Hirviön kutsu - riipaiseva lukukokemus

 Hir­vi­ön kut­su (Pat­rick Ness ja Si­ob­han Dowd, 2011) 

 Si­ob­han Dow­din aloit­ta­ma ja myö­hem­min Pat­rich Nes­sin lop­puun jat­ka­ma ro­maa­ni Hir­vi­ön kut­su on ta­ri­na 13-vuo­ti­aas­ta Co­no­ris­ta ja ta­lon­ko­koi­ses­ta puu­hir­vi­ös­tä, joka al­kaa saa­pua Co­no­rin ik­ku­nal­le täs­mäl­li­ses­ti seit­se­mää mi­nuut­tia yli kes­ki­yön juu­ri kun po­jan elä­mä tun­tuu ha­jo­a­van kä­siin. Päi­vi­sin mar­ja­kuu­sen muo­don ot­ta­va hir­viö ker­too Co­no­ril­le öis­ten ta­paa­mis­ten ai­ka­na kol­me ta­ri­naa, mut­ta vaa­tii, että Co­nor itse ker­too nel­jän­nen. Tämä osoit­tau­tuu odo­tet­tua vai­ke­am­mak­si kiu­saa­jien ja per­he­on­gel­mien pii­na­tes­sa poi­kaa päi­vi­sin ja pai­na­jais­ten öi­sin.  

Te­ok­sen tee­moik­si voi­daan eri­tel­lä han­ka­lat per­he­suh­teet, to­tuu­den hy­väk­sy­mi­sen vai­keus ja hal­lin­ta­kei­not, joi­ta ih­mi­nen käyt­tää pi­tääk­seen na­rut kä­sis­sään. Kir­jas­ta hei­jas­tuu myös se, kuin­ka lap­set saat­ta­vat jou­tua ai­kuis­tu­maan ai­van lii­an no­pe­as­ti mu­kau­tu­ak­seen vai­ke­aan elä­män­muu­tok­seen. Hir­vi­ön kut­su on täl­tä osin siis myös kas­vu­ta­ri­na, mikä on tyy­pil­li­nen piir­re nyky­kir­jal­li­suu­den te­ok­sil­le. Mar­ja­kuu­sen neu­la­sia lat­ti­al­le läh­ties­sään jät­tä­vä hir­viö tuo muu­ten re­a­lis­ti­seen ta­ri­naan sur­re­a­lis­min piir­tei­tä, mikä viit­taa usein nyky­kir­jal­li­suu­des­sa käy­tet­tyyn maa­gi­seen re­a­lis­miin: ker­ron­ta­tek­niik­kaan, jos­sa muu­ten re­a­lis­ti­seen teks­tiin rin­nas­te­taan jär­jen ra­jois­sa vai­ke­as­ti se­li­tet­tä­viä ai­nek­sia. 

Teos oli luku­ko­ke­muk­se­na rii­pai­se­va, sil­lä kuka vain lap­si voi elä­mäs­sään jou­tua Co­no­rin ta­voin muu­tos­myrs­kyn ja tar­peet­to­man suu­ren vas­tuu­taa­kan alle. Kir­jas­sa to­del­li­suu­den, unen ja mie­li­ku­vi­tuk­sen raja on häi­vy­tet­ty niin tai­dok­kaas­ti, ett­ei sitä ensi­lu­ke­mal­la vält­tä­mät­tä hah­mo­ta ol­len­kaan. Täs­tä huo­li­mat­ta teks­ti ei ole mis­sään vai­hees­sa se­ka­vaa tai vai­ke­a­lu­kuis­ta. Kir­ja oli itse asi­as­sa var­sin help­po ja su­ju­va lu­kea, eikä ta­ri­nan seu­raa­mi­nen tun­tu­nut haas­teel­li­sel­ta het­ke­ä­kään. Tä­män vuok­si voi­sin suo­si­tel­la te­os­ta lä­hes ke­nel­le vaan. Ko­vin nuo­rel­le ylei­söl­le kir­ja ei vält­tä­mät­tä kui­ten­kaan ole suun­nat­tu, sil­lä use­at olen­nai­set poin­tit saat­ta­vat men­nä täy­sin kir­jai­mel­li­ses­ti ajat­te­le­val­ta lu­ki­jal­ta ohi.