Miksi kulutamme liikaa?

Kä­vin tätä jut­tua var­ten kat­so­mas­sa WWF:n si­vuil­ta, mil­loin maa­il­man yli­ku­lu­tus­päi­vä – päi­vä, jo­hon men­nes­sä ih­mis­kun­ta on ku­lut­ta­nut koko vuo­del­le tar­koi­te­tut maa­pal­lon luon­non­va­rat lop­puun – oli vii­me vuon­na. Vaik­ka oi­ke­as­taan tie­sin, että päi­vä ei ase­tu jou­lu­kuun puo­lel­le ku­ten voi­si toi­voa, to­tuus sat­tuu sil­ti hie­man. Päi­vä oli 22.8.2020. Ja ajan­koh­ta on jat­ka­nut ai­kais­tu­mis­taan mo­nen vuo­den ajan.

Kun pu­hu­taan luon­non­va­ro­jen ku­lut­ta­mi­ses­ta, kaik­kea ei tie­ten­kään voi pis­tää lii­an tai tur­han ku­lut­ta­mi­sen piik­kiin. On asi­oi­ta, joi­ta tar­vit­sem­me, ku­ten ruo­kaa ja mah­dol­li­suu­den liik­kua pai­kas­ta toi­seen, ei­vät­kä ne si­ten ole tur­hia. Nii­den ai­heut­ta­maa eko­lo­gis­ta ja­lan­jäl­keä voi toki miet­tiä ja muut­taa, mut­ta tämä jut­tu kä­sit­te­lee ni­men­o­maan ma­te­ri­an ku­lut­ta­mis­ta. On sel­vää, että ku­lu­tus on li­sään­ty­nyt vii­me vuo­si­na, vaik­ka tie­toi­suus maa­pal­lon ti­las­ta on pi­kem­min­kin li­sään­ty­nyt. Mik­si ih­mees­sä yli­ku­lu­tam­me, vaik­ka tie­däm­me mitä sii­tä seu­raa?

Kulutukseen vaikuttavat monet asiat

Syi­tä yli­ku­lu­tuk­seen on mo­nia, sil­lä il­miö on var­sin ylei­nen. Emme ehkä ajat­te­le maa­il­man hy­vin­voin­tia os­ta­es­sam­me ta­va­roi­ta, kos­ka ku­vit­te­lem­me oi­ke­as­ti tar­vit­se­vam­me nii­tä. Mark­ki­na­ta­lou­den tar­koi­tus on tuot­taa mah­dol­li­sim­man pal­jon voit­toa, jo­ten se pyr­kii mai­non­nal­laan luo­maan meil­le tar­pei­ta. Nyky­maa­il­mas­sa täy­tyy olla to­del­la mää­rä­tie­toi­nen, jos ha­lu­aa vält­tää tur­haa ku­lut­ta­mis­ta. Ta­va­raa on niin pal­jon, että sen mää­räs­tä saat­taa jos­kus so­kais­tua.

Mark­ki­na­ta­lou­den li­säk­si on ole­mas­sa mui­ta­kin te­ki­jöi­tä, jot­ka vai­kut­ta­vat ku­lut­ta­mi­seem­me. Esi­merk­ki­nä toi­mi­koon se, kuin­ka ku­lu­tus­kult­tuu­ris­tam­me on ta­val­laan tul­lut nor­mi. Moni me­nee ny­ky­ään os­tok­sil­le il­man mi­tään var­si­nais­ta syy­tä, jol­loin tu­lee tie­ten­kin teh­neek­si he­rä­te­os­tok­sia. Ris­ki sil­le, ett­ei ta­va­roi­ta sit­ten enää kos­kaan tar­vit­se, on suu­rem­pi kuin jos tuot­teen hank­ki­mis­ta oli­si har­kin­nut pit­kään. Ku­lut­ta­mi­ses­ta on tul­lut ikään kuin har­ras­tus, ja pa­him­mil­laan sii­hen voi jopa ke­hit­tyä ad­dik­tio. Sa­moin ku­lut­ta­mi­nen voi toi­mia pal­kin­to­na tai lää­ki­tä vai­ke­as­ti kä­si­tel­tä­viä tun­tei­ta, ku­ten su­rua.

Klas­si­kan yk­kös­ten aja­tuk­sia kes­tä­väs­tä ke­hi­tyk­ses­tä

Kol­mas ku­lut­ta­mis­ta ruok­ki­va asia on it­sen­sä ver­tai­lu mui­hin. Sitä ta­pah­tuu muil­la­kin elä­män osa-alu­eil­la, mut­ta eri­tyi­sen help­poa on ka­deh­tia toi­sen omai­suut­ta. Jos naa­pu­ril­la on to­del­la kal­lii­ta vaat­tei­ta, jot­ka vaih­tu­vat joka päi­vä, ko­kee tar­peen pu­keu­tua it­se­kin pa­rem­min. Jos ra­hal­la saa eko­lo­gi­sem­min tuo­tet­tu­ja ta­va­roi­ta, täs­sä ei si­nän­sä ole mi­tään on­gel­maa. Kui­ten­kin jat­ku­va uu­sien tuot­tei­den os­ta­mi­nen tar­koit­taa sitä, ett­ei­vät kaik­ki mene hyö­ty­käyt­töön. Li­säk­si vaik­ka­pa vaat­tei­den os­ta­mi­nen käy­tet­ty­nä kirp­pu­to­ril­ta, mikä on help­po ja edul­li­nen tapa edis­tää kes­tä­vää ke­hi­tys­tä, saat­taa vä­hen­tyä.

Ku­lut­ta­mi­nen hei­jas­taa tiet­ty­jä yk­si­lön ja yh­teis­kun­nan ar­vo­ja, ku­ten ta­lou­del­lis­ta hy­vin­voin­tia, ulko­nä­köä, luk­sus­e­lä­män­ta­paa ja omai­suu­den mu­kaan ar­vot­ta­mis­ta. Ku­lut­ta­mi­nen voi­si vä­hen­tyä, jos ar­vot muut­tui­si­vat. Esi­mer­kik­si eko­lo­gi­suus on jo nyt nous­sut ar­vok­si, jos­ta mo­net mie­lel­lään pu­hu­vat, mut­ta se vie­lä lii­an har­voin ulot­tuu te­oik­si asti. Jos ko­ros­tai­sim­me jat­ku­van ma­te­ri­an ta­voit­te­lun si­jaan vaik­ka­pa eko­lo­gi­suut­ta, yh­tei­söl­li­syyt­tä tai mie­len ja ke­hon hy­vin­voin­tia, voi olla, että sa­mal­la maa­il­man hy­vin­voin­nis­sa ta­pah­tui­si muu­tok­sia pa­rem­paan.

Mi­ten pai­na­va on si­nun ja­lan­jäl­ke­si?

Kuinka voin vaikuttaa?

Ku­lut­ta­mis­ta voi vä­hen­tää to­del­la pie­nin te­oin, ihan vaik­ka ky­sy­mäl­lä lä­hei­sel­tään, mi­ten täl­lä me­nee. Jos ar­vos­tam­me toi­si­am­me luon­teem­me pe­rus­teel­la ja sel­lai­si­na kuin olem­me em­me­kä edes huo­mi­oi toi­sen omai­suut­ta, ke­nen­kään ei tar­vit­se ai­na­kaan tois­ten mie­li­pi­tei­den vuok­si teh­dä epä­e­ko­lo­gi­sia ku­lu­tus­va­lin­to­ja.

Itse puo­les­taan voi eni­ten vai­kut­taa omaan ku­lut­ta­mi­seen­sa ja esi­mer­kik­si har­ki­ta jo­kais­ta os­ta­mat­taan tuo­tet­ta pit­kään ja vält­tää he­rä­te­os­tok­sia. Yk­si­lön vai­ku­tus on toki pie­ni, mut­ta si­tä­kin tär­ke­äm­pi. Ehkä jos­kus kym­me­nen vuo­den ku­lut­tua ih­mis­kun­ta on vii­sas­tu­nut ja teh­nyt oi­kei­ta va­lin­to­ja sen ver­ran, että maa­il­man yli­ku­lu­tus­päi­vä me­ni­si koh­tuul­li­ses­sa syk­lis­sä aika­kä­si­tyk­sem­me kans­sa. Mie­les­tä­ni tämä on mah­dol­lis­ta, jos jo­kai­nen te­kee oman osan­sa – oli se sit­ten mi­ten pie­ni ta­han­sa.