Joulu -kiitollisuutta yhteisistä hetkistä rakkaiden kanssa

Jou­lu oli lap­se­na se aika vuo­des­ta, jota odot­ti eni­ten. Jokais­ta jou­lu­kuun aa­mua odot­ti vain jou­lu­ka­len­te­rin luuk­ku­jen avaa­mi­sen ilos­ta.  

Ennen jou­lu­lo­maa koulus­sa ol­tiin jou­lu­tun­nel­mis­sa. Val­mis­tel­tiin yh­des­sä jou­lu­juh­laa ja pi­det­tiin luo­kas­sa pik­ku­jou­lut. Vuo­den vii­mei­se­nä kou­lu­päi­vä­nä vie­tet­tiin jou­lujuh­laa, jos­sa oli esi­tyk­siä. Li­säk­si ja­et­tiin to­dis­tuk­set sekä sti­pen­dit. Jou­lu­kirk­ko kuu­lui myös perin­tei­ses­ti vuo­den vii­mei­seen kou­lu­päi­vään.  

Koko alku­loma meni jou­lu­aat­toa odo­tel­les­sa. Itse aat­to­na kävin per­hee­ni kans­sa kir­kos­sa, joka oli ai­van lä­hel­lä ko­ti­am­me. Kir­kos­sa käymi­sen jäl­keen aloim­me val­mis­tel­la jou­lu­ruo­kia ja kat­soim­me yh­des­sä jou­lui­sia oh­jel­mia tele­vi­si­os­ta. Il­lal­la, ruo­kai­lun jäl­keen ja­oim­me jou­lu­lah­jo­ja sekä sau­noim­me. Päi­vän päät­teek­si meil­le lap­sil­le ker­rot­tiin, että jou­lu­yönä saa syö­dä niin pal­jon kuin jak­saa. Tä­män kuul­tu­am­me val­voim­me myö­hään syö­den suk­laa­ta ja mui­ta jou­lu­ruo­kia. 

Mitä van­hem­mak­si on kas­va­nut, sitä enem­män jou­lun mer­ki­tys mi­nul­le on muut­tu­nut. En­sin lo­pe­tim­me kir­kos­sa käy­mi­sen, lähikir­kon pur­ka­mi­sen joh­dos­ta. Van­hem­pa­na al­koi myös huo­ma­ta, kuin­ka stres­saa­vaa jou­lun aika on omil­le van­hem­mil­le. Ruu­an­lait­to ei enää ol­lut­kaan haus­kaa ja iha­naa yh­des­sä­oloa vaan ki­re­än ilma­pii­rin huo­ma­si sel­ke­äs­ti.

Seu­raa­vak­si yh­tei­nen per­he­jou­lu al­koi ra­koil­la. Van­hem­mat si­sa­ruk­set muut­ti­vat pois ko­toa, sekä viet­ti­vät jou­lua myös kump­pa­nei­den­sa per­hei­den kans­sa, mikä tar­koit­ti vä­hem­män yh­teis­tä ai­kaa meil­le. Pian myös jou­lu­lah­jo­jen os­ta­mi­nen lop­pui, sil­lä so­vim­me yh­des­sä jou­lun pää­a­si­an ole­van yh­des­sä­olo. 

En väi­tä, että mi­nua har­mit­tai­si jou­lun mer­ki­tyk­sen haa­lis­tu­mi­nen, sil­lä mi­nul­le se ker­too kas­va­mi­ses­ta ja op­pi­mi­ses­ta. Olen op­pi­nut, ett­ei­vät jou­lus­sa tär­kein­tä ole lah­jat ja se, että kaik­ki ovat jat­ku­vas­ti hy­väl­lä tuu­lel­la. 

Mi­nul­le on ko­ros­tu­nut elä­män hau­raus ja het­kes­sä elä­mi­sen tär­keys me­ne­tet­ty­ä­ni lä­hei­siä. Muis­te­lem­me jou­lui­sin kes­kuu­des­tam­me pois­tu­nei­ta vie­mäl­lä kynt­ti­löi­tä hau­doil­le. Jou­lu on saa­nut uu­den mer­ki­tyk­sen ja ne ly­hy­et­kin het­ket, jot­ka vie­täm­me yh­des­sä per­heen kans­sa ovat täyn­nä kii­tol­li­suut­ta. 

Rau­hal­lis­ta jou­lun­ai­kaa si­nul­le. 

Kuva Anni Nis­ka­nen