Syyttömät ihmiset kärsivät maailman pahuudesta, mutta murheen alhoon vaipuminen ei auta ketään
Kiia Turunen
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Anni-Karhunen-252x166.jpg)
Kuva: Anni Karhunen
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Anni-Karhunen.jpg)
Kuva: Anni Karhunen
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/zine-resize/mcx/2023-07/Anni-Karhunen-w252h280c0-f6016b4f.jpg)
Kuva: Anni Karhunen
”Rakas Kitty, voitko selittää minulle, mistä johtuu, että kaikki ihmiset kätkevät sisimpänsä niin huolellisesti?” ihmettelee Anne Frank. Ihmisten sisällä kiehuu polttavan kuumaa pahuutta, jota on vaikea hallita ja joka räjähtäessään aiheuttaa valtavaa tuhoa kaikkialla ympärillään. Ihminen pystyy tuottamaan käsittämättömän suurta turmiota täysin harmittomia lajitovereitaan kohtaan, mikäli hän käyttää voimiaan väärin ja antaa vallan sisimmässään kytevälle hallitsemattomalle vihalle. Tämä viha kohdistuu valitettavan usein täysin ulkopuolista ihmisryhmää tai uskontoa kohtaan – ja sillä on erittäin tuhoisat seuraukset.
Ihmisen sisällä kiehuvasta pahuudesta esimerkkinä on ensimmäisen kerran vuonna 1955 suomeksi julkaistu Nuoren tytön päiväkirja (Het Achterhuis/Hollanti 1947), joka kertoo toisen maailmansodan aikaan juutalaisiin kohdistuneista julmista vainoista ja epäinhimillisyyksistä nuoren Anne Frankin silmin. Paljon valtaa Saksan politiikassa omistanut palavasieluinen Adolf Hitler halusi puhdistaa maan juutalaisista saavuttaakseen himoitsemansa arjalaisen rodun ja julisti henkiinjäämiskamppailun juutalaisten ja muiden rotujen välille. Suuren kannatuksen ja kansansuosion nopeasti kerännyt Hitler tahtoi eristää juutalaiset yhteiskunnasta ja kaikkien kunnollisten saksalaisten täytyi osallistua tähän operaatioon. Yksi paha ihminen pystyi käynnistämään vuosien piinan juutalaisille ja ajamaan ihmiset käsittämättömiin hirmutekoihin, jotka puhuttavat maailmaa aktiivisesti vielä tänäkin päivänä – ja joita on mahdotonta selittää.
Kirjan kirjoittanut nuori ja viaton juutalaistyttö, Anne, joutuu piilottelemaan perheensä kanssa maan alla ja pelkäämään jatkuvasti kiinnijäämistä, mutta kokee silti olevansa etuoikeutettu moneen muuhun juutalaiseen nähden. Kohtaamistaan kauheuksista huolimatta Anne jaksaa uskoa tulevaan ja pysyy optimistisena sen suhteen, että sota loppuu pian ja he pääsevät vihdoin vapauteen. Hän kirjoittaa kirjassa seuraavasti: ”Joka päivä tunnen, että kehityn sisäisesti, että vapautuksen päivä lähestyy, tunnen, kuinka kaunis luonto on, kuinka hyviä ympärilläni olevat ihmiset ovat, kuinka kiintoisa tämä seikkailu on. Miksi olisin siis toivoton?”, mikä antaa osviittaa hänen ihailtavasta asenteestaan. Moni voisi ottaa mallia Annen suhtautumistavasta, sillä synkkyyden keskellä epätoivoon vaipuminen ei paranna asioita, vaan tekee elämästä ainoastaan kauhallisen verran kurjempaa.
On suorastaan kohtuutonta, että muiden ihmisten pahuuden vuoksi nuori ja täysin syytön Anne ei pääse koskaan toteuttamaan omia unelmiaan ja hänen monesti mainitsemansa tulevaisuudensuunnitelmat jäävät vain kaukaiseksi haaveeksi. Anne haaveilee kirjassa esimerkiksi ryhtyvänsä myöhemmin sanomalehtinaiseksi ja kuuluisaksi kirjailijattareksi ja pohtii voiko joskus toteuttaa nämä ”suureelliset (hullut) toiveensa”. Lisäksi hän unelmoi pääsevänsä vielä kerran pyöräilemään, tanssimaan, viheltelemään, katselemaan maailmaa sekä tuntemaan itsensä nuoreksi ja vapaaksi. Anne puhuu paljon ulkomaailmasta ja toivoo kuulevansa luonnon äänen jälleen sitten, kun ”kauhistuttava sota on joskus ohi ja he ovat taas ihmisiä eivätkä enää pelkkiä juutalaisia.” Valitettavasti tämä kauhistuttava sota ei ole vielä tänä päivänäkään ohi, vaan ihmisten tekemät julmuudet jatkuvat yhä edelleen ja sama pöyristyttävä sykli kierii kierimistään. Pahuus on voinut muuttaa muotoaan vuosisatojen saatossa, mutta silti se pysyy maapallolla tiukasti kuin takiainen ja jatkaa turmiollista seikkailuaan läpi kansakuntien.
”Mitä, mitä ihmettä tämä sota hyödyttää? Miksi ihmiset eivät voi rauhallisesti elää keskenään? Miksi kaikki täytyy hävittää?” kysyy Anne kirjassaan. Samat kysymykset pätevät erinomaisesti myös nykypäivään, kun Syyriassa soditaan verisesti, eläimiä tapetaan sukupuuttoon, sademetsiä kaadetaan taukoamatta, Eurooppaan tehdään tuhoisia terrori-iskuja ja valtameria hukutetaan muoviin. Ongelmia esiintyy myös Suomessa ja lukemattomia ihmisiä syrjitään esimerkiksi etnisyyden, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon tai yhteiskuntaluokan vuoksi. Tiettyyn ihmisryhmään kohdistuva inho ei ole kuitenkaan hyväksyttävä syy harjoittaa hirvittäviä julmuuksia heitä kohtaan ja kohdella heitä kuin roskaa – ei varsinkaan, kun kaikki ihmiset ovat taustoistaan huolimattaan hyvin samankaltaisia ja aivan yhtä hyviä. Yksittäinen ihminen kykenee julmiin tekoihin ja Nuoren tytön päiväkirja muistuttaakin siitä, miten paljon pahuutta maailmassa on aikoinaan kytenyt ja kytee yhä edelleen. Anne kirjoittaa: ”Ihmisissä on kerta kaikkiaan taipumus hävittää, halu tappaa, murhata ja raivota.” Tämä on totta ja korostuu erityisesti silloin, kun ihminen ei suostu kunnioittamaan toista tasa-arvoisesti taustasta huolimatta, vaan haluaa olla suosiolla asteen verran pahempi ja julmempi suunnannäyttäjä muille.
Ihmisten pahuudesta varoittaa myös Maija Aalto kolumnissaan ”Lapseni, varo ihmisiä” (Helsingin Sanomat 26.1.2019). Aalto kertoo, että myös lapset ymmärtävät varoa pahoja ihmisiä, ”saalistajia”, jotka houkuttelevat auton kyytiin tai koiranpentuja katsomaan. Vaikka lapset tajuavat vähemmän raaemmasta ja suoremmasta väkivallasta, he silti vaistoavat sen läsnäolon, koska ”maailma nyt vain on sellainen”. Pahuutta vaanii kaikkialla ja vanhemmille, kuten Aallolle, voi olla todella raskasta yrittää suojella omia lapsia päivittäin nurkan takana väijyviltä vaaroilta. On itsestään selvää, että vanhemmat haluavat pitää lapsensa turvassa, mutta nykymaailmassa se ei ole ollenkaan niin helppoa. Myös Suomen kaltaiseen piskuiseen maahan mahtuu valtavasti seksuaalista väkivaltaa, jonka uhriksi lapsi voi helposti joutua vanhempien varovaisuudesta ja vastuullisuudesta huolimatta. On rankkaa olla vanhempi ja tiedostaa, että lähiympäristössä on paljon pahoja ihmisiä, jotka haluavat satuttaa omaa lasta ja kohdistaa julmat tekonsa juuri häneen. On vielä rankempaa tiedostaa, että kaikkea pahuutta ei voi torjua, vaan jossain vaiheessa se tulee lähelle ja koskettaa.
Aallon mielestä vaikein käsiteltävä asia lasten kasvatuksessa ei suinkaan ole sosiaalinen media, vaan isommat asiat, kuten perusturvallisuus, maailmankatsomus ja suhde toisiin ihmisiin. Hän kirjoittaa kolumnissaan: ”Vastuullisen vanhemman on pakko opettaa lapsensa varovaiseksi. Mutta vaikka sen sanoisi miten ikätasoisesti ja harkiten, sanoma on pohjimmiltaan tämä: kuka tahansa voi olla uhka. Kuka vain voi haluta sinulle pahaa tai tehdä”, mikä avaa osuvasti nykypäivän suurimpia ongelmia. On oltava koko ajan varpaillaan, koska ei voi tietää, milloin toinen haluaa tehdä pahaa ja vahingoittaa, milloin toinen on uhka ja vaaraksi muille. Maailmassa on nykyään paljon pahuutta ja julmia ihmisiä, aivan kuten Anne Frankin elinaikana. Kamaluudet eivät missään tapauksessa loppuneet Hitlerin kuolemaan ja holokaustin päättymiseen, vaan ne ovat lunastaneet paikkansa yhteiskunnassa ja pysyvät maapallolla tiukasti vuosisadasta toiseen. Vaikka pahuutta ei pysty kitkemään pois, sitä vastaan voi taistella omalla asenteella ja tahdonvoimalla. Tärkeintä on, ettei anna pahuudelle periksi.
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Santeri-Soranta-252x174.jpg)
Kuva: Santeri Soranta
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Santeri-Soranta-522x361.jpg)
Kuva: Santeri Soranta
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Santeri-Soranta-792x548.jpg)
Kuva: Santeri Soranta
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Santeri-Soranta-1062x735.jpg)
Kuva: Santeri Soranta
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/mcx/2023-07/Santeri-Soranta.jpg)
Kuva: Santeri Soranta
![](http://klassikka.fi/lehti/wp-content/uploads/sites/3/zine-resize/mcx/2023-07/Santeri-Soranta-w252h280c0-0e6412e3.jpg)
Kuva: Santeri Soranta
”Niin kauan kuin voit katsoa pelotta taivasta kohti, niin kauan tiedät olevasi puhdas sisältäpäin ja tiedät, että tulet aina löytämään onnen uudestaan”, toteaa Anne viisaasti. Jotta ihminen voi löytää onnen, hänen täytyy saada olla oma itsensä ja kurkotella taivasta ilman rajoituksia tai pelkoa kahlitsemisesta. Ihmisten ei pidä tuhota raa’asti toisten unelmia ja päämääriä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Jokaisen täytyy antaa elää rauhassa ja kuulua juuri siihen yhteisöön mihin itse haluaa ilman sortamista ja epäinhimillistä kohtelua. Kukaan ei ansaitse niitä julmuuksia, joita Anne Frankin perhe joutui täysin syyttömänä kokemaan. Ihmisten sisällä hehkuu intohimoinen liekki, joka sisältää toivoa, rakkautta, iloa ja uskoa. Tätä liekkiä ei saa mennä tukahduttamaan väkisin, sillä se pitää ihmisen puhtaana ja tuo hänen elämäänsä aitoa hyvyyttä. Jos liekki sammuu, maailmasta poistuu hippusen verran viattomuutta ja siitä tulee taas askeleen vaarallisempi paikka elää. Annen liekki hehkui pitkään kunnianhimoisena ja toiveikkaana kaiken likaisuuden ja synkkyyden keskellä ja toi maailmaan paljon lämpöä ja valoa ennen tukahtumistaan.
”Tiedän mitä tahdon, minulla on päämäärä, mielipiteet, minulla on usko ja rakkaus”, Anne kirjoittaa kirjassaan. On tärkeää, että ihmiset uskaltavat uskoa maailman hyvyyteen ja parempaan tulevaisuuteen siitä huolimatta, että heitä yritetään kohdella jatkuvasti kaltoin. Toivon ei saa antaa sammua, vaan maailmaa parantaakseen ihmisten täytyy pitää kiinni omista haaveistaan ja päämääristään juuri niin kuin Annekin teki. Ihmisten tulee tuntea ympärillä hehkuva lämpö ja nauttia Annen kaltoin elämästä synkkyydestä huolimatta. Jokaisen pitää unelmoida rohkeasti myös mahdottomilta tuntuvista asioista ja tarttua pimeän keskellä kaikkein pienimpiinkin valonpilkahduksiin. Anne kirjoittaa kirjassaan: ”Täytyykö minun aina ajatella niitä toisia, teenpä mitä tahansa? Ja jos haluaa nauraa jollekin, pitäisikö minun äkkiä vaieta ja hävetä sitä, että olen iloinen? Pitäisikö minun itkeä päivät pitkät?” Ei, sitä en voi tehdä. Aikanaan tämä synkkyys menee ohi”, mikä on tärkeä muistutus jokaiselle,sillä ilman uskoa ei ole mitään.
Kevättä kohti Non SolumHuhtikuu 201918.4.2019