Monet asiat muuttuvat lukion jälkeen. Lukion aikana harrastin aktiivisesti valokuvausta ja olin Non Solumin valokuvaajana. Vielä silloin olin sitä mieltä, ettei minusta tule ammattivalokuvaajaa. Varusmiespalveluksen aikana aloin pohtia valokuvausta yhtenä vaihtoehtona työllistää itseni ainakin jossakin määrin.
Keväällä 2017 hain yliopiston lisäksi Toivalan Ingmanedun kulttuurialan oppilaitokseen opiskelemaan valokuvausta. Varsinainen tutkinto on kuvallisen ilmaisun perustutkinto (KIP) ja tutkintonimike valmistuttuani on kuva-artesaani. Yliopiston ovet eivät valitettavasti avautuneet minulle, mutta pääsin kuitenkin Ingmanedulle opiskelemaan. Lukiotaustalla koulutus kestää kaksi vuotta, josta 6 kk on työssäoppimista työelämän valokuvauksen parissa.
Tutkinnon alkuvaiheissa opetellaan järjestelmäkameran ja kuvankäsittelyohjelman perusasioita, koska moni koulutuksen aloittanut on valokuvaamisen kanssa ensikertalainen. Tämän takia syksyn opinnot olivat pitkälti entuudestaan tuttuja ainakin itselleni. Kameratekniikan ja kuvankäsittelyn lisäksi opiskelimme syksyllä valokuvan sommittelua, värioppia ja taidehistoriaa (länsimainen kulttuuri). Vuosikurssini oli viimeinen ryhmä, jotka harjoittelivat perinteisen filmikuvauksen ja pimiötyöskentelyn perusteet. Syksyn opintojen päätteeksi oli marras-joulukuussa näyttökoe, jossa osoitettiin oma taito syksyn opittuihin asioihin. Tosin kuin lukiossa, meillä oli näiden koetehtävien kanssa aikaa puuhata noin 2,5 viikkoa. Sen ajan kyllä sai kulumaan, koska luova kuvaaminen ja laadukas kuvankäsittely veivät aikaa suunnittelujen lisäksi. Tärkeänä osana oli hallita ammattisanastoa ja perustella, miksi tein näin, mitä olisin tehnyt toisin.
Tammikuussa aloitimme ammattiosaamisen opinnot eli rakennetun kuvaamisen ja dokumentaarisen kuvaamisen. Rakennetulla kuvalla tarkoitetaan studio-, muoto-, tuote- ja tilakuvausta, eli tilanteita, joissa kuvaaja voi puuttua tai enemmänkin pitää puuttua paljonkin kuvaamisen kulkuun, sekä kuvankäsittelykin on osittain tarkempaa ja aikaa vievää. Dokumentaarinen kuvaus pitää puolestaan nimensä puolesta jo asioiden dokumentoimisen, jossa kuvaaja ei puutu tapahtumien kulkuun kovinkaan paljoa. Tässä olemme opiskelleet niin lehtikuvausta, videokuvauksen alkeita, dokumentaarisia projekteja sekä katukuvausta. Näiden kahden kuvaustavan välinen raja on kuitenkin häilyvä. Dokumentaarisessa kuvauksessa esimerkiksi lehtikuvaaja voi pyytää kuvattavaa katsomaan kameraan tai asetalla hänet kuvauksen kannalta sopivalla tavalla. Onhan muotokuvaus tietyllä tapaa kuvattavan dokumentoimista – se miten paljon käyttää aikaa Photoshopin puolella on eri asia. Näiden ammattialueiden lisäksi opiskelimme Suomen kulttuurihistoriaa. Kuvaajan on hyvä tuntea oma kulttuurinsa ja ymmärtää ympärillä olevia ilmiöitä. Kuvaamisessa on korostunut henkilökuvaus, joten luokkakavereiden kasvonpiirteet ovat piirtyneet kevään aikana hyvin verkkokalvolle.
Näissäkin aiheissa meillä on menossa näyttökokeet, joissa osoitamme kevätlukukauden opit. Arvioinnissa katsotaan mm. ammattilaatuisen kuvien tasoa, tulostetun valokuvan laatua ja valittuja työvälineitä ja -tapoja ratkaista annetut tehtävät. Näyttökokeiden palautukset käydään näytön seminaarina, jossa luokka on kokoontunut samaan tilaan katsomaan jokaisen valokuvat. Mukana on kaksi näytön arvioijaa, joista toinen on oma opettaja ja toinen työmaailmassa oleva ammattivalokuvaaja. Jokainen kertoo omista tuotoksistaan, mitä teki, miksi teki ja esittää myös vaihtoehtoisia ratkaisuja, ja miksi ei loppujen lopuksi valinnut niitä. Arviointi suoritetaan kolmestaan molempien arvioijien kanssa, jolloin lopullinen arvosana muodostuu kunkin antamien arvosanojen keskiarvosta asteikolla 1-3. Lukiossa kokeiden tekeminen on pitkälti itsenäistä työskentelyä, ainakin omalla ajallani. Valokuvauksessa itsenäisen työskentelyn lisäksi tulee yhteistyö kuvioihin. Kuvattavien kanssa olen käynyt vuoropuhelua kuvaamistani kuvista, sekä olen kysynyt tuttujen kuvaajien mielipiteitä ja kehittämistarpeita omassa osaamisessani. Tarvittaessa kuvaamisessa voi tarvita assistentteja pitelemään heijastimia ja siirtelemään salamalaitteita.
Toisella opintovuodella meille tulee vastaan oman valokuvailmaisun syventäminen, taidevalokuvaus, työharjoittelut ja ammatin lainsäädäntöä ja siihen liittyviä asioita. Työharjoittelussa on valittavissa dokumentaarinen kuvaus (käytännössä lehtikuvaus), studioassistentin tehtävät (työskentely jossakin valokuvasliikkeessä) sekä valokuvanäyttelyn tekeminen.
Mitä tämä ensimmäinen opintovuosi on sitten minulle opettanut valokuvaajana? Syksyn opintojen myötä ympäristön linjat ja värit alkoivat avautua hieman eri tavalla, jolloin niitä tuli seurattua valokuvauksellisesta näkökulmasta. Kevätlukukauden opintojen myötä olen oppinut katsomaan valon suuntaa, ja miten se muotoilee kohdetta. Muun muassa sellaiset valaisut kuin Rembrandin kolmio, split-, perhos- ja vastavalo ovat tulleet tutuiksi. Dokumentaristisella puolella selkärankaan on juurtunut ratkaisevan hetken etsiminen, mikä tekee valokuvasta yleensä mielenkiintoisen. Saman aikaisesti vuosia valokuvausharrastajan ajatusmaailma on kehittynyt ammatilliseen näkökulmaan.
Valokuvauksesta olen haalinut oppia muuallakin kuin nykyisessä opinahjossa. Jo harrastuksen alkaessa vuonna 2009 olen saanut oppia ja opastusta niin kameraseuran toiminnassa kuin Klassikalla Klassikan ”hovikuvaajana”. Armeijan jälkeen otin isoa askelta eteen päin valokuvauksessa kehittymisessä Kuopion kansalaisopiston valokuvaus- ja kuvankäsittelykurssien merkeissä sekä viime kesänä olleen katukuvauskurssin oppien avulla. Loppu kesästä aloitin opettelemaan Antti Karppisen verkkokursseilla vaativampaa kuvankäsittelyä. Myös viime syksyllä perustamani toiminimi, Hovikuvaaja JJ (pakollinen piilomainos), on opettanut minua sekä valokuvaajana että alan yrittäjänä. Tulevana kesänä tarkoituksenani on käydä menestyneen suomalaisen valokuvaaja Tiina Puputin opissa miljööhenkilökuvausta. Monelta kokeneemmalta ja vertaiseltani valokuvaajalta olen saanut oppia ammennettua.
Mitä tulevaisuudessa valokuvauksen kanssa? Valokuvaus työmaailmassa sisältää paljon kilpailua. Valokuvaajia on paljon, eikä ammatikseen työtä tekevän kuvaajan tarvitse olla ammattitutkinnon suorittanut. Käytännössä valokuvaajan kädenjälki ratkaisee valokuvaajan valinnassa. Myös monessa lehdessä säästetään ja kuvaustehtäviä siirretään tavallisille toimittajille. Pelkkä tekniikan osaaminen ei riitä. Valokuvaus on pitkälti näkemisen osaamisesta. Ilman tätä ympäristön havainnointikykyä ja näkemystä omaan tekemiseen valokuvien sisältö jää herkästi pinnalliseksi. Tarkoituksenani olisi tehdä valokuvausta sivutoimisena jatko-opintojen aikana ja myös tulevan ammatin kanssa. Monesti valokuvauskeikkani sijoittuvat viikon loppuihin tai iltoihin, joten normaalin päivätyön rinnalle sellainen on juuri hyvä. Mahdollisesti on tarvittaessa mahdollisuus jatkaa valokuvaajan opintoja valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) ja valokuvaajan erikoisammattitutkintoon (VEAT).