Suunnistajan vuosi

Kaik­ki­han tie­tä­vät; juos­taan päin li­mai­sia hä­mä­hä­kin­seit­te­jä, räm­mi­tään suos­sa puo­li­rei­teen asti, ek­sy­tään, kol­hi­taan pai­kat ki­viin ja ok­siin ja tai­vu­tel­laan nil­kat on­ka­lois­sa, tut­ki­taan tois­tem­me päi­tä kuin api­nat hir­vi­kär­päs­ten ta­kia, kisa­pai­koil­la on kyl­mät jär­vi- tai äm­pä­ri­pesu­pai­kat…

Niin, suun­nis­tus on äl­löt­tä­vää. Ter­ve­tu­loa siis seu­raa­maan suun­nis­ta­jan vuot­ta!

Läh­de­tään­pä ke­vääs­tä liik­keel­le. Met­sään ryn­ni­tään heti, kun lu­met al­ka­vat su­laa. Au­rin­gon läm­mös­tä tie­tää, että kisa­kau­si lä­hes­tyy, ja on siis kes­ki­tyt­tä­vä enem­män vauh­ti­kes­tä­vyy­teen. En­sim­mäi­set kil­pai­lut juos­taan, kun lun­ta vie­lä löy­tyy pui­den alta. Ja ki­so­jen alet­tu­a­han pi­tää olla vi­rees­sä.

Yh­des­sä kaik­ki on vie­lä haus­kem­paa!

Sit­ten ke­sän läm­pöön. Kesä on suun­nis­ta­jan se­son­ki­ai­kaa. Ki­so­ja löy­tyi­si joka viik­ko, mut­ta vä­hän pi­tää ra­joit­taa. Ke­säl­lä kun on pal­jon muu­ta­kin, mitä voi teh­dä. Mat­kus­tel­la­han täs­sä la­jis­sa saa maas­to­jen pe­räs­sä vaik­ka mi­ten pal­jon. Aina Ruot­sis­ta La­pin Kil­pis­jär­ven kaut­ta Han­koon asti on tul­lut ki­so­ja kier­rel­tyä. Ja Al­peil­la­kin on ki­so­ja juos­tu. Har­ras­tuk­sen voi hel­pos­ti yh­dis­tää loma­reis­suun ja se on­kin suun­nis­tuk­sen yksi par­hais­ta puo­lis­ta; sa­mal­la, kun vain suun­nis­tat eli tree­naat tai har­ras­tat, et voi olla tu­tus­tu­mat­ta eri maas­toi­hin ja upei­siin mai­se­miin, joi­ta ei kau­pun­gin ka­duil­ta tu­li­si iki­nä näh­neek­si.

Tun­tu­ri­suun­nis­tus 13km Yl­läs-Pal­las tun­tu­rin mai­se­mis­sa.

Jos­kus tree­niin voi li­sä­tä omi­a­kin vi­si­oi­ta – ku­ten met­sä­lam­mes­sa ui­mis­ta.

Syk­syi­sin juos­taan tär­keim­män kil­pai­lut – vii­mei­nen mar­ras­kuun alus­sa, kun yöl­lä on pak­kas­ta ja ruo­hon­kor­ret ovat kuu­ran pei­tos­sa aa­mul­la met­sään star­ta­tes­sa. Vä­hän sii­nä saa it­se­ään ko­e­tel­la kyl­män­sie­to­ky­vyl­lä, kun pääl­lä on vain ker­ras­ton­pai­ta, kisa­pai­ta ja tri­koot, mut­ta kun vauh­tiin pää­see, niin ei on­gel­maa.

Syk­sy on tie­tys­sä mie­les­sä kaik­kein pa­ras­ta ai­kaa suun­nis­taa. Ke­säl­lä hak­kuu­au­kot suo­ras­taan vä­rei­le­vät kuu­muut­ta hel­le­päi­vi­nä – ei siis niin nau­tit­ta­vaa. Syk­syl­lä taas on so­pi­van vii­leä ilma ja sa­teet iha­nan vil­voit­ta­via.

Kom­pas­si ja meno­suun­ta

Iha­nin keli suun­nis­taa!

Mi­täs me suun­nis­ta­jat teem­me tal­vel­la? Vii­mei­sen kil­pai­lun jäl­keen al­kaa pe­rus­kes­tä­vyys­kau­si. Pit­kiä, pit­kiä, pit­kiä ja rau­hal­li­sia pe­rus­kes­tä­vyys­har­joi­tuk­sia met­säs­sä (kyl­lä­hän sitä tal­vel­la­kin suun­nis­te­taan, vaikk­ei niin pal­jon), hiih­tä­en, hiih­to­suun­nis­ta­en, höl­kä­ten tai mitä vain kek­sien. No, ei voi sa­noa, että tal­vet oli­si­vat vain mum­mo-hölk­käi­lyä. Mm. MM-ka­ra­te­kan tun­neil­la olem­me käy­neet. Li­säk­si oh­jel­maan kuu­luu jal­ka­pal­loa, säh­lyä, temp­pu­ra­to­ja, käsi­pal­loa ja lei­maus­ra­to­ja. Moni­puo­li­suus on kai­ken a ja o.

Ka­ra­te­kaa.

Näin vuo­si on saa­tu pa­ket­tiin ja uusi kier­ros läh­ti­si käyn­tiin uu­sin haas­tein ja maas­toin. Jos nyt lo­puk­si te­ki­sin täs­tä kir­joi­tuk­ses­ta­ni­kin vuo­den muo­toi­sen, niin pa­la­taan­pa alus­sa lu­et­te­le­mii­ni fak­toi­hin suun­nis­tuk­ses­ta. Sii­hen, että suun­nis­tus on äl­löt­tä­vää. Juu­ri nuo asi­at te­ke­vät suun­nis­tuk­ses­ta suun­nis­tus­ta. Kun kuu­ma­na päi­vä­nä juok­set sil­lä paah­ta­val­la hak­kuu­au­kol­la, niin suo­ras­taan hyp­päät in­nois­sa­si suon vii­le­ään muta­vel­liin vil­voit­tu­maan. Ja kuu­luu­han tä­hän la­jiin myös nau­ra­mi­nen omil­le pum­meil­le ja iloi­nen suun­nis­ta­jien per­he. Se kun on vä­hän eri­lais­ta, että kaik­ki jo­not­ta­vat mu­tai­sel­la pel­lol­la met­sien kes­kel­lä kumi­saap­pais­sa, ker­ros­pu­keu­tu­nei­na ja sade­vii­tois­sa ba­ja­ma­ja-ves­soi­hin en­nen ki­saa. Nämä kaik­ki te­ke­vät suun­nis­tuk­ses­ta sen rak­kaan la­jin, jo­hon sit­ten aina voi jää­dä kouk­kuun uu­des­taan ja uu­des­taan.