Jalkapallo - joukkuelajien kuninkaallinen

Kaik­ki ovat var­maan ai­na­kin ker­ran elä­mäs­sään pot­kais­seet jal­ka­pal­loa. Us­kon, että suu­rin osa maa­il­man ih­mi­sis­tä tie­tää ketä tar­koi­te­taan, kun pu­hu­taan Mes­sis­tä, Ro­nal­dos­ta, Ma­ra­do­nas­ta tai Ney­ma­ris­ta. Jal­ka­pal­lo on kirk­kaas­ti suo­si­tuin lii­kun­ta­har­ras­tus niin Suo­mes­sa kuin maa­il­mal­la­kin. Mo­nes­sa maas­sa jal­ka­pal­lo on enem­män kuin ur­hei­lu­laji: se on us­kon­to joka tuo tar­koi­tus­ta elä­mään ja oman jouk­ku­een me­nes­ty­mi­nen on tär­kein asia maa­il­mas­sa.

Itse aloi­tin jal­ka­pal­lon har­ras­ta­mi­sen kak­kos­luok­ka­lai­se­na. Sil­le tiel­le jäin. Aluk­si pal­lon pot­ki­mi­nen on köm­pe­löä, mut­ta ajan ja har­joi­tuk­sen kans­sa sur­ke­as­ta­kin pal­lon­pot­ki­jas­ta voi keh­key­tyä har­hau­tus­ten mes­ta­ri. Har­joit­te­le­mi­nen on kou­kut­ta­vaa: You­tu­bes­ta voi seu­ra­ta tai­ta­vim­pien ”ki­kot­te­li­joi­den” tai­don­näyt­tei­tä ja yrit­tää itse pe­räs­sä. Kun temp­pu­jen har­joit­te­lun on aloit­ta­nut, ei sitä mal­ta lo­pet­taa en­nen kuin tem­pun osaa ylös­a­lai­sin ja sil­mät kiin­ni. Mikä sen pa­rem­paa kuin pääs­tä käyt­tä­mään mil­joo­nia yri­tys­ker­to­ja vaa­ti­nut­ta temp­pua pe­lis­sä.

Jal­ka­pal­lo on kai­kin puo­lin moni­puo­li­nen har­ras­tus. Se ke­hit­tää niin kes­tä­vyyt­tä, voi­maa, ket­te­ryyt­tä, tasa­pai­noa kuin no­peut­ta­kin. Jal­ka­pal­lo­peli on pit­kä ja vaa­ti­va ur­hei­lu­suo­ri­tus jon­ka ai­ka­na tar­vi­taan kaik­kia noi­ta fyy­si­siä omi­nai­suuk­sia.
Jal­ka­pal­lo ke­hit­tää myös so­si­aa­li­sia tai­to­ja. Jouk­ku­ees­ta keh­key­tyy toi­nen per­he, jon­ka kans­sa vie­te­tään suu­ri osa vii­kos­ta. Jouk­ku­eel­le ja­e­taan omat tun­teet ja muut pe­laa­jat voi­vat pe­las­taa syn­kim­män­kin päi­vän. Jal­ka­pal­lo­jouk­ku­ee­seen tar­vi­taan mo­nen­lai­sia per­soo­nia, jot­ta jouk­kue on yh­des­sä mah­dol­li­sim­man dy­naa­mi­nen. Sii­nä pii­lee­kin osa tä­män ur­hei­lun vie­hät­tä­vyy­des­tä: pi­tää osa­ta olla hyvä yk­si­lö­pe­laa­ja, mut­ta jouk­ku­een on ol­ta­va yh­te­näi­nen me­nes­ty­äk­seen. Niin kuin meil­le­kin on mo­nen ker­ran sa­not­tu: ”Jouk­kue on yhtä hyvä kuin sen huo­noin pe­laa­ja.”

Elä­mä fu­tik­sen pa­ris­sa kas­vat­taa myös sana­va­ras­toa. Pe­la­tes­sa op­pii väis­tä­mät­tä­kin uu­den jal­ka­pal­lo­kie­len, jota ym­mär­re­tään ym­pä­ri maa­il­maa. Ja sa­mal­la tu­lee ke­hit­tä­neek­si uu­sia sa­no­ja myös Suo­men kie­leen. Jal­ka­pal­lon kaut­ta ym­mär­rät var­mas­ti seu­raa­van ker­ran, kun joku tu­lee ky­sy­mään si­nul­ta ”Mis­sä höy­nä­lii­vit ovat?” tai ”Ol­laan­ko il­mas­sa?”

La­jin yli­ver­tai­sia puo­lia ovat vaih­te­le­vuus ja yh­tei­söl­li­syys. Lä­hes kaik­ki Kuo­pi­on ju­ni­o­ri­jal­ka­pal­lo­seu­rat pyö­ri­vät into­hi­mois­ten ai­kuis­ten va­paa­eh­toi­sel­la työ­pa­nok­sel­la. He käyt­tä­vät omaa va­paa­ta ai­kaan­sa, jot­ta lap­sil­la ja nuo­ril­la oli­si mah­dol­li­suus op­pia ja pe­la­ta jal­ka­pal­loa. Sa­mal­la muo­dos­tuu suu­ri ja tii­vis yh­tei­sö jota yh­dis­tää maa­il­man suo­si­tuin har­ras­tus.

Pa­ras­ta jal­ka­pal­los­sa ovat tie­tys­ti pe­lit. Peli­päi­vä on juh­la­päi­vä, jol­loin pää­see näyt­tä­mään ko­van har­joit­te­lun tu­lok­sia ja mit­te­le­mään tai­to­jaan toi­sia jouk­ku­ei­ta vas­taan. Kun ve­tää nap­pu­lat jal­kaan­sa ja as­te­lee jouk­ku­een­sa kans­sa ken­täl­le, ei voi tun­tea kuu­lu­van­sa min­ne­kään muu­al­le.

Kuo­pi­ol­la on pit­kät jal­ka­pal­lo­pe­rin­teet. Roh­kai­sen kaik­kia la­jis­ta kiin­nos­tu­nei­ta ko­kei­le­maan pe­laa­mis­ta. Kuo­pi­on fu­tis­seu­rat ovat KuPs sekä tyt­tö­jen jal­ka­pal­lo­seu­ra Pal­lo­kis­sat. Mo­lem­mil­la on jouk­ku­ei­ta niin har­ras­te­li­joil­le kuin myös hui­pul­le täh­tää­vil­le. Tai voi­han sitä aloit­taa ihan näin: et­sii jos­tain kä­siin­sä pal­lon, suun­taa kul­kun­sa lä­him­mäl­le jal­ka­pal­lo­ken­täl­le…ja al­kaa pot­ki­maan.

Vi­lii­na