Katson hieman sekalaisin tuntein tämän päivän päivämäärää, ollaan jo toukokuussa. Minne ihmeeseen nämä kuukaudet ovat hurahtaneet? Vaihtovuoteni alkaa olla paketissa, mikä saa tuntemaan oloni stressaantuneeksi. En ole vielä valmis palaamaan. Aikaa ei kuitenkaan voi pysäyttää ja valitettavasti se juoksee tuplasti nopeammin, kun ihminen nauttii elämästään.
Puhelimeni on täynnä kuvia ja yksittäisiä muistoja sinkoilee päähäni. Olen päässyt elämään paahtavan auringon alla, kokemaan millaista on elää loputtomassa kesässä. Kulttuuriero on ollut valtava, mutta tänne sopeutuminen ei ole ollut ongelma, päinvastoin. Olen oppinut uuden kielen, saanut ikuisia ystäviä, vastaanottanut tärkeitä oppitunteja elämästä ja päässyt maistamaan uutta ruokakulttuuria.
Ennen kaikkea olen kasvanut ihmisenä. Osaan arvostaa elämän yksinkertaisuutta, elää positiivisessa mielentilassa ja olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut kokea nuoreen ikääni verrattuna. Kirsikkana kakun päällä saanen ilmoittaa ilouutisen: minun smalltalk-taidot eivät koskaan ole olleet näin erinomaisessa kunnossa kuin mitä nykypäivänä. Näin suomalaisena se tuntuu melkein supervoimalta, kun huomaan kannattelevani keskustelua erilaisille heitoilla ja kysymyksillä.
Yksi kysytyimmistä kysymyksistä minun vaihtovuoteni aikana on ollut se, että miksi ihmeessä minä valitsin Brasilian vaihtovuoden kohteeksi. Kysymys saa minut aina palaamaan aikaan, jolloin olin hakemassa vaihtoon. Alun perin minun piti lähteä vaihtoon Australiaan vuosina 2021–2022. Koronapandemian vuoksi organisaationi Rotary perui kaikki kyseisen vuoden vaihdot turvallisuuden takaamiseksi. Minulla oli kuitenkin mahdollisuus lähteä halutessani seuraavana vuotena.
Mietin pääni puhki, kannattaako lähteä vaihtovuodelle lukion toisen vuoden jälkeen ja palata vuodelta suoraan kirjoituksiin. Olin melkein sanomassa ei, sillä ajattelin että vuosi “lomalla” ennen kirjoituksia ei tee hyvää tulevaisuudensuunnitelmilleni. Otin asian esille espanjan opettajan Sonja Lampisen tunnilla ja hän asetti uuden perspektiivin pohdinnalle: “Iida, ajattele mikä mahdollisuus sinulla on käsissäsi. Sinulla on mahdollisuus lähteä itsenäistymään ja kasvamaan uuteen ympäristöön ja kulttuuriin. Monet ihmiset haluaisivat olla samassa tilanteessa kuin sinä. YO-kirjoitukset eivät määritä loppuelämääsi, ja voit aina uusia ne. Haluatko todella menettää tämän tilaisuuden?”. Keskustelun jälkeen minun oli mahdotonta sanoa ei. Sonja oli oikeassa.
Haaveeni vaihtovuodesta Australiassa rupesi tuntumaan tylsältä ja kuluneelta vaihtoehdolta. Halusin oppia uuden kielen. Eurooppa tuntui liian tylsältä ja läpikäydyltä. Maat ,kuten Japani, Etelä-Afrikka ja Brasilia ,kuulostivat jännittäviltä, tuntemattomilta ja kiehtovilta. Olen hyvin seikkailunhaluinen, utelias luonne. Erilaiset ympäristöt ja uudet kokemukset antavat boostia kyltymättömään elämänhaluuni. Rupesin tutkimaan uusia vaihtoehtojani tarkemmin, ja rakastuin ideaan Brasiliasta. Lattarikulttuuri, kuumuus, rannat, jalkapallo, karnevaalit ja Amazon, sinne minä haluan.
Nyt olen viettänyt melkein 9 kuukautta kaupungissa nimeltä Cachoeiro de Itapemirim, Espírito Santosin osavaltiossa, Brasiliassa. (Kyllä, Brasseissa on 26 osavaltiota). Täällä asuu minun lisäkseni noin 220 000 brasilialaista. Kaupunkini on suurten vuorten ympäröimä, joten täällä on hyvin kuuma ja ei tuule paljoakaan, sateesta puhumattakaan. Olen siis kirjaimellisesti elänyt paahtavassa kuumuudessa.
Olen kaupungissani ainoa vaihtari. Osavaltioni pääkaupunki Vítoria on puolentoista tunnin ajomatkan päässä ja Rio de Janeiron osavaltio on osavaltioni alapuolella. En asu rantakaupungissa, mutta ranta sijaitsee 40 minuutin ajomatkan päässä. Olen päässyt vuoteni aikana matkustamaan sen verran, että tajuan Brasilian olevan aivan järkyttävän suuri maa, pinta-alaltaan melkein koko Euroopan kokoinen. Voin siis kertoa Brasilian kulttuurin olevan hyvin monipuolinen, osavaltiot eri ilmansuunnissa vaihtelevat huimasti toisistaan.
Käyn julkista liittovaltion koulua, jossa on yli 3000 opiskelijaa. Koulupäivien ajankohdat ovat jaettu kolmeen osaan; on aamukoulu, päiväkoulu sekä iltakoulu. Opiskelen päivällä, eli kouluni alkaa yhdeltä ja kestää noin iltakuuteen asti. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut tällaisesta järjestelystä, mutta Brasilia ei tiedettävästi ole ainoa maa, joka ylläpitää kyseistä systeemiä.
Koulu käydään 4 vuoteen, sillä opiskelijat käyvät teknillisiä aineita normaalin opiskelun ohella. Olen luokalla, jossa käydään lisäaineena tietojenkäsittelyä, mikä on pääosin ohjelmointia, koodausta, verkkoyhteyksien- sekä nettisivujen luomista. On myös mahdollista ottaa sivuaineeksi elektromekanikka, joka keskittyy enemmän sähkön ja energian hyödyntämiseen. Yliopisto sijaitsee samassa rakennuksessa lukion kanssa, ja siellä voi opiskella kaivostoimintaa sekä teknillisten aineiden insinööri- ja opettajaopintoja.
Minut otettiin vastaan lämpimästi osaksi luokka- ja kouluyhteisöä heti alusta lähtien. Ensimmäisenä koulupäivänä luokkani yllätti minut tervetuliaisjuhlalla, jossa oli tarjolla brasilialaisia naposteltavia sekä kakku. Opiskelijat olivat hyvin ystävällisiä ja innokkaita. Monille opiskelijoille olin ensimmäinen ulkomaalainen, kenet he olivat koskaan nähneet, joten välillä tunsin olevani enemmän julkkis kuin normi-Iida Kuopiosta.
Alkuun en kuitenkaan pystynyt kommunikoimaan suoraan jokaisen opiskelijan kanssa, sillä en osannut portugalia. Koulun opetussuunnitelmassa ei korosteta kielten opiskeluja samalla tavalla kuin Suomessa, valitettavasti vain murto-osa opiskelijoista osasi puhua englantia sujuvasti. Olin kuitenkin opetellut jo vähän portugalia ja opiskelin kieltä saavuttuani todella paljon, joten parin kuukauden jälkeen osasin jo keskustella muiden kanssa. Jokainen luokkalainen jakoi lukujärjestyksen toisensa kanssa, joten oli helppoa oppia tuntemaan oma luokka- ja olo kotoisaksi. Nappasin myös nopeasti koulun rutiineista kiinni ja opin nauttimaan uudesta koulustani ja sen tarjoamasta sisällöstä koulun lentopallojoukkueen jäsenenä.
Koulu loppui joulukuussa, kun alkoi Brasilian helteisin kausi, kesä. Kaupunkini oli aivan liian kuuma, joka päivä reilusti yli 30 astetta lämpöä, ilman tuulta. Heti kesälomalle astuttaessa pakkasimme tavarat ja lähdimme kohti rantakaupunkia Marataízesia, jossa perheelläni on toinen asunto.
Elämä rannalla oli todella leppoisaa; aamulla heräsimme suoraan rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan kavereiden ja naapurien kanssa. Ostimme melkein joka päivä rannalta kookosvettä aidosta kookoksesta ja maissia voilla sekä grillimausteella höystettynä, NAM! Rannalla myytiin myös erilaisia makeita ja suolaisia naposteltavia, jäätelöä sekä paljon friteerattuja ruokia. Illaksi kävin vaihtamassa ylleni toiset vaatteet ja menin lähikentälle pelaamaan lentopalloa paikallisten kanssa tai kuuntelemaan brasilialaisia bändejä ravintoloihin. Kesän aikana myös reissasin paljon muihin kaupunkeihin. Koulu jatkui helmikuussa, viikko ennen karnevaaleja. Karnevaaliviikon ajaksi palasin takaisin rannalle tanssimaan sambaa ja nauttimaan ihmisvilinästä.
Monia varmasti kiinnostaa tietää, kuinka turvallinen olo minulla on ollut asuessani täällä. Brasiliassa, kuten muissakin Latinalaisen Amerikan maissa rikollisuus ja väkivalta ovat kulkeneet käsi kädessä läpi historian. Paikallisten mukaan viim evuosien aikana rikollisuus on kasvanut. Varsinkin koronapandemian takia taloudella meni heikosti, ja se ajoi monia ihmisiä kaduille. Nälkä pakotti ihmiset hankkimaan elantonsa varastelemalla. Myös internetin kautta rikollisen toiminnan harjoittaminen on tuonut oman mausteensa. Host-vanhempani ovat kertoneet, kuinka heidän lapsuudessaan oli turvallista antaa lasten pelata kaduilla naapureiden kanssa tai liikkua ulkona muutenkin yömyöhään asti. Nykyään kadut ovat paljon tyhjempiä ja lapset pysyttelevät aidattujen talojen sisällä. Myös liikehdintä iltaisin on pääosin autolla liikkuen paikasta toiseen. Kadut ovat hyvin autioita.
Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Rikollisuus ei ole suurta ja naisena kadulla liikkuminen on turvallisempaa kuin monessa muussa maassa. Tämä johtuu siitä, että me emme kärsi suuresta köyhyydestä. Köyhyys usein ajaa ihmiset rikosten pariin. Brasilia on maa, jossa elintasoerot ovat järjettömät. Rikkaimpien ihmisten varallisuus on neljä kertaa suurempi kuin rikkaimman suomalaisen, mutta valtaosa väestöstä on köyhempää kuin köyhimmät suomalaiset. Elintasoerot huomaa täällä helposti. Suomalaiset sulautuvat hyvin yhteen, täällä köyhät ja rikkaat ovat oma porukkansa. On yksityiskouluja ja aidattuja asuinalueita siinä missä köyhimmät työskentelevät hankkiakseen kirjaimellisesti vain ruuan pöytään. Koulutus on rikkaiden etuoikeus, sillä koulutetummat opettajat menevät opettamaan yksityiskouluihin paremmalla palkalla ja julkiset koulut ovat huonomaineisia. Välillä varastelemalla saa hankittua tuplasti enemmän kuin viikkojen raatamisella. Valtio ei tue täällä samalla tavalla kuin Suomessa.
En ole kuitenkaan kertaakaan vaihtoni aikana nähnyt oikein mitään rikollista, vaikkakin joillakin rannoilla tai kaduilla näkee satunnaisten ihmisten polttelevan marihuanaa. Tietenkin rikoksia, kuten pahoinpitelyjä, varastelua, uhkailuja ja laittomien aineiden käyttöä tapahtuu täällä varsin usein, mutta liikun ainoastaan vilkkailla, hyvämaineisilla alueilla. Omassa kaupungissani uskallan liikkua yksin keskustassa ja kotini ympäristössä. Palvelut ovat tehty helposti saataviksi; samalta kadulta löytää monia kauppoja, muun muassa apteekin, ruokakaupan ja postin. Muuten en oikeastaan ole koskaan yksin.
Huomaan herättäväni paljon huomiota vaaleahiuksisena naisena, joten en myöskään halua ottaa riskejä turvallisuuteni suhteen. Kadulla kävellessäni minua on ohjeistettu kulkemaan puhelin piilotettuna mieluiten lantiolle housujen ja ihon väliin. Monet naiset pitävät kävellessään laukuistaan rutiininomaisesti kaksin kasin kiinni ja ovat aina valppaita ympäröivistä ihmisistä. Iltaisin liikun yleensä suuremmissa porukoissa, joissa on aina mieshenkilöitä mukana. Karu totuus on se, että täällä miespuolisen henkilön kanssa liikkuminen tuo huomattavasti enemmän turvaa kuin ainoistaan naisseura.
Turvallisuus vaihtelee myös kaupungista riippuen. Minun kaupungissani on suhteellisen turvallista verrattuna Rio de Janeiroon tai São Pauloon, joissa on paljon enemmän asukkaita sekä kodittomia. Ei pidä kuitenkaan antaa pelolle liikaa valtaa. Minä tunnen oloni hyvin turvalliseksi kaupungissani, sillä tiedän, missä ja miten kannattaa liikkua. Olen kuitenkin aina valpas ympäröivistä ihmisistä, mutta valtaosa ovat aivan tavallisia, turvallisuutta varjelevia paikallisia.
Olen Brasilian pienestä turvallisuuskertoimesta huolimatta päässyt kokemaan aivan uskomattomia juttuja. Vaihdon kohokohdiksi nostaisin huhtikuun Amazonian reissun, jonne menin muiden vaihto-oppilaiden kanssa. Matka oli uskomattoman kaunis, pääsin fyysiseen kosketukseen sademetsän kanssa. Nukuimme yöt suuressa veneessä riippukeinuissa, päivisin teimme erilaisia aktiviteetteja, kuten paikallisiin eläimiin tutustumista, paljon erilaisia vesiaktiviteettejä, vaelluksia metsässä ja vierailuja paikallisiin yhteisöihin ja heimoihin.
Opin viikon aikana aivan uudenlaisesta elämästä. On ihan totta, että internet ei ole vielä levinnyt kaikkialle maailmaan. Amazonian sademetsissä asuu satoja tuhansia ihmisiä ilman internettiä ja sen tuomaa teknologista kehitystä. Elämä on hyvin paljon yksinkertaisempaa, rauhallista. Metsässä ei ole autoja, sillä kaikki liikkuvat suurta Rio Negroa pitkin veneellä. Ihmiset ovat omavaraisia ja huolehtivat luonnosta kunnioitettavalla tavalla.
Toinen ikimuistoinen kokemus oli Coldplayn maailmankiertueen konsertti, jonne osallistuin maaliskuussa Rio de Janeirossa. Coldplay on yksi lemppariartisteistani, ja kun pääsin kuuntelemaan heitä hullusta yleisöstä tunnettujen brasilialaisten kanssa kuuluisassa Rio de Janeirossa, en olisi voinut olla onnellisempi. Konsertti meni heittämällä ensimmäiselle sijalle kaikista jo käydyistä konserteista.
Kolmas mieleen painunut muisto on aivan vaihdon ensimmäisiltä kuukausilta ja se sijoittuu kouluun. Meillä oli urheilukisat toisia luokkia vastaan koulussa. Saimme koottua luokan tyttöjen kanssa naistiimin edustamaan luokkaamme eri lajeissa. Kun oli jalkapallon vuoro, kävi ilmi, että se ei ole kovin suosittu laji naisten keskuudessa. Suurin osa pelaajista vierasti palloa. Tajusin nopeasti, että tässä lajissa minulla on etulyöntiasema, sillä olen harrastanut jalkapalloa monta vuotta. Brasilialaiset ovat aivan hullu yleisö, he huutavat ja kannustavat niin paljon kuin ääntä lähtee. Simppeli koulun peli muuttui yhtäkkiä hyvin intensiiviseksi, kun yleisö näki, että olin parempi kuin muut. Monet varmasti yllättyivät, että niin kylmässä maassa kuin Suomessa osataan pelata jalkapalloa. Pelatessani kuulin yleisön huutavan nimeäni kuorossa melkein koko pelin ajan. Tunne oli uskomaton, voimaannuttava. Tunsin olevani kuin joku jalkapallotähti vaatimattomilla pelitaidoillani. En koskaan unohda sitä peliä.
Vaihtovuosi on todellakin ollut elämäni vuosi. Tunnen eläneeni Instagramin Reel:eistä tuttua glamorisoitua elämää. Olen kasannut ympärilleni todella läheisiä ystäviä, joiden hyvästeleminen tulee olemaan vaikeinta. Ilman heitä vaihtovuoteni ei olisi ollut yhtä mahtava kuin se on ollut. Olen onnellinen, että valitsin Brasilian. Tämä maa on hurmannut minut, enkä todellakaan näe mahdottomuutena asua täällä jonakin päivänä. Nyt on kuitenkin aika kääntää katsetta takaisin Suomeen. Keskittyä tuleviin ylioppilaskirjoituksiin, jotta pääsen suoraan haluamaani yliopistoon. Myös valtava ikävä perhettäni ja läheisiäni kohtaan helpottaa pian. Muutokset ovat aina haastavia, mutta muutosten tapahtuessa aina avautuu uusia ovia. Olen uteliain mielin palaamassa Suomeen, näkemään itseni ja maani eri valossa.
Jokaiselle, joka miettii vaihtoon lähtöä, vastaukseni on, että mene. Sinulla on uskomaton mahdollisuus oppia maailmasta ja itsestäsi. Se on paljon arvokkaampaa kuin mikään materia. Kokemukset rikastavat elämää ja antavat aina uutta ajattelemisen aihetta, pitävät mielen virkeänä. Jos olet jo päättänyt lähteä vaihtoon, vinkkini sinulle on, että kaikista paras lopputulos tulee, kun seuraat intuitiotasi. Tee mitä sinä tykkäät tehdä, ja kaikki mitä teet, tee se positiivisella mielellä.
Iso kiitos historian ja yhteiskuntaopin opettajalle Sami Kumpulaiselle, koska hän pyysi minua kirjoittamaan vaihtovuodestani Klassikan väelle. Opiskelin koulussa ensimmäisen- ja toisen vuoden, nyt vaihdon jälkeen olen aloittamassa viimeisen lukiovuoden Etelä-Suomessa. Kuitenkin, Klassikka will always be on my mind. Obrigada por tudo!
Non Solum Kevät 2023Kesä on täällä taas!3.6.2023