Jonathan Strange ja herra Norrell -fantasiateos genrerajojen välissä

Jo­nat­han Stran­ge ja her­ra Nor­rell on eri­koi­ses­ti ni­met­ty fan­ta­si­a­kir­ja, joka ta­ker­tuu täl­lai­seen eri­koi­suu­teen. Kir­jai­li­ja Su­san­na Clar­ke on ku­vail­lut kir­jan­sa ole­van gen­re­ra­jo­jen vä­lis­sä, ja te­ok­ses­sa yh­dis­ty­väy kiin­nos­ta­val­la ta­val­la his­to­ri­al­li­nen fik­tio, fan­ta­siakir­jal­li­suus ja tie­to­kir­ja­mai­set ala­viit­teet. Kir­jan ta­pah­tu­mat si­joit­tu­vat Na­po­le­o­nin so­tien ai­kaan ja se seu­raa kah­den eng­lan­ti­lai­sen maa­gi­kon, Jo­nat­han Stran­gen ja her­ra Nor­re­lin, vai­ku­tuk­sia so­taan ja Eng­lan­nin yh­teis­kun­taan. Te­ok­sen tee­mo­ja on esi­mer­kik­si val­lan­käyt­tö, me­ne­tys ja yh­teis­kun­nal­li­nen epä­ta­sa-arvo.  

Nyky­kir­jal­li­suu­den ta­voin teos rik­koo gen­re­ra­jo­ja, ja vaik­ka se on kir­joi­tet­tu vuon­na 2005, ker­ron­nan tyy­li muis­tut­taa 1800-lu­vun ro­man­tiik­kaa. Sa­nat ja lau­se­ra­ken­teet ovat ajoit­tain hy­vin van­han­ai­kai­sia, ja teos esit­te­lee vik­to­ri­aa­ni­sen eng­lan­nin ar­vo­ja nor­maa­lei­na. Suo­sit­te­len te­os­ta fan­ta­si­a­gen­ren ys­tä­vil­le, jot­ka ha­lu­a­vat haas­taa it­se­ään. En­sin­nä­kin teos on yli 700 si­vua pit­kä. Kir­jan proo­sa on tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti van­han­ai­kais­ta, sen juo­ni koos­tuu pit­kään eril­li­sis­tä ta­ri­nois­ta ja juo­ni ete­nee ajoit­tain to­del­la hi­taas­ti. Nämä te­ki­jät yh­teen­sä te­ki­vät omas­ta luku­ko­ke­muk­ses­ta­ni kat­ko­nai­sen, ja ajoit­tain yksi­toik­koi­sen.  

Sii­tä huo­li­mat­ta, kun teos pää­see vauh­tiin, se pal­jas­taa si­säl­tään mo­nen­lai­sia kir­jal­li­sia kul­ta­kim­pa­lei­ta. Esi­mer­kik­si tai­kuu­den ku­vaus on mes­ta­ril­li­ses­ti teh­ty, kir­jan an­ta­go­nis­ti on to­del­la viih­dyt­tä­vä ja kir­ja tun­tuu ta­pah­tu­van maa­il­mas­sa, jol­la on oma pit­kä his­to­ria. Kun al­kuun pui­seen proo­saan tot­tuu, van­han­ai­kai­nen ker­ron­nan tyy­li tuo ta­pah­tu­miin vää­jää­mät­tö­myy­den tun­teen. Jo­nat­han Stran­ge ja her­ra Nor­rel­lis­ta, ku­ten ky­sei­sis­tä hen­ki­lö­hah­mois­ta, ei ole aina help­poa pi­tää, mut­ta löy­tyy kui­ten­kin jo­tain eri­tyis­tä. Se on kuin tai­kuut­ta.