Arjen ja loman rajamailla – Vaihtovuosi Brasiliassa

Kat­son hie­man se­ka­lai­sin tun­tein tä­män päi­vän päi­vä­mää­rää, ol­laan jo tou­ko­kuus­sa. Min­ne ih­mee­seen nämä kuu­kau­det ovat hu­rah­ta­neet? Vaih­to­vuo­te­ni al­kaa olla pa­ke­tis­sa, mikä saa tun­te­maan olo­ni stres­saan­tu­neek­si. En ole vie­lä val­mis pa­laa­maan. Ai­kaa ei kui­ten­kaan voi py­säyt­tää ja va­li­tet­ta­vas­ti se juok­see tup­las­ti no­pe­am­min, kun ih­mi­nen naut­tii elä­mäs­tään.

Pu­he­li­me­ni on täyn­nä ku­via ja yk­sit­täi­siä muis­to­ja sin­koi­lee pää­hä­ni. Olen pääs­syt elä­mään paah­ta­van au­rin­gon alla, ko­ke­maan mil­lais­ta on elää lo­put­to­mas­sa ke­säs­sä. Kult­tuu­ri­ero on ol­lut val­ta­va, mut­ta tän­ne so­peu­tu­mi­nen ei ole ol­lut on­gel­ma, päin­vas­toin. Olen op­pi­nut uu­den kie­len, saa­nut ikui­sia ys­tä­viä, vas­taan­ot­ta­nut tär­kei­tä oppi­tun­te­ja elä­mäs­tä ja pääs­syt mais­ta­maan uut­ta ruo­ka­kult­tuu­ria.

En­nen kaik­kea olen kas­va­nut ih­mi­se­nä. Osaan ar­vos­taa elä­män yk­sin­ker­tai­suut­ta, elää po­si­tii­vi­ses­sa mie­len­ti­las­sa ja olla kii­tol­li­nen kai­kes­ta sii­tä, mitä olen saa­nut ko­kea nuo­reen ikää­ni ver­rat­tu­na. Kir­sik­ka­na ka­kun pääl­lä saa­nen il­moit­taa ilo­uu­ti­sen: mi­nun small­talk-tai­dot ei­vät kos­kaan ole ol­leet näin erin­o­mai­ses­sa kun­nos­sa kuin mitä nyky­päi­vä­nä. Näin suo­ma­lai­se­na se tun­tuu mel­kein su­per­voi­mal­ta, kun huo­maan kan­nat­te­le­va­ni kes­kus­te­lua eri­lai­sil­le hei­toil­la ja ky­sy­myk­sil­lä.

Yksi ky­sy­tyim­mis­tä ky­sy­myk­sis­tä mi­nun vaih­to­vuo­te­ni ai­ka­na on ol­lut se, että mik­si ih­mees­sä minä va­lit­sin Bra­si­li­an vaih­to­vuo­den koh­teek­si. Ky­sy­mys saa mi­nut aina pa­laa­maan ai­kaan, jol­loin olin ha­ke­mas­sa vaih­toon. Alun pe­rin mi­nun piti läh­teä vaih­toon Aust­ra­li­aan vuo­si­na 2021–2022. Ko­ro­na­pan­de­mi­an vuok­si or­ga­ni­saa­ti­o­ni Ro­ta­ry pe­rui kaik­ki ky­sei­sen vuo­den vaih­dot tur­val­li­suu­den ta­kaa­mi­sek­si. Mi­nul­la oli kui­ten­kin mah­dol­li­suus läh­teä ha­lu­tes­sa­ni seu­raa­va­na vuo­te­na.

Mie­tin pää­ni puh­ki, kan­nat­taa­ko läh­teä vaih­to­vuo­del­le lu­ki­on toi­sen vuo­den jäl­keen ja pa­la­ta vuo­del­ta suo­raan kir­joi­tuk­siin. Olin mel­kein sa­no­mas­sa ei, sil­lä ajat­te­lin että vuo­si “lo­mal­la” en­nen kir­joi­tuk­sia ei tee hy­vää tu­le­vai­suu­den­suun­ni­tel­mil­le­ni. Otin asi­an esil­le es­pan­jan opet­ta­jan Son­ja Lam­pi­sen tun­nil­la ja hän aset­ti uu­den pers­pek­tii­vin poh­din­nal­le: “Iida, ajat­te­le mikä mah­dol­li­suus si­nul­la on kä­sis­sä­si. Si­nul­la on mah­dol­li­suus läh­teä it­se­näis­ty­mään ja kas­va­maan uu­teen ym­pä­ris­töön ja kult­tuu­riin. Mo­net ih­mi­set ha­lu­ai­si­vat olla sa­mas­sa ti­lan­tees­sa kuin sinä. YO-kir­joi­tuk­set ei­vät mää­ri­tä lop­pu­e­lä­mää­si, ja voit aina uu­sia ne. Ha­lu­at­ko to­del­la me­net­tää tä­män ti­lai­suu­den?”. Kes­kus­te­lun jäl­keen mi­nun oli mah­do­ton­ta sa­noa ei. Son­ja oli oi­ke­as­sa.

Tu­tus­tuin myös uu­siin eläin­la­jei­hin, jois­ta olin ai­em­min vain kuul­lut pu­hut­ta­van. Ku­vas­sa on lais­ki­ai­nen.

Haa­vee­ni vaih­to­vuo­des­ta Aust­ra­li­as­sa ru­pe­si tun­tu­maan tyl­säl­tä ja ku­lu­neel­ta vaih­to­eh­dol­ta. Ha­lu­sin op­pia uu­den kie­len. Eu­roop­pa tun­tui lii­an tyl­säl­tä ja läpi­käy­dyl­tä. Maat ,ku­ten Ja­pa­ni, Ete­lä-Af­rik­ka ja Bra­si­lia ,kuu­los­ti­vat jän­nit­tä­vil­tä, tun­te­mat­to­mil­ta ja kieh­to­vil­ta. Olen hy­vin seik­kai­lun­ha­lui­nen, ute­li­as luon­ne. Eri­lai­set ym­pä­ris­töt ja uu­det ko­ke­muk­set an­ta­vat boos­tia kyl­ty­mät­tö­mään elä­män­ha­luu­ni. Ru­pe­sin tut­ki­maan uu­sia vaih­to­eh­to­ja­ni tar­kem­min, ja ra­kas­tuin ide­aan Bra­si­li­as­ta. Lat­ta­ri­kult­tuu­ri, kuu­muus, ran­nat, jal­ka­pal­lo, kar­ne­vaa­lit ja Ama­zon, sin­ne minä ha­lu­an.

Nyt olen viet­tä­nyt mel­kein 9 kuu­kaut­ta kau­pun­gis­sa ni­mel­tä Cac­ho­ei­ro de Ita­pe­mi­rim, Espí­ri­to San­to­sin osa­val­ti­os­sa, Bra­si­li­as­sa. (Kyl­lä, Bras­seis­sa on 26 osa­val­ti­o­ta). Tääl­lä asuu mi­nun li­säk­se­ni noin 220 000 bra­si­li­a­lais­ta. Kau­pun­ki­ni on suur­ten vuor­ten ym­pä­röi­mä, jo­ten tääl­lä on hy­vin kuu­ma ja ei tuu­le pal­jo­a­kaan, sa­tees­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Olen siis kir­jai­mel­li­ses­ti elä­nyt paah­ta­vas­sa kuu­muu­des­sa.

Olen kau­pun­gis­sa­ni ai­noa vaih­ta­ri. Osa­val­ti­o­ni pää­kau­pun­ki Ví­to­ria on puo­len­tois­ta tun­nin ajo­mat­kan pääs­sä ja Rio de Ja­nei­ron osa­val­tio on osa­val­ti­o­ni ala­puo­lel­la. En asu ran­ta­kau­pun­gis­sa, mut­ta ran­ta si­jait­see 40 mi­nuu­tin ajo­mat­kan pääs­sä. Olen pääs­syt vuo­te­ni ai­ka­na mat­kus­ta­maan sen ver­ran, että ta­ju­an Bra­si­li­an ole­van ai­van jär­kyt­tä­vän suu­ri maa, pin­ta-alal­taan mel­kein koko Eu­roo­pan ko­koi­nen. Voin siis ker­toa Bra­si­li­an kult­tuu­rin ole­van hy­vin moni­puo­li­nen, osa­val­ti­ot eri il­man­suun­nis­sa vaih­te­le­vat hui­mas­ti toi­sis­taan.

Käyn jul­kis­ta liit­to­val­ti­on kou­lua, jos­sa on yli 3000 opis­ke­li­jaa. Kou­lu­päi­vien ajan­koh­dat ovat ja­et­tu kol­meen osaan; on aamu­kou­lu, päi­vä­kou­lu sekä ilta­kou­lu. Opis­ke­len päi­väl­lä, eli kou­lu­ni al­kaa yh­del­tä ja kes­tää noin ilta­kuu­teen asti. En ol­lut kos­kaan ai­kai­sem­min kuul­lut täl­lai­ses­ta jär­jes­te­lys­tä, mut­ta Bra­si­lia ei tie­det­tä­väs­ti ole ai­noa maa, joka yllä­pi­tää ky­seis­tä sys­tee­miä.

Kou­lu käy­dään 4 vuo­teen, sil­lä opis­ke­li­jat käy­vät tek­nil­li­siä ai­nei­ta nor­maa­lin opis­ke­lun ohel­la. Olen luo­kal­la, jos­sa käy­dään lisä­ai­nee­na tie­to­jen­kä­sit­te­lyä, mikä on pää­osin oh­jel­moin­tia, koo­daus­ta, verk­ko­yh­teyk­sien- sekä net­ti­si­vu­jen luo­mis­ta. On myös mah­dol­lis­ta ot­taa sivu­ai­neek­si elekt­ro­me­ka­nik­ka, joka kes­kit­tyy enem­män säh­kön ja ener­gi­an hyö­dyn­tä­mi­seen. Yli­o­pis­to si­jait­see sa­mas­sa ra­ken­nuk­ses­sa lu­ki­on kans­sa, ja siel­lä voi opis­kel­la kai­vos­toi­min­taa sekä tek­nil­lis­ten ai­nei­den in­si­nöö­ri- ja opet­ta­ja­o­pin­to­ja.

Mi­nut otet­tiin vas­taan läm­pi­mäs­ti osak­si luok­ka- ja kou­lu­yh­tei­söä heti alus­ta läh­tien. En­sim­mäi­se­nä kou­lu­päi­vä­nä luok­ka­ni yl­lät­ti mi­nut ter­ve­tu­li­ais­juh­lal­la, jos­sa oli tar­jol­la bra­si­li­a­lai­sia na­pos­tel­ta­via sekä kak­ku. Opis­ke­li­jat oli­vat hy­vin ys­tä­väl­li­siä ja in­nok­kai­ta. Mo­nil­le opis­ke­li­joil­le olin en­sim­mäi­nen ulko­maa­lai­nen, ke­net he oli­vat kos­kaan näh­neet, jo­ten vä­lil­lä tun­sin ole­va­ni enem­män julk­kis kuin nor­mi-Iida Kuo­pi­os­ta.

Esit­te­len Suo­mea ja suo­ma­lais­ta kou­lu­jär­jes­tel­mää kou­lu­ni opis­ke­li­joil­le.

Al­kuun en kui­ten­kaan pys­ty­nyt kom­mu­ni­koi­maan suo­raan jo­kai­sen opis­ke­li­jan kans­sa, sil­lä en osan­nut por­tu­ga­lia. Kou­lun ope­tus­suun­ni­tel­mas­sa ei ko­ros­te­ta kiel­ten opis­ke­lu­ja sa­mal­la ta­val­la kuin Suo­mes­sa, va­li­tet­ta­vas­ti vain mur­to-osa opis­ke­li­jois­ta osa­si pu­hua eng­lan­tia su­ju­vas­ti. Olin kui­ten­kin ope­tel­lut jo vä­hän por­tu­ga­lia ja opis­ke­lin kiel­tä saa­vut­tu­a­ni to­del­la pal­jon, jo­ten pa­rin kuu­kau­den jäl­keen osa­sin jo kes­kus­tel­la mui­den kans­sa. Jo­kai­nen luok­ka­lai­nen ja­koi luku­jär­jes­tyk­sen toi­sen­sa kans­sa, jo­ten oli help­poa op­pia tun­te­maan oma luok­ka- ja olo ko­toi­sak­si. Nap­pa­sin myös no­pe­as­ti kou­lun ru­tii­neis­ta kiin­ni ja opin naut­ti­maan uu­des­ta kou­lus­ta­ni ja sen tar­jo­a­mas­ta si­säl­lös­tä kou­lun len­to­pal­lo­jouk­ku­een jä­se­ne­nä.

Kou­lu lop­pui jou­lu­kuus­sa, kun al­koi Bra­si­li­an hel­tei­sin kau­si, kesä. Kau­pun­ki­ni oli ai­van lii­an kuu­ma, joka päi­vä rei­lus­ti yli 30 as­tet­ta läm­pöä, il­man tuul­ta. Heti kesä­lo­mal­le as­tut­ta­es­sa pak­ka­sim­me ta­va­rat ja läh­dim­me koh­ti ran­ta­kau­pun­kia Ma­ra­taí­ze­sia, jos­sa per­heel­lä­ni on toi­nen asun­to.

Rio de Ja­nei­ro Co­ba­ca­ba­na

Elä­mä ran­nal­la oli to­del­la lep­poi­saa; aa­mul­la he­rä­sim­me suo­raan ran­nal­le ot­ta­maan au­rin­koa ja ui­maan ka­ve­rei­den ja naa­pu­rien kans­sa. Os­tim­me mel­kein joka päi­vä ran­nal­ta koo­kos­vet­tä ai­dos­ta koo­kok­ses­ta ja mais­sia voil­la sekä gril­li­maus­teel­la höys­tet­ty­nä, NAM! Ran­nal­la myy­tiin myös eri­lai­sia ma­kei­ta ja suo­lai­sia na­pos­tel­ta­via, jää­te­löä sekä pal­jon fri­tee­rat­tu­ja ruo­kia. Il­lak­si kä­vin vaih­ta­mas­sa yl­le­ni toi­set vaat­teet ja me­nin lähi­ken­täl­le pe­laa­maan len­to­pal­loa pai­kal­lis­ten kans­sa tai kuun­te­le­maan bra­si­li­a­lai­sia bän­de­jä ra­vin­to­loi­hin. Ke­sän ai­ka­na myös reis­sa­sin pal­jon mui­hin kau­pun­kei­hin. Kou­lu jat­kui hel­mi­kuus­sa, viik­ko en­nen kar­ne­vaa­le­ja. Kar­ne­vaa­li­vii­kon ajak­si pa­la­sin ta­kai­sin ran­nal­le tans­si­maan sam­baa ja naut­ti­maan ih­mis­vi­li­näs­tä.

Mo­nia var­mas­ti kiin­nos­taa tie­tää, kuin­ka tur­val­li­nen olo mi­nul­la on ol­lut asu­es­sa­ni tääl­lä. Bra­si­li­as­sa, ku­ten muis­sa­kin La­ti­na­lai­sen Ame­ri­kan mais­sa ri­kol­li­suus ja väki­val­ta ovat kul­ke­neet käsi kä­des­sä läpi his­to­ri­an. Pai­kal­lis­ten mu­kaan viim evuo­sien ai­ka­na ri­kol­li­suus on kas­va­nut. Var­sin­kin ko­ro­na­pan­de­mi­an ta­kia ta­lou­del­la meni hei­kos­ti, ja se ajoi mo­nia ih­mi­siä ka­duil­le. Näl­kä pa­kot­ti ih­mi­set hank­ki­maan elan­ton­sa va­ras­te­le­mal­la. Myös in­ter­ne­tin kaut­ta ri­kol­li­sen toi­min­nan har­joit­ta­mi­nen on tuo­nut oman maus­teen­sa. Host-van­hem­pa­ni ovat ker­to­neet, kuin­ka hei­dän lap­suu­des­saan oli tur­val­lis­ta an­taa las­ten pe­la­ta ka­duil­la naa­pu­rei­den kans­sa tai liik­kua ul­ko­na muu­ten­kin yö­myö­hään asti. Ny­ky­ään ka­dut ovat pal­jon tyh­jem­piä ja lap­set py­syt­te­le­vät ai­dat­tu­jen ta­lo­jen si­säl­lä. Myös lii­keh­din­tä il­tai­sin on pää­osin au­tol­la liik­ku­en pai­kas­ta toi­seen. Ka­dut ovat hy­vin au­ti­oi­ta.

Suo­mi on yksi maa­il­man tur­val­li­sim­mis­ta mais­ta. Ri­kol­li­suus ei ole suur­ta ja nai­se­na ka­dul­la liik­ku­mi­nen on tur­val­li­sem­paa kuin mo­nes­sa muus­sa maas­sa. Tämä joh­tuu sii­tä, että me emme kär­si suu­res­ta köy­hyy­des­tä. Köy­hyys usein ajaa ih­mi­set ri­kos­ten pa­riin. Bra­si­lia on maa, jos­sa elin­taso­erot ovat jär­jet­tö­mät. Rik­kaim­pien ih­mis­ten va­ral­li­suus on nel­jä ker­taa suu­rem­pi kuin rik­kaim­man suo­ma­lai­sen, mut­ta val­ta­osa vä­es­tös­tä on köy­hem­pää kuin köy­him­mät suo­ma­lai­set. Elin­taso­erot huo­maa tääl­lä hel­pos­ti. Suo­ma­lai­set su­lau­tu­vat hy­vin yh­teen, tääl­lä köy­hät ja rik­kaat ovat oma po­ruk­kan­sa. On yk­si­tyis­kou­lu­ja ja ai­dat­tu­ja asuin­a­lu­ei­ta sii­nä mis­sä köy­him­mät työs­ken­te­le­vät hank­ki­ak­seen kir­jai­mel­li­ses­ti vain ruu­an pöy­tään. Kou­lu­tus on rik­kai­den etu­oi­keus, sil­lä kou­lu­te­tum­mat opet­ta­jat me­ne­vät opet­ta­maan yk­si­tyis­kou­lui­hin pa­rem­mal­la pal­kal­la ja jul­ki­set kou­lut ovat huo­no­mai­nei­sia. Vä­lil­lä va­ras­te­le­mal­la saa han­kit­tua tup­las­ti enem­män kuin viik­ko­jen raa­ta­mi­sel­la. Val­tio ei tue tääl­lä sa­mal­la ta­val­la kuin Suo­mes­sa.

En ole kui­ten­kaan ker­taa­kaan vaih­to­ni ai­ka­na näh­nyt oi­kein mi­tään ri­kol­lis­ta, vaik­ka­kin joil­la­kin ran­noil­la tai ka­duil­la nä­kee sa­tun­nais­ten ih­mis­ten polt­te­le­van ma­ri­hu­a­naa. Tie­ten­kin ri­kok­sia, ku­ten pa­hoin­pi­te­ly­jä, va­ras­te­lua, uh­kai­lu­ja ja lait­to­mien ai­nei­den käyt­töä ta­pah­tuu tääl­lä var­sin usein, mut­ta lii­kun ai­no­as­taan vilk­kail­la, hyvä­mai­nei­sil­la alu­eil­la. Omas­sa kau­pun­gis­sa­ni us­kal­lan liik­kua yk­sin kes­kus­tas­sa ja ko­ti­ni ym­pä­ris­tös­sä. Pal­ve­lut ovat teh­ty hel­pos­ti saa­ta­vik­si; sa­mal­ta ka­dul­ta löy­tää mo­nia kaup­po­ja, muun mu­as­sa ap­tee­kin, ruo­ka­kau­pan ja pos­tin. Muu­ten en oi­ke­as­taan ole kos­kaan yk­sin.

Kos­ke­tus del­fii­niin

Huo­maan he­rät­tä­vä­ni pal­jon huo­mi­o­ta vaa­le­a­hiuk­si­se­na nai­se­na, jo­ten en myös­kään ha­lua ot­taa ris­ke­jä tur­val­li­suu­te­ni suh­teen. Ka­dul­la kä­vel­les­sä­ni mi­nua on oh­jeis­tet­tu kul­ke­maan pu­he­lin pii­lo­tet­tu­na mie­lui­ten lan­ti­ol­le hou­su­jen ja ihon vä­liin. Mo­net nai­set pi­tä­vät kä­vel­les­sään lau­kuis­taan ru­tii­nin­o­mai­ses­ti kak­sin ka­sin kiin­ni ja ovat aina valp­pai­ta ym­pä­röi­vis­tä ih­mi­sis­tä. Il­tai­sin lii­kun yleen­sä suu­rem­mis­sa po­ru­kois­sa, jois­sa on aina mies­hen­ki­löi­tä mu­ka­na. Karu to­tuus on se, että tääl­lä mies­puo­li­sen hen­ki­lön kans­sa liik­ku­mi­nen tuo huo­mat­ta­vas­ti enem­män tur­vaa kuin ai­nois­taan nais­seu­ra.

Tur­val­li­suus vaih­te­lee myös kau­pun­gis­ta riip­pu­en. Mi­nun kau­pun­gis­sa­ni on suh­teel­li­sen tur­val­lis­ta ver­rat­tu­na Rio de Ja­nei­roon tai São Pau­loon, jois­sa on pal­jon enem­män asuk­kai­ta sekä ko­dit­to­mia. Ei pidä kui­ten­kaan an­taa pe­lol­le lii­kaa val­taa. Minä tun­nen olo­ni hy­vin tur­val­li­sek­si kau­pun­gis­sa­ni, sil­lä tie­dän, mis­sä ja mi­ten kan­nat­taa liik­kua. Olen kui­ten­kin aina val­pas ym­pä­röi­vis­tä ih­mi­sis­tä, mut­ta val­ta­osa ovat ai­van ta­val­li­sia, tur­val­li­suut­ta var­je­le­via pai­kal­li­sia.

Olen Bra­si­li­an pie­nes­tä tur­val­li­suus­ker­toi­mes­ta huo­li­mat­ta pääs­syt ko­ke­maan ai­van us­ko­mat­to­mia jut­tu­ja. Vaih­don koho­koh­dik­si nos­tai­sin huh­ti­kuun Ama­zo­ni­an reis­sun, jon­ne me­nin mui­den vaih­to-op­pi­lai­den kans­sa. Mat­ka oli us­ko­mat­to­man kau­nis, pää­sin fyy­si­seen kos­ke­tuk­seen sade­met­sän kans­sa. Nu­kuim­me yöt suu­res­sa ve­nees­sä riip­pu­kei­nuis­sa, päi­vi­sin teim­me eri­lai­sia ak­ti­vi­teet­te­ja, ku­ten pai­kal­li­siin eläi­miin tu­tus­tu­mis­ta, pal­jon eri­lai­sia vesi­ak­ti­vi­teet­te­jä, va­el­luk­sia met­säs­sä ja vie­rai­lu­ja pai­kal­li­siin yh­tei­söi­hin ja hei­moi­hin.

Opin vii­kon ai­ka­na ai­van uu­den­lai­ses­ta elä­mäs­tä. On ihan tot­ta, että in­ter­net ei ole vie­lä le­vin­nyt kaik­ki­al­le maa­il­maan. Ama­zo­ni­an sade­met­sis­sä asuu sa­to­ja tu­han­sia ih­mi­siä il­man in­ter­net­tiä ja sen tuo­maa tek­no­lo­gis­ta ke­hi­tys­tä. Elä­mä on hy­vin pal­jon yk­sin­ker­tai­sem­paa, rau­hal­lis­ta. Met­säs­sä ei ole au­to­ja, sil­lä kaik­ki liik­ku­vat suur­ta Rio Neg­roa pit­kin ve­neel­lä. Ih­mi­set ovat oma­va­rai­sia ja huo­leh­ti­vat luon­nos­ta kun­ni­oi­tet­ta­val­la ta­val­la.

Toi­nen iki­muis­toi­nen ko­ke­mus oli Coldp­layn maa­il­man­kier­tu­een kon­sert­ti, jon­ne osal­lis­tuin maa­lis­kuus­sa Rio de Ja­nei­ros­sa. Coldp­lay on yksi lemp­pa­ri­ar­tis­teis­ta­ni, ja kun pää­sin kuun­te­le­maan hei­tä hul­lus­ta ylei­sös­tä tun­net­tu­jen bra­si­li­a­lais­ten kans­sa kuu­lui­sas­sa Rio de Ja­nei­ros­sa, en oli­si voi­nut olla on­nel­li­sem­pi. Kon­sert­ti meni heit­tä­mäl­lä en­sim­mäi­sel­le si­jal­le kai­kis­ta jo käy­dyis­tä kon­ser­teis­ta.

Kol­mas mie­leen pai­nu­nut muis­to on ai­van vaih­don en­sim­mäi­sil­tä kuu­kau­sil­ta ja se si­joit­tuu kou­luun. Meil­lä oli ur­hei­lu­ki­sat toi­sia luok­kia vas­taan kou­lus­sa. Saim­me koot­tua luo­kan tyt­tö­jen kans­sa nais­tii­min edus­ta­maan luok­kaam­me eri la­jeis­sa. Kun oli jal­ka­pal­lon vuo­ro, kävi ilmi, että se ei ole ko­vin suo­sit­tu laji nais­ten kes­kuu­des­sa. Suu­rin osa pe­laa­jis­ta vie­ras­ti pal­loa. Ta­ju­sin no­pe­as­ti, että täs­sä la­jis­sa mi­nul­la on etu­lyön­ti­a­se­ma, sil­lä olen har­ras­ta­nut jal­ka­pal­loa mon­ta vuot­ta. Bra­si­li­a­lai­set ovat ai­van hul­lu ylei­sö, he huu­ta­vat ja kan­nus­ta­vat niin pal­jon kuin ään­tä läh­tee. Simp­pe­li kou­lun peli muut­tui yht­äk­kiä hy­vin in­ten­sii­vi­sek­si, kun ylei­sö näki, että olin pa­rem­pi kuin muut. Mo­net var­mas­ti yl­lät­tyi­vät, että niin kyl­mäs­sä maas­sa kuin Suo­mes­sa osa­taan pe­la­ta jal­ka­pal­loa. Pe­la­tes­sa­ni kuu­lin ylei­sön huu­ta­van ni­me­ä­ni kuo­ros­sa mel­kein koko pe­lin ajan. Tun­ne oli us­ko­ma­ton, voi­maan­nut­ta­va. Tun­sin ole­va­ni kuin joku jal­ka­pal­lo­täh­ti vaa­ti­mat­to­mil­la peli­tai­doil­la­ni. En kos­kaan unoh­da sitä pe­liä.

Vaih­to­vuo­si on to­del­la­kin ol­lut elä­mä­ni vuo­si. Tun­nen elä­nee­ni Ins­tag­ra­min Reel:eis­tä tut­tua gla­mo­ri­soi­tua elä­mää. Olen ka­san­nut ym­pä­ril­le­ni to­del­la lä­hei­siä ys­tä­viä, joi­den hy­väs­te­le­mi­nen tu­lee ole­maan vai­kein­ta. Il­man hei­tä vaih­to­vuo­te­ni ei oli­si ol­lut yhtä mah­ta­va kuin se on ol­lut. Olen on­nel­li­nen, että va­lit­sin Bra­si­li­an. Tämä maa on hur­man­nut mi­nut, enkä to­del­la­kaan näe mah­dot­to­muu­te­na asua tääl­lä jo­na­kin päi­vä­nä. Nyt on kui­ten­kin aika kään­tää kat­set­ta ta­kai­sin Suo­meen. Kes­kit­tyä tu­le­viin yli­op­pi­las­kir­joi­tuk­siin, jot­ta pää­sen suo­raan ha­lu­a­maa­ni yli­o­pis­toon. Myös val­ta­va ikä­vä per­het­tä­ni ja lä­hei­si­ä­ni koh­taan hel­pot­taa pian. Muu­tok­set ovat aina haas­ta­via, mut­ta muu­tos­ten ta­pah­tu­es­sa aina avau­tuu uu­sia ovia. Olen ute­li­ain mie­lin pa­laa­mas­sa Suo­meen, nä­ke­mään it­se­ni ja maa­ni eri va­los­sa.

Jo­kai­sel­le, joka miet­tii vaih­toon läh­töä, vas­tauk­se­ni on, että mene. Si­nul­la on us­ko­ma­ton mah­dol­li­suus op­pia maa­il­mas­ta ja it­ses­tä­si. Se on pal­jon ar­vok­kaam­paa kuin mi­kään ma­te­ria. Ko­ke­muk­set ri­kas­ta­vat elä­mää ja an­ta­vat aina uut­ta ajat­te­le­mi­sen ai­het­ta, pi­tä­vät mie­len vir­ke­ä­nä. Jos olet jo päät­tä­nyt läh­teä vaih­toon, vink­ki­ni si­nul­le on, että kai­kis­ta pa­ras lop­pu­tu­los tu­lee, kun seu­raat in­tui­ti­o­ta­si. Tee mitä sinä tyk­käät teh­dä, ja kaik­ki mitä teet, tee se po­si­tii­vi­sel­la mie­lel­lä.

Iso kii­tos his­to­ri­an ja yh­teis­kun­ta­opin opet­ta­jal­le Sami Kum­pu­lai­sel­le, kos­ka hän pyy­si mi­nua kir­joit­ta­maan vaih­to­vuo­des­ta­ni Klas­si­kan vä­el­le. Opis­ke­lin kou­lus­sa en­sim­mäi­sen- ja toi­sen vuo­den, nyt vaih­don jäl­keen olen aloit­ta­mas­sa vii­mei­sen lu­ki­o­vuo­den Ete­lä-Suo­mes­sa. Kui­ten­kin, Klas­sik­ka will al­ways be on my mind. Ob­ri­ga­da por tudo!

Kou­lu­ra­ken­nus

Vaih­to­vuo­si avaa sil­mät nä­ke­mään eri va­los­sa myös suo­ma­lai­sen elä­män­ta­van.