii­na tais­toon 🙂

Hei, se su­juu!

Ryh­mäm­me kou­lun sisä­pi­hal­la

Koti­mat­kal­la

Gril­li-il­lan tun­nel­mis­sa