Isäni oli hurja kertomaan tarinoita. Hän kertoi Zeuksesta ja tämän jumalystävistään. Hän kertoi monista rohkeista sankareista. Hän kertoi pelottavista ja käsittämättömistä hirviöistä. Isäni rakasti tarinoita.
Ehkä se oli syy siihen, miksi hän vei minut joka täysikuun aikaan teateriin katsomaan näytelmiä. Näillä kerroilla minun ei tarvinnut käyttää mielikuvitustani, sillä näyttelijät kuvittivat tarinan puolestani. Toisaalta nautin kyllä omasta pienestä miljööstäni, jonka olen rakentanut päähäni monien kuulemieni tarinoiden pohjalta.
Tänään olisi se päivä täydellisen kuunkierroksen jälkeen, kun pääsen katsomaan näytelmiä. Tällä kertaa lähtisin ilman isääni, sillä hän katosi muutamia päiviä, ei, viikkoja sitten. En muista milloin. Onneksi mukanani ovat kaksi kaveriani, Dimitri ja Felipe. Olemme olleet kavereita melkein heti syntymästämme lähtien. Dimitrin perhe on köyhä ja Felipen isä hoiti hevosia. Vanhempamme tuntevat toisensa.
Dimitri ja Felipe olivat myös välillä kuuntelemassa isäni tarinointeja. Joskus leikimme olevamme tarinoiden hahmoja ja esitimme heidän koitoksiaan. Joskus pukeuduimme itse tehtyihin asuihin värittääksemme tapahtumaa todellisemmaksi. Ne ajat olivat kultaisia aikoja.
Saavumme teatteriin. Aurinko on vielä lähellä horisonttia, sillä nousimme ennen kuin se nousi. Halusimme nimittäin saada parhaat paikat ennen muita. Tarkkaillessani katsomoa mahdollisia paikkoja varten tajuan, ettei paikkoja ollut paljon jäljellä. Kaikki muut paikallaolijat olivat ilmeisesti ajatelleet samaa kuin me ja tulleet mahdollisimman ajoissa. Siirrymme hiljaa katsomon ylemmille tasoille, kauemmas näyttämöstä.
Ennen pitkää päivän ensimmäinen näytös alkaa. Olemme päättäneet Dimitrin ja Felipen kanssa viettävämme koko päivän täällä nauttien näytöksistä, joten olen varautunut runsain ruokavarastoin. Ensimmäinen näytös on komedia, sillä tarkoituksena on katsomon herättäminen ja lämmittely päivän muita näytöksiä varten. Ja niin päivä kuluu nauraen, itkien, hämmästyen ja muita tunteita tuntien.
Seuraavan auringonnousun jälkeen päätän mennä aukiolle pyörimään ja tutkimaan kauppojen tarjontaa. Forum on tähän aikaan päivästä vilkas: kauppiaita löytyy mihin suuntaan katsookin ja ihmislauma on sen verran iso, että törmää ainakin pari kertaa johon kuhun 10 metrin sisällä. Siellä sun täällä näkyy erilaisia hiuskampoja naisten hiuksissa, kuten muun muassa norsunluusta tai oliivipuusta tehtyjä, materiaali riippuen henkilön varallisuudesta.
Näkymä muistuttaa minua äidistäni. Haluaisin ostaa hänelle hienon hiuskamman, jonka hän voisi laittaa lyhyiksi leikattuihin hiuksiinsa ja kävellä ylpeänä kaikkialla piittamatta muiden säälivistä katseista. Muistan vielä sen päivän, kun äitini leikkasi hiuksensa lyhyiksi isäni katoamisen jälkeen. Äitini oletti isäni jättäneen hänet mahdollisesti uuden naisen takia, mitä kaikki tuntuivat uskovan. Minä en uskonut siihen, sillä luotin isääni ja yhdessä vietettyjen hetkiemme todenmukaisuuteen.
Katselen kauppojen tarjontaa ajatuksissani, kunnes kuulen joukosta erottuvaa puheen sorinaa. Forumin laidalle on kerääntynyt pieni ihmisjoukkio, joka on nähtävästi keräntynyt pyöreään muodostelmaan yhden ihmisen ympärille. Ilmeisesti joku filosofi on jakamassa viisauksiaan. Kukakohan tämä on tällä kertaa? Tosin kyseisestä paikasta tuleva puheen sorina ei kuulostanut rauhalliselta keskustelulta, vaan pikemminkin väittelyltä.
Joku irrottautuu filosofiringistä ja matkaa minua päin. Pysäytän hänet ja kysyn häneltä, mitä ringissä on meneillään, kohteliaasti. Hän kertoo jonkun tyhmän ihmisen kyselevän kaikilta ohikulkijoilta erilaisia kysymyksiä, mikä on johtanut pieneen kiistaan muutaman ohikulkijan kanssa. Katson hämmentyneesti ihmisjoukkoa. Eikö se ollutkaan taas toinen filosofirinki? Kysyn vielä, jos hän tietäisi tämän tyhmän ihmisen nimen. Hän miettii hetken ja vastaa sen olevan Sokres. Soktas? Sokrates? Kiitän häntä ja jään katsomaan edessäni avautuvaa komediaa.
Tajuan kuitenkin, että minun on tarkoitus mennä tänään laiturille auttamaan Felipeä ja hänen isäänsä hevosten kanssa. Kuulemma joku varakas henkilö on pyytänyt Felipen isää pitämään huolta hänen hevosistaan sillä aikaa, kun hän käy kauppamatkalla. Se joku varakas henkilö ilmeisesti omistaa joko todella monta hevosta tai hänellä on erikoiset vaatimukset hänen hevosten käsittelyn suhteen.
Kappas, kun jälkimmäinen osottautui todeksi. Varakas henkilö halusi antaa hevosten mukana rehua; hänen sanojensa mukaisesti laaturehua, koska hänen hevosensa ansaitsevat parasta. Minut palkattiin rehujen kantajaksi.
Ilmeisesti rehujen kantaminen varakkaan henkilön kärryistä Felipen isän kärryihin sai laiturilla työskentelevät ymmärtämään minun olevan yksi heistä, sillä pian minua pyydettiin lastaamaan varakkaan henkilön laivaa. En halua aiheuttaa Felipen isälle ongelmia, joten teen työtä pyydettyä.
Muutaman lastin jälkeen istahdan ruuman nurkkaan hengähtämään. Mietin, mitäköhän mieltä äitini olisi jos hän näkisi minut. Nauraisikohan kunnolla pitkästä aikaa? Entäs, miten isäni reagoisi? Hän varmaan taputtaisi olalle ja kertoisi uuden tarinan jostain sankarista, joka on purjehtinut merellä ja taistellut hirvuttäviä hirviöitä vastaan. Miltäköhän merellä matkaaminen tuntuisi? Olen aina miettinyt sitä ja välillä, kieltämättä, haaveillutkin siitä. Ajatukseni jäävät kesken, kun tunnen laivan nytkähtävän. Katson hätäissäni ympärilleni; ruuma on täyttynyt sillä aikaa, kun olin mietteissäni. Kipitän nopeasti ruuman ovelle ja yritän avata sitä. Se on lukossa. Yritän huutaa apua ja jota kuta päästäämään minut pois. Minä en voi jättää äitiäni ja lähteä sanomatta mitään, kuten isäni teki. Yritän keksiä keinoa paeta, mutta tajuan liian myöhään, että laiva on jo lähtenyt satamasta.
Non SolumKevät 201720.3.2017