Lakkopäiväkirja -vai lomapäiväkirja?

Kuva: Sini Repo

Tänä ke­vää­nä ko­et­tiin his­to­ri­al­li­sia het­kiä, kun opet­ta­jat oli­vat  vii­kon la­kos­sa. Opet­ta­jat ei­vät ole ol­leet la­kos­sa sit­ten 1980-lu­vun, jo­ten ti­lan­ne oli uusi myös hy­vin mo­nel­le opet­ta­jal­le.

Val­ta­kun­nal­li­ses­ti kan­net­tiin huol­ta myös sii­tä, mi­ten me nuo­ret sel­vi­äm­me vii­kon il­man ope­tus­ta. Näin minä sel­vi­sin:

Tiis­tai 3.5

On tiis­tai, he­rään il­man he­rä­tys­kel­loa kel­lo 9. Ma­kaan sän­gys­sä ai­na­kin tun­nin. Tun­tuu ihan vii­kon­lo­pul­ta. Joku keit­tää kah­via ja kat­soo uu­ti­sia. Syön aamu­pa­laa (ker­ran­kin) rau­has­sa ja alan kat­soa elo­ku­vaa. Hil­jai­ses­ti ki­ro­an mie­les­sä­ni, että am­mat­ti­kou­lu ei kuu­lu la­kon pii­rin ja tä­nään on pa­kos­ta an­nis­ke­lu­pas­siin opis­ke­lua. Hy­väl­lä omal­la tun­nol­la jä­tin­kin päi­vän muut opis­ke­lut te­ke­mät­tä.

Olin so­pi­nut nä­ke­vä­ni ka­ve­rei­ta il­lal­la. Kes­kel­lä viik­koa. Iha­naa lait­taa ruo­kaa ja vain kes­kus­tel­la mel­kein puo­leen yö­hön asti, kos­ka ei tar­vit­se stres­sa­ta huo­mi­ses­ta, ai­kai­ses­ta he­rä­tyk­ses­tä.  Yl­lät­tä­vän ren­to ja hyvä olo. En­sim­mäi­nen päi­vä ja lak­ko tun­tuu nyt jo upe­al­ta aja­tuk­sel­ta.

Kes­ki­viik­ko 4.5

He­rä­tys soi taas kel­lo 9. Tä­nään en ehdi olla vain sän­gys­sä, kos­ka en­nen iha­nia am­mat­ti­kou­lun opin­to­ja lu­pa­sin näh­dä tois­ta ka­ve­ri­a­ni. Iha­nan nor­maa­lis­ta poik­ke­a­vaa ta­va­ta ko­to­na, kes­ki­viik­ko­na, kes­kel­lä päi­vää. Vä­hän on jo ke­säi­nen tun­nel­ma­kin. Huo­no oma­tun­to syn­tyy, kun ka­ve­reil­le tun­tuu ole­van ai­kaa vain lo­mal­la. Pi­täi­si pa­ran­taa omaa aika­tau­lu­tus­ta. Tä­nään tuli myös koe, joka pi­tää teh­dä. On­nek­si sen voi teh­dä myö­hem­min.

Kou­lu­päi­vän jäl­keen ko­tiin ja ko­keen te­koon, ei suu­rel­la me­nes­tyk­sel­lä, ja sit­ten har­ras­tuk­sen kimp­puun. Taas il­lal­la voin men­nä nuk­ku­maan miet­tien: on­nek­si huo­men­na­kin on va­paa­ta.

Kuva: Kai­su Miet­ti­nen

Tors­tai 5.5

Tä­nään ei ole yh­tään kou­lua, mikä on mah­ta­vaa. Kat­son taas jon­kun ro­mant­ti­sen ko­me­di­an, jos­sa elä­mä on vail­la oi­kei­ta on­gel­mia ja nau­tin on­nel­li­ses­ta lo­pus­ta. Pak­kaan ta­va­roi­ta vaih­to­päi­vää var­ten. Iha­naa, kun ei tar­vit­se teh­dä sitä kii­reel­lä ja är­ty­nee­nä kou­lun jäl­keen.

Olen lu­pau­tu­nut työ­vuo­roon, mut­ta mie­li tun­tuu ke­pe­äm­mäl­tä. Ker­ran­kin töi­hin voi men­nä le­vän­nee­nä, eikä kou­lu­päi­vän jäl­jil­tä riu­tu­nee­na. Vä­hän sai­si ilma olla läm­pi­mäm­pi. Kat­son iha­nan au­rin­gon­las­kun. En taas­kaan avan­nut kou­lu­kir­jo­ja, toi­vot­ta­vas­ti ei moni muu­kaan. Tämä on pa­ras tors­tai het­keen.

Per­jan­tai 6.5

Vii­kon­lop­pu on tääl­lä! Nu­kuin pit­kään, kat­soin Netf­li­xiä heti aa­mus­ta ja tein te­o­ri­a­o­pin­to­ja. Tun­tuu, kuin oli­sin lo­mal­la. Tä­nään ei ole töi­tä, jo­ten on lois­ta­va het­ki jär­jes­tää it­sel­leen omaa ai­kaa. To­sin, sitä koko viik­ko on tun­tu­nut ole­van, mut­ta sain jopa hie­nos­tel­la aamu­pa­las­sa. Kou­lu­aa­mui­na en jak­sa pa­nos­taa aamu­pa­laan, mut­ta nyt ajan kans­sa pys­tyy jopa hie­nos­te­le­maan. Upe­an ruu­an jäl­keen on kas­vo­mas­kin aika.

Alku­vii­kos­ta le­päi­lin, jo­ten nyt tein kaik­kia mui­ta räs­tis­sä ole­via teh­tä­viä (lu­ki­os­sa ei hom­mat te­ke­mäl­lä lopu), mut­ta kou­lu­teh­tä­viä vain vä­hän vil­kai­sin. Il­lal­la me­nin ulos ja nau­tin va­pau­den tun­tees­ta jäl­leen ker­ran.

Lau­an­tai 7.5

Olin si­mu­laat­to­ri­tun­nil­la ja töis­sä. Ku­vai­li­sin päi­vää tyl­säk­si ja pit­käk­si. Ker­ran­kin lau­an­tai ei toi­saal­ta kulu pa­lau­tu­mi­seen alku­vii­kon hom­mis­ta, vaan on ener­gi­aa teh­dä muu­ta­kin. Esi­mer­kik­si edis­tää ajo­kort­tia… On­nek­si sii­tä ei muis­tu­tel­la­kaan lii­kaa. Lau­an­tai on sil­ti vii­kon par­haim­pia päi­viä, vaik­ka se ei nyt niin­kään va­paa­päi­väl­le tun­tu­nut.

Sun­nun­tai 8.5

Koko päi­vä töis­sä. Vii­kon­lop­pu ja arki vaih­toi­vat paik­ko­ja, mut­ta en va­li­ta. Sun­nun­tait ovat usein in­hot­ta­via päi­viä, var­sin­kin il­las­ta tu­lee tu­ka­la olo jo maa­nan­tais­ta. On­nek­si huo­men­na on kui­ten­kin va­paa päi­vä.

Kuva: Sini Repo

Maa­nan­tai 9.5

Vii­mei­nen päi­vä ”lo­maa”. Kat­soin no­pe­as­ti läpi huo­mi­sen tun­nit ja mi­ten pal­jon on ki­rit­tä­vää. On­nek­si elän asen­teel­la ”min­kä voit teh­dä huo­men­na, tee huo­men­na”, jo­ten usein löy­dän it­se­ni vii­mei­se­nä il­ta­na rä­pi­köi­mäs­sä teh­tä­viä läpi. En ole pal­joa jäl­jes­sä, jo­ten suu­ria aja­tuk­sia ai­neil­le ei luo­vu­te­ta.

Tä­nään­kin töi­tä, mut­ta taas pir­teä olo.

Hie­man mie­ti­tyt­tää jak­son kat­ko­nai­suus ja saa­ko opis­ke­lu­tah­dis­ta enää kiin­ni. Toi­saal­ta aja­tus hää­möt­tää jo lä­hes­ty­väs­sä lo­mas­sa. Au­rin­gos­sa, läm­mös­sä, jää­te­lös­sä, ui­mi­ses­sa ja hiek­ka­ran­nas­sa. Ai­niin, vie­lä on koe­viik­ko. Il­lal­la ajat­te­len vain: ”on­nek­si täs­sä vii­kos­sa on vain 4 kou­lu­päi­vää.”

Lak­ko oli hy­vää ai­kaa tasa­pai­not­taa kii­reis­tä ar­kea, mut­ta oli­han se vai­ke­aa, kun kes­ken jak­son vain tu­lee yli­mää­räi­nen ope­tuk­se­ton pät­kä. Jos ajan otti lo­mai­lu­na, niin kuin minä, ei se tun­tu­nut pa­hal­le. Lo­mai­lu on aina to­del­la iha­naa.