Lukiolaisten jalkapallon MM-kilpailut Brasiliassa 10.-18.4.2011

Matkapäiväkirja

Futistytöt 2011

ISF (International School Sport Federation) on kansainvälinen koululaisurheiluliitto, joka järjestää virallisia MM-kisoja lajikohtaisesti joka toinen vuosi.Tämän vuoden MM-kisoihin voivat osallistua 1994 syntyneet tai nuoremmat lukiolaiset. Jalkapallon MM-kisat pidetään Brasilian Fortalezassa 10.-18. huhtikuuta 2011.

Klassikan tytöt selvittivät tiensä Suomen edustajaksi Helsingissä pidetyssä karsintaturnauksessa voittaen kaikki kolme otteluaan maalierolla 11-0!. Saavutus on merkittävä, sillä tyttöjen jalkapallon MM-edustuspaikan on aina aiemmin vallannut Mäkelänrinteen lukio Helsingistä, joka vuosien mittaan on saavuttanut turnauksesta myös useita mitaleita.

Aiemmin ISF–maailman mestaruuskilpailuissa Klassikka on edustanut Suomea tyttöjen lentopalloturnauksessa vuonna 2000 Portugalissa (sijoitus 8.) ja poikien jalkapallossa vuonna 2007 Chilessä (sijoitus 17.).

Klassikan tytöistä maailman huippuja lähtevät haastamaan: Milla Mikkanen, Jenni Kuosmanen, Verna Korhonen, Jonna Juvonen, Krista Niemelä, Emilia Iskanius, Katariina Väänänen, Annukka Turunen, Minna Tirkkonen, Ella-Rosa Huusko, Henna Honkanen, Elina Röppänen, Jasmin Lappalainen ja Elsa Airaksinen.

Valmentajina toimivat Klassikan jalkapallovalmentaja Jaakko Pulkkinen ja tyttöjen maajoukkuevalmentaja Marianne Miettinen sekä joukkueenjohtajana Kuopion klassillisen lukion urheilukoordinaattori Jyrki Blom.

Matkan tukijat

Fressi Kuopio

Feelback

Martela - Inspiring Spaces

Nordea Kuopio

Oravikosken Konepaja

Kuopion Osuuspankki

Peeässä

ProTrimaran

Sakupe - Monipuolinen tekstiilihuoltokeskus

Mukaan tukijaksi?

Jos haluat mukaan joukkueen tukijaksi, ota yhteyttä joukkueenjohtaja Jyrki Blomiin, jyrki.blom@kuopio.fi, 044 518 4549. Saat nimesi yllä olevaan listaan ja tarjoat omalta osaltasi joukkueelle unohtumattoman kokemuksen!