Kriiseillen kohti täysi-ikää ja sen yli

Kuva: Sini Repo

Täy­si-ikäis­ty­mi­nen on näin lu­ki­o­lai­sel­le aika kes­kei­nen tee­ma, jon­ka jo­kai­nen meis­tä käy läpi. Yleen­sä 18 ikä­vuo­den saa­vut­ta­mi­seen lii­te­tään val­ta­vas­ti kaik­kea po­si­tii­vis­ta, esi­mer­kik­si uu­det va­pau­det ja lap­suu­den kiel­to­jen pois­tu­mi­nen, mut­ta entä jos olo on­kin päin­vas­tai­nen? Jos va­paus vaik­ka tun­tuu­kin hel­pot­ta­van si­jaan ajoit­tain murs­kaa­val­ta, tai jos ikään liit­ty­vät vel­vol­li­suu­det pai­na­vat vaa­ka­ku­pis­sa pal­jon enem­män. 18-vuo­ti­aa­na is­ke­väs­tä ikä­krii­sis­tä ei juu­ri­kaan pu­hu­ta, mut­ta ai­na­kin tä­män ju­tun kir­joit­ta­jil­le se on tut­tu il­miö.

Toi­nen meis­tä on syn­ty­nyt alku­vuo­des­ta ja si­ten jo täyt­tä­nyt 18, toi­sel­la on syn­ty­mä­päi­vät vas­ta syk­syl­lä. Kos­ka tu­lim­me sii­hen tu­lok­seen, että tus­kin olem­me ai­no­at ket­kä ko­ke­vat täy­si-ikäis­ty­mi­ses­sä ole­van myös huo­no­ja puo­lia, ajat­te­lim­me poh­tia asi­aa hie­man tä­hän leh­teen ja tar­jo­ta ehkä jo­tain vink­ke­jä.

Mikä täy­si-ikäis­ty­mi­ses­sä stres­saa?

Oma­koh­tai­ses­ti pa­hin­ta on ol­lut sen ta­ju­a­mi­nen, että on kai­kin puo­lin itse vas­tuus­sa it­ses­tään. Tämä tun­tuu osin va­paut­ta­val­ta, kos­ka se tar­koit­taa myös mah­dol­li­suut­ta itse mää­ri­tel­lä, mitä ha­lu­aa elä­mäs­sään teh­dä, mut­ta pa­hin­ta tun­tees­sa on ehkä se, ett­ei pa­luu­ta mi­hin­kään muu­hun vaih­to­eh­toon ole. Lap­suu­den het­kes­sä elä­mi­sen tai­ka on lo­pul­li­ses­ti ta­ka­na, ja yht­äk­kiä pi­täi­si käyt­täy­tyä kuin ai­kui­nen ja on tun­ne, että kai­kes­ta pi­täi­si tie­tää kaik­ki. Ja näin on täs­tä eteen­päin aina. Kuin­ka help­poa oli­si­kaan pa­la­ta vaik­ka ala-as­teel­le, ai­kaan il­man huo­lia tai mur­hei­ta? Ja mi­ten ikä­vä on sitä, mi­ten vä­hän ku­kaan odot­taa mi­tään lap­sel­ta ja mi­ten vä­hän pie­ne­nä tuli mie­tit­tyä asi­oi­ta. Yli­pää­tään yh­teis­kun­nan odo­tuk­set tun­tu­vat hy­vin eri­lai­sil­ta, kun on täyt­tä­nyt 18 – lain sil­mis­sä on ai­kui­nen ja on vel­vol­li­suuk­sia, jot­ka sitä kaut­ta pi­tää hoi­taa.

Sen li­säk­si, ett­ei men­nei­syy­teen voi pa­la­ta, krii­siä ai­heut­taa myös tu­le­vai­suus. Suu­rin piir­tein täy­si-ikäi­syy­den kor­vil­la pi­tää teh­dä tär­kei­tä va­lin­to­ja sii­tä, mi­hin suun­taan on elä­mäs­sään läh­dös­sä. Ha­kee­ko opis­ke­le­maan, jos ha­kee niin min­ne, täy­tyy­kö muut­taa, mis­tä löy­tää asun­non? Ky­sy­myk­siä tun­tuu ole­van val­ta­vas­ti eikä sel­kei­tä vas­tauk­sia näkö­pii­ris­sä. Toki on tot­ta, ett­ei min­kään, mitä esi­mer­kik­si opis­ke­lun tai asuin­paik­ka­kun­nan suh­teen täs­sä iäs­sä päät­tää, tar­vit­se olla lo­pul­lis­ta. Se tuo loh­tua, mut­ta ei pois­ta sitä tosi­a­si­aa, että jo­hon­kin suun­taan on läh­det­tä­vä. Pai­neet sii­tä, että elä­män tu­li­si olla tie­tyn­lais­ta, ovat suu­ret.

Kuva: Ma­rik­ki Ku­ro­nen

Ei pelk­kää epä­toi­voa

Toi­saal­ta kai­ken krii­sei­lyn kes­kel­lä on hyvä muis­taa, että on täy­si-ikäis­ty­mi­ses­sä oi­ke­as­ti hy­vi­ä­kin puo­lia. Lop­pu­vuo­des­ta syn­ty­neel­lä al­kaa jos­sain vai­hees­sa olla jo hie­man kär­si­mä­tön olo omia synt­tä­rei­tään odo­tel­les­sa, kun kaik­ki muut ym­pä­ril­lä täyt­tä­vät 18. Jos iän tuo­mas­ta va­pau­des­ta pys­tyy naut­ti­maan, se on hel­pot­ta­vaa. Lan­gat omas­ta elä­mäs­tä ovat vih­doin omis­sa kä­sis­sä. On tosi yk­si­löl­lis­tä, mi­ten ih­mi­set ti­lan­tee­seen yli­pää­tään suh­tau­tu­vat, mut­ta yksi hyvä kei­no mah­dol­li­sen krii­sin tal­tut­ta­mi­seen voi olla po­si­tii­vi­seen kes­kit­ty­mi­nen. Jos tok­si­nen po­si­tii­vi­suus kuu­los­taa lii­an ylit­se­vuo­ta­val­ta, niin krii­sin voi kyl­lä kah­la­ta läpi myös epä­toi­voi­neen kaik­ki­neen. Jos­sain vai­hees­sa va­pauk­siin ja vas­tuu­seen kui­ten­kin tot­tuu.

Täy­si-ikäis­ty­mi­nen on iso saa­vu­tus elä­mäs­sä, eikä tä­hän­kään het­keen kos­kaan pää­se ta­kai­sin, jo­ten sii­tä kan­nat­taa pyr­kiä naut­ti­maan. Ver­tais­tu­kea voi ha­kea ka­ve­reis­ta, jot­ka to­den­nä­köi­ses­ti ovat hy­vin sa­man­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa. Ikä­krii­se­jä mah­tuu elä­mään aika mon­ta, jos niil­le an­tau­tuu, jo­ten ehkä kan­nat­taa ko­et­taa ot­taa kaik­ki irti sii­tä iäs­tä, mis­sä kul­loin­kin on. Ajau­tu­es­saan ikä­krii­siin ei kui­ten­kaan tule hä­tään­tyä, sil­lä se on ihan nor­maa­lia ja kuu­luu elä­mään. Meis­tä jo täy­si-ikäis­ty­nyt ai­na­kin ta­ju­si, ett­ei ai­kuis­tu­mi­nen ole täy­sin luo­pu­mis­ta mis­tään – ehkä se on enem­män­kin tasa­pai­non et­si­mis­tä va­ka­vuu­den ja sii­tä irti pääs­tä­mi­sen vä­lil­lä.